Siirry pääsisältöön

jouluidylli lehden sivuilta



Kotona perheen lapset askartelevat yhdessä joulukoristeita valtavan ruokapöydän ääressä. Marmoroiduista lasipalloista tulee jokaisesta omanlaisensa ja kaikista yhtä kauniita. Pallot annetaan joululahjoiksi opettajille ja oman koulun tärkeille ihmisille. (askarteluohje sivulla 85) Perheen äidin mielestä on ollut tärkeää muistaa lasten kanssa työskenteleviä ihmisiä aina jouluisin, ja mieluiten jollakin ihan itse tehdyllä, persoonallisella lahjalla. Äiti muistaa senkin vuoden kun keitti itse kolmisenkymmentä pussillista vaniljaisia vaahtokarkkeja.

Avarassa valkoisessa keittiössä soivat joululaulut ja taustalla kuuluu lasten puheensorina. Perheen isä tekee sunnuntaisia puhdetöitään, kiinnittää äidille uutta pyyhetelinettä keittiösaarekkeeseen helpottamaan keittiöaskareita. Äiti leipoo ensimmäisen adventin kunniaksi korvapuusteja. Pulla on ulkosuomalaisessakin perheessä lasten herkkua.



On sunnuntai-iltapäivä, ensimmäinen adventti ja joulukuun alku. Hetken aikaa elämä on kuin suoraan aikakausilehden joulujutun sivuilta. Nämä ovat niitä hetkiä jotka laitetaan someen, kaikille näytille. Näissä hetkissä ei ole kyyneleitä tai riitaa. Kaikki on hyvin ja elämä pelkästään kaunista, onnellista ja jouluista. Näistä hetkistä pitää pitää kiinni. Niitäkin on, ihan jokaisella, ihan varmasti, jos ne huomaa.

Idyllillä on myös toinen puoli. Ollipollilla on migreeni. Se on maannut sohvalla pahoinvoivana monta tuntia, mutta jaksaa kuitenkin vääntäytyä tekemään omalle opettajalleen yhden joulupallon. Kentsu olisi mieluummin pelannut atomiinuksena tietokonepeliään mutta pienen pakon jälkeen toteaa kuitenkin että maalin levittäminen lasipallon sisään on aika kivaa, päättää tehdä toisenkin.  Tuntia myöhemmin keittiö on sivelty maalilla ja kimalteella, mutta pullantuoksu tekee siivoamisesta lähestyttävämpää. Askartelijat ovat kadonneet taivaan tuuliin.




Alkuperäinen idea oli koristella pallot lasiliimalla ja kimalteella. Aika nopeasti tultiin kuitenkin siihen lopputulokseen ettei kimalle liimautunut ja sitä oli enemmän mun naamassa ja meidän pöydällä kuin palloissa, eikä yksikään lapsista osannut tehdä tätä ilman vanhemman valtavaa panostusta, siis niin valtavaa että lapsen tehtäväksi jäi valita väri ja katsoa vierestä kun mutsi sotkee. Päivän pelastus oli mun joskus vuosia sitten seurakunnan äitikerhossa tekemä joulukoriste. Niihin samoihin lasipalloihin nkaadettiin sisään pieni määrä akryylivärejä ja pyöriteltiin palloa kunnes se oli kauttaaltaan maalattu. Loistava askartelu lasten kanssa tehtäväksi. Suurin osa maalista on pallon sisällä, eikä tahmaisten käsien kautta seinissä ja huonekaluissa. Lopputuloskin on kaunis. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää