Siirry pääsisältöön

kaksintaistelu

Samainen mies tyhjentää tiskarin näin taitavasti.


Palaveria siirrettiin sinne ja tänne, ja lopulta takaisin alkuperäiseen, ja vielä kerran iltapäivään. Kaikkia on vaikeeta saada näin kouluvuoden lopussa samaan aikaan pöydän ääreen. Erityisen tärkeää oli että toimintaterapeutti, joka on koululla rajatusti on mukana palaverissa. Erityisopetussuunnitelmapalaveri, tuumaustauko siihen miten jatketaan tästä eteenpäin, ja miten parhaiten tuetaan lapsen oppimista.

Lopulta me istutaan siinä erityisopen luokassa; opettaja, erityisopettaja, toimintaterapeutti, reksi ja mä. Kerrataan kulunutta vuotta, katsotaan tuloksia ja pohditaan. Opettaja esittelee testituloksia. Poika aloitti ekan luokan osaamatta oikeastaan lukea, ja oli nyt kevään viimeisimmässä testissä lukenut 130 sanaa minuutissa. Vertailukohdaksi sanottakoon että 6.luokkalaisen tavoite on lukea vähintään 125 sanaa minuutissa, toki tekstikin on jo vaativampaa. Me pidetään pienet juhlat, ja mä huomautan että jannu kulkee siskon jalanjäljissä.

Erityisope on vastavalmistunut, ja ekaa vuotta töissä. Opettaja vanha tuttu, opettanut Tättistä kaksi vuotta ja nyt Kentsua kohta vuoden. Toimintaterapeutin tapaan ensimmäistä kertaa, se tais aloittaa tammikuussa. Reksin kanssa ollaan oltu etunimituttuja jo useamman vuoden.

Mä tykkään Tättiksen tiimistä enemmän. Sama koulu, mutta mulla synkkaa Tättiksen erityisopen kanssa paremmin ja sosiaalisten taitojen ope ja kuraattori on jotenkin enemmän jalat maassa, kokeneita konkareita. Meillä kun meni Kentsun erityisopen kanssa sukset pahasti ristiin syksyllä kun sain passiivisagressiivisen post-it lappusen kotiin. Lapussa kehoitettiin poikaa kertomaan äidille miten mun pitää tukea sitä enemmän kotona. Se oli se kerta kun menin lankoja pitkin reksille, eikä meidän yhteistyö nyt sen jälkeen oo kauheesti lähtenyt kukoistamaan.

Tällä kertaa se ilmoitti mulle viime viikolla sähköpostitse ettei se osaa asettaa lapselle tavoitteita ensi vuodelle, ja pyysi mua auttamaan. Ei kuulemma saanut oikein otetta. Kirjoitin pitkän vastauksen jossa kerroin kaiken sen minkä näen kotoa käsin vanhempana, vastasin etten osaa asettaa tavoitteita koulutyölle sillä en tiedä mitä ne koulupäivän aikaiset haasteet ovat. Kerroin kuitenkin avoimesti huolenaiheeni.

Erityisope ei tunne mua sen enempää kuin meidän perhettäkään. Erityisope ei ilmeisesti tiennyt että meillä on kaksi muutakin erityislasta, ja että yksi niistä käy koulua tällä hetkellä ilman erityistä tukea, mutta niin että oppimista tarkkaillaan tehostetusti opettajan ja koulukuraattorin toimesta, ja että taas kerran viime viikolla puhuttiin aiheesta reksin kanssa. Erityisope ei myöskään tuntunut tietävän että meillä on se kolmasluokkalainen Tättis, ja että mä olen istunut näissä palavereissa jo viisi vuotta, nopeasti laskettuna kaksitoista kertaa. Jos välipalaverit lasketaan mukaan, niin kertoja on pitkälti toistakymmentä.  Ensimmäistä kertaa palaveri muistuttaa enemmän kaksintaistelua kuin tiimityöskentelyä, ja minähän puolustan lastani ponnekkaasti kokemuksen mukaan tuomin vasta-argumentein. Mielessäni ajattelen, että olen kuullut monesti tämänkaltaisista palavereista.



Muistutan erityisopelle että autisminkirjo on tosiaan kirjo ja että vasta helmikuussa huomattiin että jannu pärjää koetilanteessa paremmin kun työskentelee kahdestaan avustajan kanssa. Sen jälkeen koetulokset on kummallisesti nousseet eskitasolle. Tarvetta tuelle siis selkeästi on vaikka lapsi näennäisesti pärjääkin loistavasti, on sosiaalinen ja pärjäävä. Huomautan että vaikeudet sosiaalisissa taidoissa eivät välttämättä heijastu kykenemättömyytenä pelata jalkapalloa välitunnilla ja että tämän lapsen ongelma on se ettei hän osaa ratkoa ongelmatilanteita ja välttääkseen riitaa tekee mieluummin mitä käsketään, seisoo vaikka vesilätäkössä – näin kävi syksyllä ja sain tietää siitä sattumalta.


Reksi jättää tiimin ja ilmoittaa lähtevänsä pihalle leikkimään meidän kolmikon kanssa. Uusi suunnitelma saadaan laadittua ja lopulta me erotaan ihan hyvässä hengessä. Kiltin lapsen ongelma on se ettei se aiheuta häiriötä ja näin ollen vaatiin vähemmän huomiota – tai sitten ei. Ainakin sen ongelmat on helpompaa lakaista maton alle. Löydän lapset pihan leikkipaikalta. Rehtori istuu penkillä auringossa. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...