keskiviikko 14. helmikuuta 2018

rakkaudella - NOT



Tänään some täyttyy sydämistä. On ystävänpäivä tai Valentine’s Day – rakkauden juhla. Yksi ystävä laittaa kuvan itsestään miehensä kanssa; ”21 yhteistä Valentinea” mietin että noinkin tätä tosiaan olis voinut lähestyä... 24 yhteistä Valentinea and still counting. Paitsi ettei me olla koskaan tätä juhlaa oikeastaan vietetty. Koulussa lasten koulutovereitten äidit kyynelehti sitä kuinka tää ihana juhlinta lasten kanssa päättyy alakoulun loppuessa, yritän olla empaattinen ja osallistua murheeseen mutten mitenkään pysty enkä kykene. Viimeisen viikon aikana meillä on askarreltu liki sata korttia, leikattu kartonkia, leimattu ja kirjoitettu käsin niin vastaanottajan kuin omakin nimi ja lopulta teipattu vaaleanpunaisella teipillä tikkari selkämykseen. Koulutoverit, bestikset, opettajat, apuopettajat, koulusihteerit ja rehtori. Into lopahtaa lapsosilta muutaman kortin jälkeen ja sen jälkeen samaa pakkopullaa jatketaan toistaen sitä kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Tättistä piti vielä maanantai-iltana patistella, kun kymmenen korttia oli tekemättä ja tikkaritkin loppu. Rakkaudella - NOT.

Kun kortit on tehty askarrellaan korteille postilaatikot.



Mun täytyy nyt myöntää että unohdin autuaasti tän laatikkorojektin ja havahduin todellisuuteen vasta maanantaiaamuna opettajan lähettäessä ohjeet sähköpostiin siitä miten postilaatikot pitää tuoda kouluun jo tiistaiaamuna. Se oli se hetki kun tältä äidiltä meinas päästä muutama ärräpää. Niitä nieleskellessä totesin aamiaista tarjoillessani että iltapäivällä askarrellaan. Tättiksen luokka teki koulussa itse omat virityksensä, mutta jannut maalas kiltisti pahvilaatikoihin sydämiä. Mä mietin voisko ne laatikot kierrättää ensivuodelle, ettei taas tarttis tehdä. Meillähän on uus koulu ja kaikki.

Ystävänpäiväjuhlinta huipentuu tietysti ystävänpäivään. Hyvissä ajoin jokaiselta opettajalta tulee sähköpostia siitä mitä missäkin luokassa tarvitaan. Kuinka monta purkkia kermavaahtoa, rasiallista mansikoita, pussillista vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, tölkkiä mehua,  kannullista mansikkamaitoa, purnukkaa mansikkajugurtteja, lautasia, mukeja ja lautasliinoja. Vapaaehtoisiakin pitää olla paistamaan pannareita, ohjelmoimaan leikkejä ja kaatamaan mehua. Tämä oli se tilaisuus jossa törmäsin niihin kyynelehtiviin äiteihin.

Aamun paistoin pannareita yhdessä luokkahuoneessa käyden aina välillä halailemassa naapuriluokassa olevaa Kentsua. Kentsun luokassa kun oli kolminkertainen määrä isiä ja äitejä huseeraamassa. Seuraavana on Tättiksen bileet ja opettaja sijoittaa mut kemianpisteeseen. Kadehdin vähän niitä äitejä joiden tehtävä on kaataa mehua, jakaa suklaakonvehteja, pursottaa kermavaahtoa tai pussittaa poissaolijoitten kortteja. Mä kaadan kerta toisensa jälkeen vatiin maitoa, annan lapsen tipauttaa maitoon karamellivärejä ja lopulta astianpesuainetta vanupuikolla. Miksi pesuaine marmoroi värit maidossa? Johdattelen oikeaan vastaukseen ja pyydän paikalle seuraavat kolme lasta. Luokassa on tänään 24 lasta.


Kotona rojahdan sohvalle ja nukun päiväunet. Havahdun puhelimeen hetkeä ennen kuin olis muutenkin pitänyt lähteä pysäkille lapsia vastaan. Enhän mä yleensä, mutta niillä on mukanaan kasapäin karkkia ja kortteja, ja ne postilaatikot. Ollipollille tulee kaksi kaveria kylään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.