Siirry pääsisältöön

kahdeksan jaettuna kahdella



Pieni poika katsoo minua kulmat kurtussa ja kysyy voidaanko pitää vähän taukoa? Katson kelloa, se on pian yksitoista ja me ollaan edelleen sen ensimmäisen matikantunnin kimpussa, vastaan että pidetään vaan. Kuinka pitkään? Vartti? Okei.

Jannu palaa takaisin alakertaan ennen kuin lakisääteinen kahvitauko on päättynyt ja moiskauttaa pusun mun poskelle, olet ihana äiti. Pussaan takaisin ja vastaan että niin sinäkin, enää kolme tehtävää, viimeiset viisitoista laskua - murtolukuja. Päättäväisesti poika istuu takaisin tuolille ja me palataan takaisin hommiin. Luen tehtävän ja kirjoitan vastaukset, poika itse laskee mun avustuksella. Kymmenen jaettuna kahdella? Kaksikymmentä tulee topakka vastaus. Ookoo, kymmenen JAETTUNA kahdella on kaksikymmentä? Ei, kun kaksitoista... viisi, se on VIISI. Oletko varma? Olen. Kirjoitan vastauksen tietokonesovelluksen lomakkeeseen. Kun kaikki tehtävät on tehty, me katsotaan kertausvideo, kun alligaattori kertoo että 12/8 voidaan supistaa etsimällä kummallekin numerolle yhteiset jakajat pojan ilme kirkastuu ja se hihkaisee; ”Äiti, sä opetit tän mulle just!!!!! Ne on 2 ja 4!!!! Mä osaan!” Me heitetään yläviitoset mutta salaa mietin osaako se tän myös huomenna kun hommaa jatketaan.



Me ollaan istuttu aurinkoisessa keittiössä tekemässä matematiikan oppituntia yli kaksi tuntia. Opettajan lähettämässä viikko-ohjelmassa tähän olisi pitänyt mennä oppilaalta maksimissaan 40 minuuttia ilman aikuisen apua. Tiedän että se on mahdollista, meillä on kaksi muuta lasta ja pienen ahertajan veli suoriutui omastasta matematiikantunnistaan alle puolessa tunnissa ja siinä vaiheessa kun me ollaan päästy matikan loppuun, on veli ja sisko jo aikaa sitten tehneet kaikki tehtävänsä ja siirtyneet sohvalle lukemaan kirjaa. Tässä nuorellamiehellä on vielä jäljellä lukeminen, kirjoittaminen ja muutama muu, onneksi ne sujuvat lapselta paremmin, laadusta en mene takuuseen. Väsymys ja kiire leikkimään painavat vaakakupissa.

Laitan opettajalle viestiä että vastaukset on mun kirjoittamia, ylenmääräisen turhautumisen vähentämiseksi, minä olen kirjuri ja nuorimies laskee. Lapsen erityisopetussuunnitelmassa sanotaan että lapsella on oikeus käyttää matematiikan opetuksessa apuvälineitä ja antaa vastaukset sanallisesti, en minä sitä siksi tee, vaan välttääkseni kyyneleitä ja ärräpäitä. Sujuu helpommin näin. Opettaja vastaa ja kiittää että huolehdin lapsen mukautetusta opetuksesta, kysyy kauanko meillä sen matematiikan parissa istutaan pävittäin ja vastaan reippasti että kyllä meillä tähän yhteen aplikaatioon kuluu iloisesti pari tuntia ja sitten on ne kaksi muuta, mutta ne on helpompia.

Nettikoulun järjestäminen lapselle kuin lapselle on haastavaa. Miten hoidetaan opetus kun videot ja teksti riittävät monelle lapselle vain vähän matkaa... Seuraan tätä aitiopaikalta kolmen lapsen äitinä. Kolme erityislasta, mutta vain yhdellä kolmesta oppimisvaikeuksia. Monen erityislapsen vanhemman suurin huoli on ollut erityisopetussuunnitelmien toteutuminen nyt kun lapset ovat kotiopetuksessa. Realiteettihan on se että moni meistä vanhemmista istuu nyt kaikkien muitten jakkaroitten lisäksi koulunkäyntiavustajan pallilla, mutta kuinka paljon on liikaa?



Seuraavassa sähköpostissa ope sanoo että yli kaksi tuntia on ihan liikaa, hän juttelee erityisohjaustiimin kanssa ja palaa asiaan. Iltapäivällä meidän on siirretty toiseen matematiikanohjelmaan ja erityisopettajan tiimi on otettu mukaan valvomaan tehtäviä. Mut vapautetaan koulunkäyntiavustajan tehtävästä. Suunnitellaan aikaa kun palataan kouluun, sitten joskus, jannu siirretään matematiikan pienryhmäopetukseen erityisopettajan johdolla.

Kaksi muuta pärjää ihan hyvin. Kummankin ohjaustiimien vetäjät pitää meidän kanssa virtuaalipalaverin muutaman viikon välein, se riittää hyvin. On helpompaa auttaa lasta omantoiminnanohjauksessa kun se vaatii seinälle kirjoitetun lukujärjestyksen johon lapsi voi tehtävän tehtyään laittaa rastin viereen tai tukea sosiaalisiataitoja kotona, ympäristössä jossa lapsi muutenkin toimii koulutyön ulkopuolella ja sosiaaliset kontaktit ovat rajallisia. Akateemisen tuen tarve onkin kinkkisempi juttu.

Erityisen tuen toteutuminen nettiopetuksessa vaihtelee koulusta, opetustiimistä ja koulupiiristä toiseen. Pienryhmäopetusta on haastavaa järjestää tilanteessa jossa oppilaat ovat omissa kodeissaan ja vanhempien mahdollisuus osallistua koulutyöhön vaihtelee. Jos erityisopetus vaatii vanhemmalta paljon ihan tavallisenkin koulunkäynnin aikana, vaatii se vielä enemmän nyt ja moni vanhempi kokee olevansa napit vastakkain koulun kanssa vaikka huomattavasti hedelmällisempää olisi tehdä yhteistyötä ja pyrkiä löytämään toimintatapoja jotka mahdollistavat oppimisen myös nyt. Jos jostakin pitää karsia, mikä on tärkeää? Mitä tehdään ja mitä jätetään tekemättä? Kuinka paljon on sopivasti? Me olemme siitä onnellisessa asemassa että meillä on hyvä työsuhde lasten opetustiimien kanssa, että vanhempana koen tulevani kuulluksi ja koulunkäynti ei haasteista huolimatta nosta hikikarpaloita otsalle sen enempää lapselle kuin lapsen vanhemmallekaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi