Siirry pääsisältöön

kesän kynnyksellä

Volvo on iso auto. Sinne se meni ja kolme lastakin mahtui vielä kyytiin.

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa matkaan muistoissa samalla kun elämä rakentaa uusia. Kaksi viikkoa joihin mahtuu koko elämän tunteiden kirjo syntymästä kuolemaan, rakkauteen, uuteen alkuun ja lupauksiin. Se on niin voimakasta aikaa, että huomaamattamani palaan kaikkiin niihin hetkiin, tunteisiin ja ajatuksiin.

Viime keskiviikkona olin kouluttamassa sairaalassa, katsoin ulos työhuoneen ikkunasta ja katseeni kohtasi naisten sairaalan siipi, samana aamuna Facebook oli tarjoillut valokuvamuistoja samasta paikasta, kuvan sairaalalounaasta vuosien takaa. Siellä minä odotin, naistensairaalan synnyttävien osastolla. Odotin viikon, odotin toisen. Halusin kotiin, olin väsynyt, olin peloissani. Olin pelännyt kuukausia. Olin pelännyt kaksisataaviisikymmentäneljä päivää. Se on pitkä aika pelätä.

Tällaisilla synttäreillä vanhemmat voi ottaa aurinkoa autotallin edustella ,ja jutella mukavia muitten vanhempien kanssa viinilasillisen ääressä. 

Torstaina kesäkuun 3. 2010 oli lopulta ”se” päivä, jokusen viikon etuajassa mutta riittävän myöhään kuitenkin. Kaksi poikaa. Kaksi ihanaa poikaa, iloa, rakkautta ja helpotus, valtava helpotus. Ne hengitti ihan itse, tai ainakin melkein, ja samalla ylitsevuotava suru siitä pienestä pojasta, meidän Tuomaksesta, siitä joka ei koskaan saanut jäädä. Siitä jonka syntymän ja kuoleman päivä on vain kolme päivää poikien syntymäpäivän jälkeen ja päivää ennen meidän hääpäivää. Tiistaina Tuomas täyttäisi kahdeksan. Siitä on jo kahdeksan vuotta. Silloin oli lauantai.

Kuusitoista poikaa ja yksi tyttö. Playstation, Wii, XBox

Jannut syntyi puolittaisen kaaoksen keskelle. Vanha koti oli pakattu, uusi oli valmis ja odotettiin pankilta viimeistä leimaa jotta päästäisiin muuttamaan. Me elettiin leirielämää kahden kolmenpäivän vanhan kanssa ilman astioita, ilman vaatteita. Sittemmin olen oppinut että kyseinen rahoituslaitos on tunnettu siitä että aikataulut venyy ja paukkuu, ajoitus oli aika surkea ja kun me lopulta muutettiin kesäkuun 9. tuntui siltä että me oltiin odotettu jo ikuisuus. Meidän piti muuttaa ennen kun ne syntyy. Ajatus oli että Fredde muuttais meidän kun olin sairaalassa, mutta aina kaikki ei mene niin kuin on ajateltu. Meidän kiinteistövälittäjä käyttää meitä esimerkkinä kun joku empii muuttamista yhden vauvan kanssa ja tokaisee että hänellä on asiakas joka muutti kaksivuotiaan ja kahden viikonvanhan kanssa. Näin jälkikäteen katsottuna, helppoahan se oli, pojat nukkui kaukaloissaan ja mä purin astioita laatikoista poikien kummitädin kanssa.

Eilen ne samat pojat täytti seitsemän. Mä katson rakkaudesta pakahtuen niitten systeemejä. Majakka ja perävaunu, paita ja peppu, yhdessä erottamattomat. Ne jotka edelleen nukkuu yönsä yhdessä yläsängyn ollessa käyttämättömänä. Ne joilla edelleen on alkkareita myöten yhteiset vaatteet. Yksi syö pihvin, toinen sen salaatin. Miten toisenlaista meidän elämä olis ilman niitä. Minkälainen siunaus on ollut saada olla kaksosten vanhempi, seurata läheltä sitä uskomatonta sidettä joka näiden kahden yhdessä kasvaneen välillä on.



Keskiviikkona tulee kuluneeksi 20-vuotta siitä lämpimästä kesäkuun päivästä, kun me Fredden kanssa luvattiin tahtoa Helsingin Tuomiokirkossa japanilaisturistien räpsiessä meistä valokuvia. Meillä oli varattuna huikea ravintolaelämys, yhdeksän ruokalajin illallinen ravintolassa johon tehdään varaus kuukausia ennen. Kuusi tuntia kulinaristista ilotulitusta viineineen. Fredde peruutti sen eilen illalla. Kumpikin oli itsekseen miettinyt että kivempaahan se olis juhlistaa lasten kanssa, ei mene montaa vuotta kun ne menee mieluummin omia menojaan, ja näin me mennään keskiviikkona koko perheen lemppariin.


Rakkautta on paljon, eikä rakkautta mitata ravintolaillallisilla ja lahjoilla. Rakkautta on tahtoa silloinkin kun ei yhtään enää huvittais. Rakkautta on kulkea vieressä myrskyissä, tietää toisen tunnelmat ilman sanoja, ja nauraa, nauraa paljon yhdessä. 


Kommentit

  1. synttäri-iloa, hääpäiväiloa!

    Kolahti ja lujaa: "rakkautta on tahtoa silloinkin kun ei yhtään enää huvittais"
    <3

    VastaaPoista
  2. Onnea pojille ja onnea teille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi