lauantai 30. joulukuuta 2017

osaa löytää ulko-oven

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä pitäis kai yrittää jotain kliseistä yhteenvetoa vuodesta. Muistaakseni olen sellaisen aina värkännyt, sellaisinakin vuosina kun tapahtumia on ollut vähemmän ja elämä tasaisempaa, vai onko meillä edes ollut sellaisia, niitä tasaisia vuosia? Onko niitä kenelläkään? Seuraan läheltä tuttavan avioeroprosessia, meillä kuitenkin on se tärkein – halu olla ja rakentaa yhdessä, tahtoa ja rakastaa. Silloinkin kun ei oikeastaan kauheesti huvittais.

Istu mukavasti, hae juotavaa... tästä tuli aika pitkä. Mutta niinhän vuosikin on, 365 kokonaista päivää. 

Tammikuu


Lauma palaa kouluun loman jälkeen. Fredde menee toimistolle ja minä lähden Martan kanssa lenkille metsään. Kirjoitan. Siivoan. En oikeastaan edes tapaa ketään muuta kuin sen psykologin jonka kanssa juttelen tästä uudesta alusta. Metsässä on lunta. Pesen pyykkiä ja ladon meidän makkariin uuden lattian – joutessani. Olen pitkästä aikaa läsnä lasten elämässä. Se tuntuu ihanalta. Ne pienet asiat, se että saan kävellä aamulla koulubussipysäkille. Se että olen koulun jälkeen kotona vastassa, riitelemässä läksyjen tekemisestä. Se tuntuu ihanalta vaikka olenkin itse vähän eksyksissä.



Helmikuu


Martan palveluskoirakoulutus alkaa. Mulla on aikaa tehdä sen kanssa töitä vaikka lasten koulu on jatkuvasti peruutettu tai myöhässä, joko lumen tai jään takia. Arvostan taas kerran uutta vapauttani ja sitä ettei meidän Fredden kanssa tarvitse arpoa kumpi jää lasten kanssa tai vaihtoehtoisesti – ottaa ne mukaan töihin. Minä jään.








Maaliskuu


Mun koulu alkaa ja Tättis reagoi siihen. Se ei ole koskaan ollut hyvä muutosten kanssa ja ajatus siitä että mä olen taas päivät muualla kuin kotona ahdistaa sitä. Hätätilassa kahdeksanvuotias ratkaisee asioitaan hampain. Pakko-oireisuus lisääntyy taas ja se pelkää syövänsä pilaantuneita asioita. Kysyn olisko parempi että istuisin päivät bussipysäkillä odottamassa sitä koulusta? Kaikki kolme on sitä mieltä että ehdottomasti kyllä. Huokaan.

Lakiteksti on kuin uusi kieli jota yritän opetella. Se näyttää englannilta, mutta joudun piirtämään paperille kaavakuvia ymmärtääkseni mitä tekstissä sanotaan. Harmittelen myös etten tullut lukeneeksi latinaa koulussa. Kolme viikkoa opiskelen opiskelen tätä uutta kieltä mihin verrattuna lääkärilatina oli ihan pala kakkua. Ensin koulussa, sitten illalla läksyt kotona... caveat emptor, bona fide, codicil, dominant tenement, apprurtenant, lis pendens. Kurssin loputtua osaan auttavasti uuden kielen, mutten vielä paljon muuta.  







Huhtikuu


Käyn tekemässä työsopimuksen välitystoimiston kanssa. Allekirjoitan aika monta paperia, vingutan luottokorttia ja päätteeksi lähden perhen kanssa lomalle. Lomalla sataa vettä. Aamusta iltaan vettä. Enemmän tai vähemmän. Loma huipentuu hurrikaanitasoiseen myrskyyn. Pidän pienintä kiinni kädestä ettei se lennä taivaan tuuliin. Kirjaimellisesti.




On pääsiäinen. Tättis täyttää yhdeksän ja aloitan uudeen duunin. Istun taas viikon koulutuksessa. Lakiteksti on vaihtunut käytäntöön. Kuuntelen loistavia puhujia ja aloitan tekemään uudenlaista työtä. Saan tehtäväksi käydä katsomassa sataa myyntikohdetta. Me kierretään taloja viikonloppuisin Fredden ja lasten kanssa. Arkisin virittelen markkinointia ja opettelen sopimusjuridiikkaa. Mitä kaavakkeita täytetään missäkin tilanteessa. Mahdollisisa lomakkeita on satoja ja ne tunnistetaan numero ja kirjain yhdistelmällä. Ihan peruskauppaan kuuluu kaavakkeet 21, 22A tai 22AD ja 22EF, 22D, 22E, 22GA, 22K, 35, 41D, CBB AP, CBB 18R, 89. Mahdollisesti myös 22B, 22J, 22S, 22U, 22T, 34, 35R, osa useampana kappaleena tilanteesta riippuen. Numerot ja kirjaimet vilistää silmissä. Yritän opetella mitä mikäkin kaavake pitää sisällään ja mitä niissä oikeastaan lukee.




Toukokuu


Martta sairastuu. Todennäköisin syy on rotanmyrkkyyn kuollut päästäinen. Ajan koiran aamuisin eläinsairaalaan ja haen illalla kotiin. Onneksi Martta on nuori ja vahva. Se on laiha ja näyttää surkealta. Toipuminen vie aikaa.

Uusi työ mahdollistaa sen että retkeilen lauman luokkien kanssa. Osallistun koulun tapahtumiin ja olen läsnä. Se ettei ole työaikoja on ihan mahtavaa. Viikonloppuisin olen näytöissä, kierrän taloja ja opiskelen, opiskelen, opiskelen. Arkisin opiskelen sitä sopimusjuridiikkaa, hinnoittelua, tarjouksen rakentamista, markkinointia, arkkitehtuuria ja kaikkea siltä väliltä. Opin virheistäni ja auton takakontissa kulkee pian mukana vessapaperirulla, muutama vesipullo, käsidesiä ja kumisaappaat.

Riitelen Kentsun erityisopen kanssa. Erityisopen mielestä Kentsu ei tarvitse erityistä tukea. Kukaan muu ei allekirjoita erityisopen mielipidettä. Sovitaan että palataan asiaan syksyllä. Nyt eletään vuoden toiseksiviimeistä päivää ja jannulla on edelleen IEP:nsä. Erityisopella on uusi työpaikka jossakin toisessa koulussa.

Viimeisenä viikonloppuna me ajetaan vuorten toisellepuolen, lämpöön viiniköynnösten keskelle.




Kesäkuu


On jannujen synttärit ja meidän hääpäivä. Suunnitelmat unelmien päivällisestä vaihtuvat yhteiseen iltaan perheen kanssa. Hyvä niin. Me ehdittiin niin kauan kahdestaan ilman lapsia ja kohta ehditään taas. Ne on kuitenkin niin vähän aikaa tässä – iholla.

Tättistä puree koira. Siitä alkaa tapahtumaketju joka vie meidän tyttären tuonelan porteille ja takaisin. Tytölle tilataan ranneke missä kerrotaan että sillä on vakava lääkeaine allergia. Tyttö purkaa kokemustaa pitkään terapeutille. Se on vihainen, sitä pelottaa. Se on vihainen mulle. Se on vihainen lääkärille. Se on vihainen sille koiralle. Me jutellaan lastenlääkärin kanssa. Me puhutaan psykologin kanssa. Viimeiset kouluviikot Tättis on kotona. Se on liian huonossa kunnossa mennäkseen kouluun. Koulutoverit muistaa sitä kirjein.





Heinäkuu


Meillä on maailman paras kesä. On kuuma. Me vietetään päivät uimarannalla tai uima-altaalla. Kun teen töitä kotona ne leikki pihalla naapuruston lasten kanssa. Meidän oma melukylä. Jokaisella äidillä on laatikollinen laastareita naarmuuntuneisiin polviin ja kyynärpäihin. Iltaisin istutaan notskilla aikuisten kanssa parantamassa maailmaa. Lapset juoksee pimeän tultua taskulamppujen kanssa. Tällaisista kesistä olen haaveillut. Tällaista kuvittelin että meillä olis. Sitten kun lapset vähän kasvaa.




Elokuu


Maailman paras kesä jatkuu. Välillä lauma kulkee mun mukana asiakkaissa. Yhtäkkiä mulla on taas ihan oikeasti töitä. Toisinaan ollaan rannalla ja uima-altaalla. Kotiseutumatkaillaan saaristossa ja itäisessä Washingtonissa. Enää kuukausi kesälomaa, ja mun mielestä se on ihan liian vähän.



Syyskuu


Aurinko hehkuu punaisena ja auton konepelti on tuhkan peittämä. Useammankin ystävän kesähuvila tai koti on vaarassa palaa metsäpalojen takia. Palokarttoja seurataan netissä tarkkaan ja se mikä jäi taakse jäi taakse. Alueelle ei enää päästetä siviilejä. Lopulta sade tuo siunauksen ja palot saadaan hallintaan. Yhdenkään meidän ystävän koti ei pala.

Koulu alkaa ja sen myötä elämästä löytyy taas enemmän takkuja. Läksyt itkettää. Opettaja on tyhmä ja opettajan mielestä lapsikin on kai aika hankala. Elämään mahtuu taas kyyneleitä enemmän kuin tarpeeksi. Me tutustutaan yökylpijään joka on tullut jäädäkseen ja siitä ettei lapsi halua mennä kouluun tulee arkipäivää. Alkaa koko syksyn kestävä seikkailu oppilaanohjaajan, erityisopen, koulupsykologin ja opettajan kanssa. Yllättäin ymmärrän että lapsi voi yksiselitteisesti kieltäytyä menemästä kouluun. Erityisope toteaa että he on viimein taineet saada tutustua siihen Tättikseen joka me tunnetaan kotona. Tättis saa osittaisen vapautuksen koululiikunnasta selvittämättömien erimielisyyksien takia, se on helpompaa kaikkien kannalta.

Jannut tykkää niitten opettajista, mutta Kentsu kaatuu ja saa aivotärähdyksen. Yllättäin ollaan tilanteessa jossa kaikki on pojalle taas vaikeaa. Sen lempiaine liikunta on pannassa ja yksinkertaiset matikantehtävät puhdas mahdottomuus. Me juostaan lastensairaalassa ja lastenlääkärissä. Kukaan ei enää ole sitä mieltä ettei poika tarvitse erityistä tukea. Pojan open kanssa jutellaan siitä mikä on aivotärähdystä mikä tavallista Kentsua. Aivotärähdys paranee, se todellinen Kentsu jää.




Lokakuu


Tasapainon hakeminen koulun kanssa jatkuu, tai siis Tättiksen opettajan. Mun sydän särkyy jokainen aamu kun lapsi kieltäytyy menemästä kouluun. Kuulen muilta vanhemmilta että muillakin neljäsluokkalaisilla on ollut vaikea syksy. Huokaisen helpotuksesta että Tättis on kuitenkin luokassa jossa se taitaa itse olla se suurin järjestyshäiriö. Olen luokassa viikoittain koska haluan olla lähellä. Haluan nähdä miten koulunkäynti menee ja haluan että lapsen opettaja tietää kuka minä olen. Jouluna saan Tättiksen opettajalta joulukortin ja kukan. Erityisopettaja sanoo mulle jokaisella tapaamiskerralla että meidän lapset on onnekkaita. Niillä on äiti joka on valmis tekemään mahdottomasta mahdollista. Äiti joka vaihtaa ammattia. Äiti joka on koulussa lapsen rinnalla. Äiti joka tarvittaessa potkii myös perseelle ja antaa lapsen epäonnistua.




Marraskuu


Heti kuun alussa Volvo siirtyy autosairaalaan. Se viettää siellä koko kuukauden ja oikeastaan seuraavankin. Fredde ajaa vuokra-autoilla, minä Fredden monsterilla. Heti ekaks työmatkalla mun perään ajetaan liikennevaloissa. Kaksi kolaria viikon sisään, enkä ekalla kerralla edes itse ollut autos sisäpuolella vaan ihailin tapahtumia auton vieressä. Fredden auto korjataan vajaassa viikossa, Volvon korjaaminen vie lopulta 7 viikkoa. En olisi ikinä uskonut että saattaisin ikävöidä autoa, mutta niin paljon kuin olenkin isoilla autoilla ajanut on Fredden autossa haasteensa. Sillä on pituutta pituuta 5,8 metriä, leveyttä 2 metriä, korkeutta 1,9 metriä ja painoa 3 200 kiloa. Kuorma-autokortti vaaditaan Suomessa ajoneuvoon joka painaa 3 500kg. Fredden auto ei siis ole erityisen näppärä ahtailla parkkipaikoilla tai pienissä pihoissa.

Koulunkäynti sujuu paremmin, mutta Tättiksellä on vaikeuksia ystävyyssuhteitten kanssa – tutusti. Kuun lopussa se lopulta taipuu siirtymään syksyllä uuteen kouluun, uusi alku ja silleen. Uudesta koulusta tulee ihan mahtava, parasta on se että se on jokaiselle lapselle ihan yhtä uusi. Toka parasta on se että mä voin kuistilta katsoa kun ne kävelee kouluun.




Joulukuu


Rakas joulukuu. Meillä on monia ihan parhaita hetkiä ja samalla joulun tuoma poikkeustila on raskasta niin lapsille kuin aikuisillekin. Kirjoitan postauksen lomauupumuksesta ja kahdessa päivässä teksi luetaan aika monta kertaan. Mukaan mahtuu niitäkin jotka on sitä mieltä ettei sovi narista, itsehän on lapsensa hankkinut. Niin, itsehän minä ja monella on varmasti vielä paljon haastavampaa kuin meillä. Tekee mieli sanoa rumasti takaisin, mutta jätän sanomatta sillä ei kukaan muu tiedä minkälaista on olla äiti meidän perheessä.

Kaivan laatikosta koulupsykologin lähettämän kirjekuoren. Tättiksellä olis tammikuussa uudelleenarviointi. Mietin mihin ihmeeseen kolme kokonaista vuotta on kadonnut. Viimeisenä koulupäivänä Tättiksen opettaja kuiskaa mulle että jos se hänestä yhtään riippuu niin tukitoimia ennemin lisätään kuin vähennetään jatkossa onhan tämä ensimmäinen syksy kun tytön haasteet ovat näkyneet koulussa melkein enemmän kuin kotona. Osa kaavakkeitten kysymyksistä on surkuhupaisia. Mietin että jollekin nekin on kuitenkin arkipäivää...




Tietääkö lapsesi missä on ulko-ovi – no joo.
Osaako lapsesi laskea kolmeen – tota osaa.
Saako lapsesi hallitsemattomia raivokohtauksia – saa.
Osaako lapsi odottaa vuoroaan – ei.
Kykeneekö lapsi tekemään kompromisseja – ei.
Onko lapsella univaikeuksia – on.
Onko lapsella vaikeuksia kommunikoida aikuisten kanssa – ei.

Fredde ostaa auton. Ei se mitään. Onhan edellisestä kerrasta jo aikaa. Tämän näkee varmasti avaruudesta asti. 




Blogisivulla on käyty hippasen alta miljoona kertaa. Elokuussa 2012 sivulla käytiin 2 139 kertaa. Elokuussa 2017 vastaava lukema oli 23 358.

Elämä on ihanaa. Kiitos tästä vuodesta. Onneksi uskalsin hypätä tuntemattomaan ja kokeilla vielä kertaalleen jotakin ihan uutta. Tänä vuonna mulla on ollut enemmän töitä kuin ikinä uskalsin toivoa. Lokakuussa yllätin itseni ja varmasti monen muunkin päätymällä toimistoni parhaitten suorittajien listalle. Ylitin omat tavoitteeni moneen kertaan.

Huomenna otetaan vastaan seuraava vuosi. Olkoon se yhtä ihana ja täysi kuin tämä mennyt vuosi on ollut.




10 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta 2018 ja kiitos mahtavasta blogista. Olen nuori "ulkosuomalainen" nainen ja aivan eri elämäntilanteessa kuin sinä ja perheesi, mutta silti blogisi on temmannut mukaansa ihan kunnolla. Olet rohkea ja vahva nainen, ja on ihailtavaa kuinka pystyt pitämään kaikki langat käsissäsi noinkin hektisessä elämässä.

    Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ja hyvää uutta vuotta myös sinulle! Jotenkin ihanaa kuulla että mun kirjoitukset kohtaa myös toisenlaisessa elämäntilanteessa olevia.

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta Oulusta!Täällä myös luetaan blogiasi säännöllisesti vaikka elämäntilanne onkin ihan erilainen, mutta sehän ei tarkoita etteikö kirjoituksesi kosketa <3

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun luet ja näinhän se tosiaan on! Hyvää uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  3. Ihana kooste tosielamasta! Kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista
  4. Hei, sattumalta löysin blogin noin vuosi sitten. Itse elän myös kiireistä lapsiperhe-/työarkea ja on ollut tosi mielenkiintoista lukea elämänmakuista, avointa ja rehellistä kuvaustasi elämästänne. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi. T. vakiolukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina! Hyvää uutta vuotta myös teille!

      Poista
  5. Olen ollut keväästä asti sairaana ja poissa työelämästä. Se on ollut raskastakin, sillä palkkatulojen lisäksi olen menettänyt työyhteisön ja työstatuksen. Luopumaan olen joutunut myös omista harrastuksista ja aika moni ystäväkin on ilmeisesti arvioinut minut hyödyttömäksi elämässään.
    Mutta jos jotain, niin tuota tammikuun ajatustasi voisin lainata ihan suoraan ja sellaisenaan.
    Olen pitkästä aikaa läsnä lasten elämässä. Se tuntuu ihanalta. Ne pienet asiat, se että saan kävellä aamulla koulubussipysäkille. Se että olen koulun jälkeen kotona vastassa, riitelemässä läksyjen tekemisestä. Se tuntuu ihanalta vaikka olenkin itse vähän eksyksissä.

    VastaaPoista
  6. Veera, olen pahoillani ja toivon että asiat ajan myötä selkiytyvät ja järjestyvät.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.