keskiviikko 24. toukokuuta 2017

kaksintaistelu

Samainen mies tyhjentää tiskarin näin taitavasti.


Palaveria siirrettiin sinne ja tänne, ja lopulta takaisin alkuperäiseen, ja vielä kerran iltapäivään. Kaikkia on vaikeeta saada näin kouluvuoden lopussa samaan aikaan pöydän ääreen. Erityisen tärkeää oli että toimintaterapeutti, joka on koululla rajatusti on mukana palaverissa. Erityisopetussuunnitelmapalaveri, tuumaustauko siihen miten jatketaan tästä eteenpäin, ja miten parhaiten tuetaan lapsen oppimista.

Lopulta me istutaan siinä erityisopen luokassa; opettaja, erityisopettaja, toimintaterapeutti, reksi ja mä. Kerrataan kulunutta vuotta, katsotaan tuloksia ja pohditaan. Opettaja esittelee testituloksia. Poika aloitti ekan luokan osaamatta oikeastaan lukea, ja oli nyt kevään viimeisimmässä testissä lukenut 130 sanaa minuutissa. Vertailukohdaksi sanottakoon että 6.luokkalaisen tavoite on lukea vähintään 125 sanaa minuutissa, toki tekstikin on jo vaativampaa. Me pidetään pienet juhlat, ja mä huomautan että jannu kulkee siskon jalanjäljissä.

Erityisope on vastavalmistunut, ja ekaa vuotta töissä. Opettaja vanha tuttu, opettanut Tättistä kaksi vuotta ja nyt Kentsua kohta vuoden. Toimintaterapeutin tapaan ensimmäistä kertaa, se tais aloittaa tammikuussa. Reksin kanssa ollaan oltu etunimituttuja jo useamman vuoden.

Mä tykkään Tättiksen tiimistä enemmän. Sama koulu, mutta mulla synkkaa Tättiksen erityisopen kanssa paremmin ja sosiaalisten taitojen ope ja kuraattori on jotenkin enemmän jalat maassa, kokeneita konkareita. Meillä kun meni Kentsun erityisopen kanssa sukset pahasti ristiin syksyllä kun sain passiivisagressiivisen post-it lappusen kotiin. Lapussa kehoitettiin poikaa kertomaan äidille miten mun pitää tukea sitä enemmän kotona. Se oli se kerta kun menin lankoja pitkin reksille, eikä meidän yhteistyö nyt sen jälkeen oo kauheesti lähtenyt kukoistamaan.

Tällä kertaa se ilmoitti mulle viime viikolla sähköpostitse ettei se osaa asettaa lapselle tavoitteita ensi vuodelle, ja pyysi mua auttamaan. Ei kuulemma saanut oikein otetta. Kirjoitin pitkän vastauksen jossa kerroin kaiken sen minkä näen kotoa käsin vanhempana, vastasin etten osaa asettaa tavoitteita koulutyölle sillä en tiedä mitä ne koulupäivän aikaiset haasteet ovat. Kerroin kuitenkin avoimesti huolenaiheeni.

Erityisope ei tunne mua sen enempää kuin meidän perhettäkään. Erityisope ei ilmeisesti tiennyt että meillä on kaksi muutakin erityislasta, ja että yksi niistä käy koulua tällä hetkellä ilman erityistä tukea, mutta niin että oppimista tarkkaillaan tehostetusti opettajan ja koulukuraattorin toimesta, ja että taas kerran viime viikolla puhuttiin aiheesta reksin kanssa. Erityisope ei myöskään tuntunut tietävän että meillä on se kolmasluokkalainen Tättis, ja että mä olen istunut näissä palavereissa jo viisi vuotta, nopeasti laskettuna kaksitoista kertaa. Jos välipalaverit lasketaan mukaan, niin kertoja on pitkälti toistakymmentä.  Ensimmäistä kertaa palaveri muistuttaa enemmän kaksintaistelua kuin tiimityöskentelyä, ja minähän puolustan lastani ponnekkaasti kokemuksen mukaan tuomin vasta-argumentein. Mielessäni ajattelen, että olen kuullut monesti tämänkaltaisista palavereista.



Muistutan erityisopelle että autisminkirjo on tosiaan kirjo ja että vasta helmikuussa huomattiin että jannu pärjää koetilanteessa paremmin kun työskentelee kahdestaan avustajan kanssa. Sen jälkeen koetulokset on kummallisesti nousseet eskitasolle. Tarvetta tuelle siis selkeästi on vaikka lapsi näennäisesti pärjääkin loistavasti, on sosiaalinen ja pärjäävä. Huomautan että vaikeudet sosiaalisissa taidoissa eivät välttämättä heijastu kykenemättömyytenä pelata jalkapalloa välitunnilla ja että tämän lapsen ongelma on se ettei hän osaa ratkoa ongelmatilanteita ja välttääkseen riitaa tekee mieluummin mitä käsketään, seisoo vaikka vesilätäkössä – näin kävi syksyllä ja sain tietää siitä sattumalta.


Reksi jättää tiimin ja ilmoittaa lähtevänsä pihalle leikkimään meidän kolmikon kanssa. Uusi suunnitelma saadaan laadittua ja lopulta me erotaan ihan hyvässä hengessä. Kiltin lapsen ongelma on se ettei se aiheuta häiriötä ja näin ollen vaatiin vähemmän huomiota – tai sitten ei. Ainakin sen ongelmat on helpompaa lakaista maton alle. Löydän lapset pihan leikkipaikalta. Rehtori istuu penkillä auringossa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.