Siirry pääsisältöön

kaksi yötä jouluun

Marttanen mamman työpöydän alla.


Vuosi sitten moni asia oli ihan tosi, tosi toisin. Joulu tuli vähän – eikä niin vähääkään – puskista haastavan syksyn jälkeen ja itse kipuilin työsuhteen päättymisen ja jäähyväisten kanssa. Yhtäaikaa olin onnellinen siitä että olin tehnyt ratkaisun, toisaalta ikävöin työyhteisöä jo etukäteen. Olin uupunut. Lapset oli sairastaneet koko syksyn. Muistan etten ollut yhtään kokonaista viikkoa töissä, tai jos olin mulla oli ainakin muutamana päivänä lapsi mukana. Mulla oli jatkuvasti migreenejä, ramppasin lääkärissä selkäkivun takia ja napsin diapameja. Joulu tuli silloinkin, sillä joulu tulee kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Leikitäänkö?


Tällä kertaa lauma jäi joululomalle jo perjantaina. Sunnuntain olin töissä. Maanantaina vedin laumaa perässäni töissä ja sillä aikaa kun palaveerasin klinikalla uuden koordinaattorin ja parin lääkärin kanssa muutamasta toimenpiteestä ja kuvantamisesta, selitin miksei Medicare korvaa PET-kuvantamista silloin kun potilaalla on sydänsarkoidoosi ja neuvoin korvaamaan PET-kuvantamisen tietokonetomografialla ja ultralla... Niin en koskaan luopunut siitä rakkaasta työyhteisöstä vaan sain sen moninverroin takaisin tällaisena vierailevana tähtenä. Sellaisena joka piipahtaa aina välillä ratkomassa ongelmia tai istuu tohtorien kanssa viiniravintolassa pilkkuun asti.

Keskiviikkona siirryin lomailemaan itsekin, tosin sillä tasolla kuin tällainen yksityisyrittäjä nyt voi lomailla. Markkinointimateriaalit piti saada eilen puoleenpäivään mennessä painoon ja juoksevat asiat hoitaa, mutta asiakkaita en ole tavannut sen enempää kuin käynyt toimistollakaan. Loma siis, siinä mittakaavassa kun lomailu on mahdollista.

Me ollaan katsottu elokuva päivässä tai kaksi parhaassa... Polar Express, The Grinch. The Elf, The Christmas Carol, Home Alone. Siinä sivussa ollaan puuhattu pullat pakkaseen, ruisleivät, joulutortut ja muut. En muista koska joulunalla olis ollut näin rentoa, rauhallista ja ihanaa.

Ruispalat paistuu hetkessä. Taikinan tekoon menee vähän pidempi tovi.


Jos lähtis vaikka Marttasen kanssa lenkille. Lykkäis joulupossun uuniin ja kääntäis graavin vielä kertaalleen painonsa alla. Jouluaamun hummerit on vielä kaupassa, mutta ehtiihän tuota vielä ja illalla kirkkoon kynttiläjumalanpalvelukseen.


Siinä ne lukee kirjojaan lämmmityslaitteen edustalla, joulukuusen katveessa. Kaksi yötä jouluun on. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää