Siirry pääsisältöön

ihan paras päivä



Mennäänkö me tänään johonkin? Kysymys toistuu jokaisena lauantai- ja sunnuntaiaamuna, noin keskimäärin vastaus on et joo mennään. Meidän lasten mielestä paras päivä on sellainen kun saa lojua ja vanua yöpaidassa pesemättä hampaita ja harjaamatta hiuksia ihan koko päivän. Voi pelata kunnes ei enää jaksa ja sit vaihtaa kirjaan, sellaisina päivinä kukaan ei käske lopettamaan. Sellaisina päivinä aikuiset nukkuu päikkäreitä, äiti leipoo pullaa tai sämpylöitä ja asentaa vaikka uuden lattian keittiöön.



Sellaisia päiviä on harvoin, mutta eilen oli yksi niistä. Sellainen ihan paras päivä. Koko päivän satoi eikä me menty edes ulos. Illalla sade muuttui lumeksi ja koko joukko toivoi maanantaiksi lumipäivää. Lumipäivänä ei ole koulua vaan silloin mennään ehkä pulkkamäkeen tai ainakin tehdään lumiukko. Aamukuudelta puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Kaikki koulut suljettu lumen vuoksi, reilut kymmen kilometriä meiltä lumesta ei ole tietoakaan, vaan nurmet vihertävät. Ystävät soittelee ja kysyy että oikeestiko meillä on lunta. Oikeesti on.



Naapurin lapset tulee hakemaan meidän laumaa pulkkamäkeen. Ollipolli on menossa tutusti shortseissa ja pukee vastahakoisesti haalarit päälle. Me lähdetään Martan kanssa mukaan täydelliseen säähän. Aurinko paistaa, maa on valkoisena ja lämpötila jossakin kahdeksan asteen hujakoilla. Tuupin vauhtia laskijoille ja nautin. Siellä mäen päällä seisoessa sydän läikähtää onnesta ja kiitollisuudesta; minä saan olla tässä näin. Me mennään kävelylle lammen ympäri, aurinko lämmittää niin että sidon takin vyötäisille.




Koko lauma tulee meille leikkimään, viisi lasta. Ensin kaakaota ja partiokeksejä, muutaman tunnin päästä lounasta. Tytöt pelaa lautapelejä olohuoneessa mun tehdessä töitä. Pojat leikkii piilosta yläkerrassa. Tuntuu samalta kuin silloin kauan aikaa sitten, ennen kuin kukaan meni kouluun. Helpommalta vaan. 

Kun naapurit kutsutaan iltapäivällä kotiin, me laitetaan poppareita ja katsotaan yhdessä elokuvaa. 



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää