lauantai 13. toukokuuta 2017

muuttomiestenpäivän aattona

Tänään on lapsettomien lauantai. Eilen illalla naapuruston viinibileissä juttelin naapurin kanssa. Miehen vaimo oli kotona täyttämässä papereita kotiselvitystä varten ja mies itse kertoi kuinka he olivat ostaneet kodin omakotialueelta ajatuksena perustaa perhe, se tavallinen unelma; omakotitalo, kaksi lasta ja koira. Parilla on se omakotitalo ja koira, mutta lapset puuttuvat edelleen. Kaksi lasta vaihtui keskenmenoihin, lapsettomuushoitoihin ja kuihtuviin haaveisiin. Lapset muuttuivat itsestäänselvyydestä sijaiskohdun etsintään ja adoptioprosessiin. Yhtäkkiä oma matka äidiksi tuntuu hävettävän helpolta vuosien lapsettomuudesta, adoptioprosesseista ja lapsettomuushoidoista huolimatta.

Meidän lapset oli illalla mukana. Aikuisten tilaisuus kai periaatteessa, mutta meidän lapset on mukana ja niin on muittenkin. Kun kysyn kutsujalta saako ne tulla, on vastaus että tietenkin saa, ei sitä kai tarvitse erikseen kertoa että meidän kolmikko kuuluu viiniklubiin. Lauma painelee yläkerran mediatilaan katsomaan elokuvaa, ja aina välillä joku piipahtaa alakerrassa napsimassa herkkuja pöydästä tai hakemassa juotavaa. Muuten niitä ei juuri näy, paitsi silloin kun huhuilen ne alakertaan esittäytymään niille jotka eivät meidän kolmikkoa ole koskaan tavanneet. Isommat pitää huolta pienemmistä ja kuusikuukautinen kiertää sylistä syliin. 

Lauma tulee mukana, aina ja kaikkialla. Ne kulkee meidän kanssa olutpanimoissa, viinitiloilla ja viskitislaamossa, ne on mukana ravintolassa - hienommassakin - ja viikonloppuisin töissä. Me ehdittiin kuitenkin kulkemaan kahdestaan viisitoista vuotta, eikä mene montaa vuotta kun ne ei enää halua tulla mukaan. Nyt on tämä aika, me ehditään sitten taas eikä meistä kumpikaan halua menettää näitä vuosia lapsenvahteihin, enkä mä nyt oikeastaan usko muutenkaan siihen jaotteluun että on tilaisuuksia erikseen lapsille ja aikuisille. Näinpä kun kutsussa lukee etteivät lapset ole tervetulleita, me jäädään suosiolla kotiin. Ne on muuten aina suomalaisten kutsuja, ne joissa lapset pyydetään jättämään kotiin. Amerikkalainen yhteiskunta on lapsiystävällinen ja perhekeskeinen, lapset ovat aina tervetulleita. 


Huomenna on äitienpäivä. Keittiönpöydällä on kolme koristeltua paperipussia ja pusseissa aarteita, koulussa tehtyjä askarteluja – äitienpäivälahjoja. Rakkaita, tärkeitä ja ihania. Maailman parhaita. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.