Siirry pääsisältöön

kahdeksantoista kirjettä



Huomenna se sit alkaa – kesä. Ihana, ihana kesä. 73 päivää hitaita aamuja ilman eväslaatikoita, paljon likaisia varpaita, päiviä rannalla ja iltoja leikeissä naapuruston lasten kanssa. Yhtä innolla kun tiedän elokuussa odottavani taas kouluvuoden alkamista, huokaisen helpotuksesta koulujen päättyessä. Huokaisen helpotuksesta aikataulujen vapautuessa ja ah, ennen kaikkea koska ei tarvitse pakata niitä eväitä.

Itse tehdyt saippuat. 

Tänään kiikutin jannujen kanssa kassikaupalla itse tehtyä saippuaa lahjoiksi opettajille ja koulun henkilökunnalle. Iltapäivällä ojennettiin vielä viimeinen pussukka bussikuskille, iki-ihanalle Tamille joka tietää jokaisen lapsen nimen ja muistaa aina perjantaisin toivottaa kaikille mahtavaa viikonloppua. Aamulla on vielä koko koulun yhteinen kevätjuhla lauluineen, luokkahuoneitten siivous ja tyhjennys, ja lopuksi lähtö kesälaitumille.




Eilen kiikutin rinsessan luokkabileisiin syömään pizzaa ja jätskiä koulukavereitten kanssa, vastaanotto oli riemukas lukemattomine halauksineen ja tervetulotoivotuksineen. Tuntia myöhemmin me ajettiin kotiin mukana tukku kirjeitä luokkakavereilta. Niitä kirjeitä Tättis luki illan sohvalla makoillessaan. Mä oon edelleen vähän suomalaisen jähmeä ja huono kirjoittamaan kiitoskortteja, tai lähettämään mitään kortteja noin ylipäätään, mutta onhan se aika kivaa aina saada kiitoskortti luokalta kun on ollut mukana luokkaretkellä samoin kuin nyt ne parane pian ja voi hyvin viestit jokaiselta luokan oppilaalta. Opettelen tätä taitoa, koska täällä sitä ihan oikeasti arvostetaan.






Amerikkalainen välittäminen tuntuu hyvältä. On kivaa kun koulun talkkarikin kyselee multa mitä Tättikselle kuuluu. Tuskin se unettomia öitä viettää yhden oppilaan ollessa poissa koulusta kouluvuoden lopun, mutta osoittaa kuitenkin muistavansa kolmasluokkalaisen tytön, yhden yli 600:sta oppilaasta. Kuulumisia kyselee myös toimiston väki, samoin kuin jannujen opettajat ja miltei jokainen vanhempi joka tulee käytävillä vastaan. Se ei tunnu pinnalliselta tai epäaidolta, vaan sydämelliseltä, aidolta ja lämpimältä. 



Kommentit

  1. Hyvää kesää teidän perheelle! :) Onneksi Tättis voi jo paremmin ja pääsi vielä luokkakavereitakin näkemään ennen loman alkua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...