kassialma

Sunnuntai-iltapäivänä pakkaan auton perään esittelytaulut – ne missä lukee nimi ja puhelinnumero ja asunto esittely – esitteet, kengänsuojukset ja kaiken muun tilpehöörin auton perään. Lapset jää yläkertaan pelaamaan ja Fredde siivoamaan autotallia. Martta on lenkin jälkeen märkä ja komennan sen lähtiessäni keittiön puolelle kuivattelemaan. Ensimmäinen oikea sunnuntaityöpäivä, eihän niitä hupparissa ja legginseissä kierrettyjä asuntonäyttöjä oikeasti lasketa, vaikka työaikaahan nekin on.

Keskiviikkona rantautunut lämpö on yrittää vastustella kylmää ilmarintamaa ja aurinko lämmittää viimeinkin, vaikkei elohopea ole torstain jälkeen hellelukemiin yltänytkään. Aurinko paistaa kuitenkin ja muutamassa päivässä kevään hento vihreys on vaihtunut syvempään sävyyn, kukkiin ja puiden lehtiin.

Lauantaisella ostosretkellä jokainen meistä kuoriutuu villatakistaan ja hupparistaan antaen auringon helliä talvenkalvakasta ihoa. Kotimatkalla pysähdytään pieneen autotallipanimoon ja jatketaan kotimatkaa oluttonkan kanssa. Jokaviikkoisesta panimoretkestä on tullut tapa ja puhelimen olutsovellus kuljettaa meitä viikoittain uusiin kohteisiin.

Illalla me kokoonnutaan pöydän ääreen naapureitten kanssa. Syödään, juodaan ja nauretaan. Tuntuu hassulta että me ollaan asuttu muutaman talon päässä toisistamme melkein seitsemän vuotta, eikä koskaan olla kutsuttu toisiammme kylään. Kummassakin perheessä on kuitenkin kolme lasta, naapureitten lapset 10, 7 ja 6, kun meillä 9, 6 ja 6, melkein seitsemän. Nuorimmainen vain puolisen vuotta meidän poikia nuorempi.

Näyttö on yhtä vilkas kuin perjantainenkin. Lasken sisääntulijoita tukkimiehenkirjanpidolla ja yritän ehtiä edes pikaisesti jututtamaan jokaista. Kymmenistä kävijöistä ainakin puolet on liikkeellä tosimielellä ja kysyy tarjousten takarajaa. On myyjän markkina.

Mun poissaollessa lauma on järjestänyt teekutsut naapurin lasten kanssa meidän pihalla. Ollipolli on harjoitellut pyöräilyä ja Fredde on järkännyt autotalliin tilaa kassialman kamoille.