Siirry pääsisältöön

kesähömppää

Kevyttä kesähömppää väliin! Edelliset kaksi postausta on saanut suorastaan ennätykselliset lukijamäärät, kummallekin oli siis tarvetta. Kiitoksia jokaiselle lukijalle, ja erityiskiitos niille jotka avasivat sanaisen arkkunsa joko Facebookissa tai blogin kommenttilootaan. Mulla on tavoitteena kirjoittaa viisi blogipostausta viikossa; kaksi tänne, kaksi mun englanninkieliseen työblogiin ”The Life of a Real Estate Broker” ja yksi sen suomenkieliseen vastineeseen ”Asuntokauppaa Amerikassa”



Englanniksi kirjoittaminen on edelleen uutta, mutta johan se oli aikakin kaikkien näitten vuosien jälkeen. Taannoin kannustin yhtä uutta kirjoittajaa sanomalla, että paras tapa kehittyä kirjoittajana on kirjoittaa, ja huomaan taas kerran etten ollut ihan väärässä. Fredde toimii oikolukijana, sillä tulen itse auttamattoman sokeaksi omalle tekstilleni enkä huomaa sen enempää kirjoitusvirheitä kuin ajatuskatkoksiakaan, niitä lauseita joissa ei kertakaikkiaan ole päätä tai häntää. Aikaa työpöydän ääressä kuluu siis muuhunkin kuin sähköposteihin.



On siis vähintäänkin sopivaa törmätä haasteeseen omasta työpisteestä. Kysymys kuului: ”Missä kirjoitat?” – Täällähän minä. Kirjoitin ennen keittiössä, mutta muutin vastikään työpöytäni olohuoneeseen. Uusi paikka tuntuu kotoisalta. Kuulen lapset pihalla ja kahvinkeittimelle on edelleen kiitettävän lyhyt matka. Ikkunan takaa näkyy usein peuroja ja pupuja, toisinaan ilveksiä tai karhuja. Naapurin lapset tietää että lauman äiti tekee jotain tosi, tosi tärkeetä istuessaan siinä, olkkarin ikkunan edessä. Odotan aikaa, kun voin työpöydän äärestä katsoa lumoutuneena joulukuusta. Sen saman pöydän äärestä katson kun Fredde juttelee lauman kanssa niitten syödessä päivällistään ja mun kirjoittaessa – keittiöstä kuuluu kikatus.



Pöytä on ostettu Ikeasta. Sen alla on kaksi Ikean ikiaikaista yöpöytä-toimisto-hyllysysteemiä, joita on käytetty milloin missäkin. Yhdessä on tulostin, toisessa säilytyslaatikoissa vähän sitä sun tätä, Marimekon kortit on saatu rakkaalta ystävältä ja käytössä jatkuvasti. Jatkeena pöydälle on Bisleyn arkistokaappi ja sen sisällä kaikkea sekalaista. Tuolina on Crate & Barrel:stä ostettu tuoli, ergonomisesti ei varmasti kaikista parhain, mutta näyttää nätiltä. Pöydän alla, mun jaloissa tai vaihtoehtoisesti vieressä – lähellä – Martta, aina.




Tänä kesänä olen kirjoittanut satunnaisesti myös uimarannan laiturilla. 


Kommentit

  1. Kiitos, kun lähdit mukaan haasteeseen :)
    Onpa tuossa huoneessa kiva tunnelma - ja kirjoituspöytäkoira on ehdoton luksus.
    Kivasti kuvailit myös äänimaisemaa, joka kirjoittamisen takana vallitsee.
    Niinhän se on, että kirjoittamisen oppii vain kirjoittamalla - iloista kesää!

    VastaaPoista
  2. Onko olemassa vaara, että tulee liian kriittiseksi omaa tekstiään kohtaan? Tuli vaan mieleen, kun tässä istun ja tekstistäsi nautiskelin.
    Asetuin lukijaksi ja jatkan kohta nautiskelua. (vinkin sain Sariannalta.)
    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan! Yritän olla hieromatta liikaa ja usein julkaisen tekstin samana päivänä kun kirjoitan ensimmäisen vedoksen. Olen malttamaton ja toisaalta sellainen vähän raaka teksti on usein elävämpääkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän