Siirry pääsisältöön

hölmölästä - hei!

Tervetuloa hölmölään. Jokainen on törmännyt tarinoihin hölmöläisistä, siihen miten taloon kannetaan valoa ulkoa säkissä tai kuinka peittoa voi jatkaa yhdestä laidasta toiseen. Niin... meilläkin taidetaan elää vähän hölmölässä, vai miltäs tämä kuulostaa?

Meillä on kolme lasta. Yksi yhdeksänvuotias ja kaksi seitsemänvuotiasta. Se yhdeksänvuotias aloitti ensimmäisen lääkityksensä – rautalisän – joskus kahdenvuoden tietämissä. Selvä. Lapsi saa rautaaa ennen nukkumaanmenoa. Sitten tuli melatoniini, ahdistuslääkitys syömishäiriöön, nukahtamislääke... Joukkoon lisättiin kaksi poikaa ja pojille samoin melatoniinia, ahdistuslääkitystä, migreeninestolääkettä. Lääkelaatikko näyttää kieltämättä aika pelottavalta. Äitinä muistan mitä niille tarjoillaan ja kuinka paljon. Hiljaa kadehdin sitä äitiä joka sanoi ettei ole koskaan ntarvinnut lapselleen reseptilääkettä. Meidän lääkekaappi näyttää apteekin varastohyllyltä. Minä täydennän varastoja vakuutusyhtiön apteekista ja hurjimmillaan purtilot ei mahdu niille asetettuun paikkaan vaan ne laitetaan sinne ylivuotovarastoon odottamaan tilan vapautumista. Lähettäähän apteekki kerrallaan 90-päivän tarpeen.



Kaikkien kolmen lapsen lääkitystä säädetään tarpeen mukaan ja annostukset vaihtelee. Yhtä lääkettä ajetaan alas samalla kuin toisen annostusta nostetaan. Joskus mukana saattaa kulkea kipulääke tai vahvempi unilääke. Tarpeen mukaan. Tättiksellä on yhä rautalisä. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Ferritiinitasosta riippuen. Hemoglobiinista meillä ei olla oltu kiinnostuneita enää vuosiin.

Monissa erityislapsiperheissä lääkkeet, lääkitykset ja annosten säätäminen ovat arkipäivää. Ei siinä mitään. Terveysvakuutusta valittaessa mua kiinnostaa eniten lääkekorvaukset. Mutta missä me tullaan hölmölään?

Aika monta vuotta olen laittanut lääkkeet illalla valmiiksi lapsille. Jos en ole ollut kotona olen laittanut ne samat lääkkeet valmiiksi paperille johon olen piirtänyt kolme ympyrää ja ympyröihin nimet; Tättis, Kentsu, Ollipolli. Aika monta kertaa olen unohtanut, lääkkeet ovat pyörineet kukaties minne tai koira on saanut migreenilääkityksen. Lapset ovat jääneet ilman lääkkeitä. Mä tulen kotiin ja Fredde sanoo ettei se tiedä mitä niille olis pitänyt antaa missäkin järjestyksessä ja mä lasken mielessäni puoliintumisaikoja. Hölmö.

Viime viikolla kävin apteekissa hakemassa täydennyksen Tättiksen uuteen lääkkeeseen ja huomasin siinä jonottaessani kauniin rivin edullisia viikkodosetteja. Dosetti eli lääkeannostelija mahdollistaa lääkkeiden annostelemisen etukäteen, yleensä viikoksi. Monessa mallissa on erikseen aamu, päivä ja iltalääkkeitten lokerot, meillä tosin vain iltaisin tarvitaan valmiiksi annosteltuja lääkkeitä. Nappasin mukaani kolme annostelijaa, sen halpamallin jossa on lokero jokaiselle viikonpäivälle. Tiskillä apteekkari sanoo että heillä on itseasiassa ihan vastaavia ilmaiseksi ja saan valkoisen, vaaleansinisen ja violetin annostelijan mukaani.

Elämän heleys on viikossa parantunut aika paljon. Jokainen lapsi poimii iltaisin oman lääeannostelijansa ja iltalääkerumbasta on tullut aivan järjettömän helppoa. Annostuksen vaihtuessa pidän huolta että annostelijassa on oikeat lääkkeet. Miksi ihmeessä en tajunnut tätä jo kolme vuotta sitten kun jannut siirtyivät nestemäisistä lääkkeistä pillereihin?


Hölmö!


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Veera21. joulukuuta 2017 klo 21.52

    Olen pohtinut dosetin käyttöönottoa lapseni säännöllisen ADHD lääkityksen kanssa. Sen ottamatta jättäminen aamulla johtaa väistämättä kaaokseen, koko loppu päivän totaallisen syöksykierteeseen.
    Lääkkeen muistaminen on lapselle aamuisin vaikeaa. Sen ottaminen on "yhdentekevää", vaikka hyöty on kyllä lapsenkin tiedossa. Aamuisin sisältyy siis muistuttamista, jankuttamista ja varmistelua. Olethan ottanut? Oletko? Varmasti? Ihan oikeesti?
    Aina ei auta, että pillerin laittaa kämmenelle. Sen vieminen suuhun voi silti unohtua. Matka on pitkä ja kaikenlaista voi sattua... ;)
    Dosetilla päästäisiin siihen, että otetun lääkkeen voisi tarkistaa ja varmentaa helposti: tyhjä laari =otettu lääke. Unelmatapauksessa dosetti kulkisi aina mukana koulussa, jossa opettaja voisi viimeistään ottaa aamulla kopin ja muistuttaa unohtuneita lääkkeestä jo heti aamulla. Siihen asti ei valitettavasti koskaan päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa22. joulukuuta 2017 klo 12.07

      Meillä on toisen pojan kanssa aamuisin samanlaista ja mä valvon vieressä että lääke otetaan sen sijaan että se unohtuu jonnekin pöydänkulmalle... Dosetti varmasti tosiaan vois auttaa siinä että pysyy itse perässä :)

      Poista
  2. ll12. tammikuuta 2018 klo 0.33

    En enää osaisi olla ilman dosettia. Itselläni käytössä sellainen, jossa kolme lokeroa jokaiselle päivälle. Koska lääkkeitä tarvitsee ottaa kuitenkin vain aamuisin, saan annosteltua dosettiin kolmen viikon lääkkeet. Erittäin näppärä esim. viikonloppuisin mökillä, kun ei tarvitse pakata lääkepurkkeja mukaan, dosetti vie huomattavasti vähemmän tilaa laukussa. T. Laura

    VastaaPoista
  3. Muusa Liinpaa3. tammikuuta 2018 klo 18.07

    On muuten tosi kätevää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää