Tahdon Asiat

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä pitäis kai yrittää jotain kliseistä yhteenvetoa vuodesta. Muistaakseni olen sellaisen aina värkännyt, sellaisinakin vuosina kun tapahtumia on ollut vähemmän ja elämä tasaisempaa, vai onko meillä edes ollut sellaisia, niitä tasaisia vuosia? Onko niitä kenelläkään? Seuraan läheltä tuttavan avioeroprosessia, meillä kuitenkin on se tärkein – halu olla ja rakentaa yhdessä, tahtoa ja rakastaa. Silloinkin kun ei oikeastaan kauheesti huvittais. Istu mukavasti, hae juotavaa... tästä tuli aika pitkä. Mutta niinhän vuosikin on, 365 kokonaista päivää.  Tammikuu Lauma palaa kouluun loman jälkeen. Fredde menee toimistolle ja minä lähden Martan kanssa lenkille metsään. Kirjoitan. Siivoan. En oikeastaan edes tapaa ketään muuta kuin sen psykologin jonka kanssa juttelen tästä uudesta alusta. Metsässä on lunta. Pesen pyykkiä ja ladon meidän makkariin uuden lattian – joutessani. Olen pitkästä aikaa läsnä lasten elämässä. Se tuntuu ihanalta. Ne pienet asi...

Lammen jää oli jäätynyt.  Aina säännöllisesti syyllistyn siihen samaan harhaan kuin kaikki muutkin, katsomaan somesta minkälaista muiden elämä on. Miten tasapainoista, hauskaa ja ihanaa. Lasten riitely ei kantaudu someen laitetuista kuvista, sieltä näkyy vain ne ihanat hetket kun kaikilla on ihan saatanan hauskaa – anteeksi. Mulla on ystäväpiirissä useampikin ammattikotiäiti, sellaisia joilla on vain kouluikäisiä lapsia mutta erilaisista syistä elämän sisältö on edelleen kodista ja lapsista huolehtiminen. Osa niitä jotka ihan aidosti nauttivat lastensa kasvattamisesta. Niistä yhteisistä askarteluhetkistä, leipomisesta lasten kanssa ja pulkkamäestä. Olen aika kateellinen. En osaa. En jaksa. En halua. Joulukirkossa oli niin rauhaisaa - not. Toinen osa on niitä äitejä jotka kolmantena lomapäivänä googlailee sisäoppilaitoksia ja odottaa silmät kiiltäen että kello olisi riittävän paljon viinipullon korkkaamiseen. Alkoholisteja? Ei. Äitejä joille 24/7 samassa tilassa arm...

Marttanen mamman työpöydän alla. Vuosi sitten moni asia oli ihan tosi, tosi toisin. Joulu tuli vähän – eikä niin vähääkään – puskista haastavan syksyn jälkeen ja itse kipuilin työsuhteen päättymisen ja jäähyväisten kanssa. Yhtäaikaa olin onnellinen siitä että olin tehnyt ratkaisun, toisaalta ikävöin työyhteisöä jo etukäteen. Olin uupunut. Lapset oli sairastaneet koko syksyn. Muistan etten ollut yhtään kokonaista viikkoa töissä, tai jos olin mulla oli ainakin muutamana päivänä lapsi mukana. Mulla oli jatkuvasti migreenejä, ramppasin lääkärissä selkäkivun takia ja napsin diapameja. Joulu tuli silloinkin, sillä joulu tulee kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Leikitäänkö? Tällä kertaa lauma jäi joululomalle jo perjantaina. Sunnuntain olin töissä. Maanantaina vedin laumaa perässäni töissä ja sillä aikaa kun palaveerasin klinikalla uuden koordinaattorin ja parin lääkärin kanssa muutamasta toimenpiteestä ja kuvantamisesta, selitin miksei Medicare korvaa PET-kuvantam...

Tervetuloa hölmölään. Jokainen on törmännyt tarinoihin hölmöläisistä, siihen miten taloon kannetaan valoa ulkoa säkissä tai kuinka peittoa voi jatkaa yhdestä laidasta toiseen. Niin... meilläkin taidetaan elää vähän hölmölässä, vai miltäs tämä kuulostaa? Meillä on kolme lasta. Yksi yhdeksänvuotias ja kaksi seitsemänvuotiasta. Se yhdeksänvuotias aloitti ensimmäisen lääkityksensä – rautalisän – joskus kahdenvuoden tietämissä. Selvä. Lapsi saa rautaaa ennen nukkumaanmenoa. Sitten tuli melatoniini, ahdistuslääkitys syömishäiriöön, nukahtamislääke... Joukkoon lisättiin kaksi poikaa ja pojille samoin melatoniinia, ahdistuslääkitystä, migreeninestolääkettä. Lääkelaatikko näyttää kieltämättä aika pelottavalta. Äitinä muistan mitä niille tarjoillaan ja kuinka paljon. Hiljaa kadehdin sitä äitiä joka sanoi ettei ole koskaan ntarvinnut lapselleen reseptilääkettä. Meidän lääkekaappi näyttää apteekin varastohyllyltä. Minä täydennän varastoja vakuutusyhtiön apteekista ja hurjimmillaan purtilot ei...

Maanantai Herään Oregonissa kauan ennen aamunkoittoa. Juon kupin kahvia ennen kuin tiskaan astiat ja asettelen ne kuivumaan kuivaustelineen miniatyyriversioon. Ennen seitsemää koko perhe on autossa. Me pysähdytään aamiaiselle matkalla ja ennen puoltapäivää lapset on koulussa. Koulun toimistossa koulupsykologi saartaa mut ja sanoo lähettävänsä mulle nivaskan papereita koska Tättiksen ope on pyytänyt uudelleenarviointia. Kotona mä heitän kotona pyykit koneeseen, puran kassit ja hyppään suihkuun. Tuntia myöhemmin lähden tapaamaan asiakkaan lainaneuvojaa. Aamiaisella suomalaiskaupunki Astoriassa. Illalla niihin joulubileistä parhaisiin. Matkalla juhliin pysähdytään kauppaan ostamaan terveyssiteitä ja tamponeja kodittomien naisten hyväntekeväisyyteen. Rachelillä on aina joku hyväntekeväisyys illan teemana. Selitän Tättikselle miksi terveyssiteet ja etenkin tamponit on osalle naisista luksusta. Tättiksellä on jo neljäs kerta mukana aikuisten juhlissa. Tänä vuonna meitä onnista...

Mun piti kirjoittaa meidän uudesta koulusta. Sit mun piti kirjoittaa yhdestä jos toisesta muustakin asiasta, mutta torstai muutti viikonlopun ja nyt kirjoitan pienessä pimeässä keittiössä katsoen kynttilän valossa aamunsarastusta viereisen vajan paanukaton vaihtelevissa väreissä. Taivas on vaaleanpunainen ja ikivihreät männyt muuttuvat vähitellen valon lisääntyessä mustista syvään tummanvihreään. Ne muut asiat tuntuvat kaukaisilta. Muut on vielä unessa, paitsi Martta. Martta joka pyörii jaloissa ja kerjää rapsutuksia. Tättis nukkuu olohuoneen ulosvedettävässä. Fredde ja Ollipolli ovat vallaneet makkarin pienen sängyn, ja minä jaoin yöni alkovissa Kentsun kainalossa. Arki on kaukana, yhä korjaamolla nököttävä Volvo, täysi kalenteri ja ne uuteen kouluun littyvät jutut. Ulkona tuoksuu meri ja aurinko lämmitti iltapäivällä niin että takin saattoi huoletta hylätä naulakkoon. Lasten leikkiessä hiekassa me Fredden kanssa käveltiin ja seurattiin kymmeniä ja taas kymmeniä laine...

Kotona perheen lapset askartelevat yhdessä joulukoristeita valtavan ruokapöydän ääressä. Marmoroiduista lasipalloista tulee jokaisesta omanlaisensa ja kaikista yhtä kauniita. Pallot annetaan joululahjoiksi opettajille ja oman koulun tärkeille ihmisille. (askarteluohje sivulla 85) Perheen äidin mielestä on ollut tärkeää muistaa lasten kanssa työskenteleviä ihmisiä aina jouluisin, ja mieluiten jollakin ihan itse tehdyllä, persoonallisella lahjalla. Äiti muistaa senkin vuoden kun keitti itse kolmisenkymmentä pussillista vaniljaisia vaahtokarkkeja. Avarassa valkoisessa keittiössä soivat joululaulut ja taustalla kuuluu lasten puheensorina. Perheen isä tekee sunnuntaisia puhdetöitään, kiinnittää äidille uutta pyyhetelinettä keittiösaarekkeeseen helpottamaan keittiöaskareita. Äiti leipoo ensimmäisen adventin kunniaksi korvapuusteja. Pulla on ulkosuomalaisessakin perheessä lasten herkkua. On sunnuntai-iltapäivä, ensimmäinen adventti ja joulukuun alku. Hetken aikaa elämä on...

Washingtonin osavaltio taikataikinasta Perjantaina vuodatin kyyneleitä koulun toimistossa ojentaessani koulusihteerille sen paperin jossa sanottiin että siirrymme syksyllä siihen uuteen kouluun. Sihteerilläkin tais olla roska silmässä, onhan meidän perhe kuitenkin ollut osa koulua keväällä viisi vuotta. Olen iltapäivän vapaaehtoisena Tättiksen luokassa. Joskus opetan matematiikkaa, tai siis annan tukiopetusta. Muutama viikko sitten otin kahdeksan lasta kerrallaan maalaamaan meidän osavaltion karttaan maantieteellisiä alueita, ylänköjä, alankoja ja vuoristoa. Luokkahuoneessa on ihanaa työskennellä lasten kanssa. Tällä viikolla vietän kaksi tuntia leikaten kahden ystävän kanssa paperia oikeaan kokoon. Samalla puhutaan politiikasta, elämästä ja lapsista, mietitään koska ehdittäis yhdelle lähipubiin. Istun suomalaisten naisten kanssa aamukahvilla. Kuuntelen, puhun ja osallistun. Kuuntelen ja mietin että monet on ekspatteja, käymässä. Koti on kuitenkin Suomessa. Yritän muistaa, j...