lauantai 2. joulukuuta 2017

kohtaamisia viikon varrelta

Washingtonin osavaltio taikataikinasta

Perjantaina vuodatin kyyneleitä koulun toimistossa ojentaessani koulusihteerille sen paperin jossa sanottiin että siirrymme syksyllä siihen uuteen kouluun. Sihteerilläkin tais olla roska silmässä, onhan meidän perhe kuitenkin ollut osa koulua keväällä viisi vuotta. Olen iltapäivän vapaaehtoisena Tättiksen luokassa. Joskus opetan matematiikkaa, tai siis annan tukiopetusta. Muutama viikko sitten otin kahdeksan lasta kerrallaan maalaamaan meidän osavaltion karttaan maantieteellisiä alueita, ylänköjä, alankoja ja vuoristoa. Luokkahuoneessa on ihanaa työskennellä lasten kanssa. Tällä viikolla vietän kaksi tuntia leikaten kahden ystävän kanssa paperia oikeaan kokoon. Samalla puhutaan politiikasta, elämästä ja lapsista, mietitään koska ehdittäis yhdelle lähipubiin.

Istun suomalaisten naisten kanssa aamukahvilla. Kuuntelen, puhun ja osallistun. Kuuntelen ja mietin että monet on ekspatteja, käymässä. Koti on kuitenkin Suomessa. Yritän muistaa, ja muistankin minkälaista se oli silloin joskus, silloin kun oltiin ihan alussa. Kerron miten yksinäistä oli ihan ensimmäisenä päivänä ja muut nyökkäävät. Mun koti on ollut täällä jo kauan. Kiitokseksi saatu rasiallinen Fazerin suklaata ilahduttaa, mutta muuten taidan olla aika jenkki. En koe itseäni suomalaiseksi, mietin olenko koskaan kokenut. Naiset on ihania.

Nauran kollegani kiitospäiväaterialle. Mies on kasvissyöjä ja me sovitaan että on parempi olla keskustelematta siitä että musta on moraalisesti ihan jees syödä kuolleita eläimiä. Mies on mulle tärkeä osa työyhteisöä, sen kanssa on mukavaa pallotella ajatuksia. Maksan kahvit ja lainaan yhtä powerpoint esitystä, muokatakseni siitä paremmin itselleni sopivan. Lähetän miehen tyttärelle Tättiksen vanhan Elsa-puvun. Miehellä on kaksi ihanaa lasta ja aviomies. Me puhutaan usein lapsista ja perhe-elämästä. Myöhemmin saan tekstarin jossa kolmevuotias leyhyttelee sinisessä unelmassaan.

Keskiviikkona tapaan lounaalla ystävän. Keski-ikäisen naimattoman naisen, joka tekee töitä lainaneuvojana. Nainen on oman uskonsa takia naimaton. Tapailee kyllä satunnaisesti puolisokandidaatteja, mutta yleensä homma tyssää siihen ettei seurustelun aikana  voi naisen mielestä mennä kädestäpitelyä pidemmälle. Harva mies on siihen valmis, etenkään päälle nelikymppisenä. Me puhutaan joulusuunnitelmista. Me puhutaan asiakkaista ja työstä. Hän kyselee Tättiksen kuulumisia, peruutinhan edellisen tapaamisen koska Tättiksen elämässä oli draamaa.  

Juttelen asiakkaitteni kanssa, nuoripari Montanasta. Tai... jos nyt ihan tarkkoja ollaan on mies kuitenkin mamu Kolumbiasta. Nuoret aikuiset etsivät ensimmäistä kotiaan. Budjetti on pieni, mutta ajatukset oivallisia. Etsitään kohdetta sieltä missä asuminen on vielä kohtuullisen hintaista. Kumpikin on korkeasti koulutettu ammattilainen ja pariskunnan ainoa "vamma" on ikä ja sen mukanaan tuoma taloudellinen rajallisuus. 

Haen meidän lapset jumpasta. Jumppaa vetää poikien hyvän ystävän äiti. Muslimi. Kerran jannut tuli kotiin ja oli ihan tohkeissaan, siellä hijabin – huivin - alla olikin ollut pitkät hiukset. Mua nauratti, niin nauratti poikien ystävän äitiäkin. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta kun sen lasten kaverit tuijottaa hämmentyneinä hijabin pudotessa kotona lattialle. Tättis rakastaa zumbatuntiaan, niin moni muukin. Farahin koreografiat on ihan mahtavia ja tekee mieli liittyä mukaan tanssimaan.

Hyppään Fredden autoon kun lähden hakemaan lapsia. Teen risteyksessä uukkarin ja avaan samalla oman ikkunani. Naapurin mies haluaa vaihtaa nopeat kuulumiset. Hän on taas muutaman viikon täällä, ennen kuin palaa takaisin itärannikolle. Perhe on Pakistanista, mutta toisin kuin valtaosa pakistanilaisista perhe ei ole muslimiperhe. Me puhutaan miehen kanssa koulujuttuja ja asuntoasioita. Mies haluaa ostaa sijoitusasunnon ja me ollaan etsitty sopivaa jo jonkin aikaa.

Kotiäiti
Ekspatti
Homo
Uskovainen
Köyhä
Muslimi
Pakistanilainen


Arjessani en lokeroi ihmisiä yhtään mihinkään, olenhan itsekin uskovainen, valkoinen, keski-ikäinen mamu. Moni kuitenkin lokeroi. 

Lasten koristelema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.