Siirry pääsisältöön

muuttomiestenpäivän aattona

Tänään on lapsettomien lauantai. Eilen illalla naapuruston viinibileissä juttelin naapurin kanssa. Miehen vaimo oli kotona täyttämässä papereita kotiselvitystä varten ja mies itse kertoi kuinka he olivat ostaneet kodin omakotialueelta ajatuksena perustaa perhe, se tavallinen unelma; omakotitalo, kaksi lasta ja koira. Parilla on se omakotitalo ja koira, mutta lapset puuttuvat edelleen. Kaksi lasta vaihtui keskenmenoihin, lapsettomuushoitoihin ja kuihtuviin haaveisiin. Lapset muuttuivat itsestäänselvyydestä sijaiskohdun etsintään ja adoptioprosessiin. Yhtäkkiä oma matka äidiksi tuntuu hävettävän helpolta vuosien lapsettomuudesta, adoptioprosesseista ja lapsettomuushoidoista huolimatta.

Meidän lapset oli illalla mukana. Aikuisten tilaisuus kai periaatteessa, mutta meidän lapset on mukana ja niin on muittenkin. Kun kysyn kutsujalta saako ne tulla, on vastaus että tietenkin saa, ei sitä kai tarvitse erikseen kertoa että meidän kolmikko kuuluu viiniklubiin. Lauma painelee yläkerran mediatilaan katsomaan elokuvaa, ja aina välillä joku piipahtaa alakerrassa napsimassa herkkuja pöydästä tai hakemassa juotavaa. Muuten niitä ei juuri näy, paitsi silloin kun huhuilen ne alakertaan esittäytymään niille jotka eivät meidän kolmikkoa ole koskaan tavanneet. Isommat pitää huolta pienemmistä ja kuusikuukautinen kiertää sylistä syliin. 

Lauma tulee mukana, aina ja kaikkialla. Ne kulkee meidän kanssa olutpanimoissa, viinitiloilla ja viskitislaamossa, ne on mukana ravintolassa - hienommassakin - ja viikonloppuisin töissä. Me ehdittiin kuitenkin kulkemaan kahdestaan viisitoista vuotta, eikä mene montaa vuotta kun ne ei enää halua tulla mukaan. Nyt on tämä aika, me ehditään sitten taas eikä meistä kumpikaan halua menettää näitä vuosia lapsenvahteihin, enkä mä nyt oikeastaan usko muutenkaan siihen jaotteluun että on tilaisuuksia erikseen lapsille ja aikuisille. Näinpä kun kutsussa lukee etteivät lapset ole tervetulleita, me jäädään suosiolla kotiin. Ne on muuten aina suomalaisten kutsuja, ne joissa lapset pyydetään jättämään kotiin. Amerikkalainen yhteiskunta on lapsiystävällinen ja perhekeskeinen, lapset ovat aina tervetulleita. 


Huomenna on äitienpäivä. Keittiönpöydällä on kolme koristeltua paperipussia ja pusseissa aarteita, koulussa tehtyjä askarteluja – äitienpäivälahjoja. Rakkaita, tärkeitä ja ihania. Maailman parhaita. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää