päivä 54 - kananmunat ja sokeri kortilla

Jokainen päivä, kellon lähestyessä seitsemää ja meidän linnoittautuessa yhdessä olohuoneen sohvalle, totean ääneen että me ollaan selvitty taas yhdestä päivästä ja aika kun näistä viikoista ja kuukausista tulee muistoja on taas hetken lähempänä. Ensimmäisten viikkojen kipuilun jälkeen elämä on löytänyt uuden uomansa, sen jonkinlaisen normaalinsa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Rapsutuksia. 

Muistan jotenkin poikkeuksellisen elävästi omat ajatukseni meidän vanhempainyhdistyksen hallituksen ensimmäisen videopalaverin aikana maaliskuun 6. Rehtori puhui siitä miksi koulupiiri ei vielä ollut tehnyt päätöstä koulujen sulkemisesta ja arveli samaan hengenvetoon että viikon päästä tuskin enää käydään koulua. Rehtori oli oikeassa. Ilmoitus koulujen sulkemisesta kolmen piirikunnan alueella tuli seuraavan viikon puolivälissä, muutamaa päivää sen jälkeen kun omat lapset olivat jo jääneet kotiin. Vanhempina meistä tuntui hullunkuriselta lähettää lapsia kouluun tilanteessa jossa olimme kumpikin käytännössä siirtyneet tekemään töitä kotoa, Fredden toimisto ja asiakkaiden toimistot olivat sulkeneet ovensa jo puolisentoista viikkoa aiemmin. Nyt lasten viimeisestä koulupäivästä on vierähtänyt jo yli kuukausi.

Vanhempainyhdistyksen hallituksen kokous. 

Ensimmäinen viikko oli helppo. Kotikoulu sujui ponnekkaasti jo ihan sen takia että päätös oli meidän, ei viranomaistahon. Lapset viihtyivät kun kaikki oli uutta ja jännää, vasta silloin kun kuvernööri ilmoitti laittavansa käytännössä koko osavaltion kiinni, iski meidän jokaisen tajuntaan ymmärrys siitä että väliaikainenkin voi kestää paljon pidempään kuin kukaan meistä osasi ajatellakaan. Kukin kapinoi omalla tavallaan, minä istuin autossa pihalla, kuuntelin John Denveriä, itkin ja lauloin mukana. Kun kuvernöörin määräystä jatkettiin kuukaudella ja koulujen ilmoitettiin pysyvän kiinni lukuvuoden loppuun, oli tilanne helpompaa hyväksyä, olihan se ollut jo oletettavaakin. Jäähyväiset oli tehty jo aiemmin. Jäähyväiset kevätretkille, puistopiknikeille, tanssinäytöksille ja uimarannoille.

Ulkona paistaa kevätaurinko. Virallisesti lapset ovat kevätlomallaan, mutta jotta elämässä pysyy jonkimoinen tolkku, ollaan me silti tehty vähän myös koulutöitä. Lampaanviulu odottaa jääkaapissa pääsiäissunnuntaita ja autotallin hyllyihin on kätketty suklaamunia, niitä joita tilasin saksalaisesta suklaakaupasta.

Onneksi on kevät.

Jonkinlainen alkusokki tuntuu laantuneen kaikilla. Yksisuuntaisista käytävistä kaupoissa on tullut arkea, samoin siitä etteivät ihmiset kohtaa toisiaan jalkakäytävillä vaan vaihtavat toiselle puolen tai siirtyvät kadulle. Arkipäivää on tullut myös siitä että lähtiessään pakolliselle apteekki- tai lemmikikauppakäynnille, käteen vedetään autossa kumihanskat ja naamalle maski. Vastapuolella on samat varusteet. Kotona pakkaukset pyyhitään alkoholipyyhkeillä ja vaatteet laitetaan suoraan pesuun. Ruokakaupassa me ei olla käyty enää viikkoihin vaan ruoka tilataan netistä ja toimitetaan joko kaupan ovelle tai kotiin meidän oven ulkopuolelle, sitten pyyhitään taas niitä pakkauksia.

Kaupassa. 

Yhdysvaltain länsirannikko tuntuu hoitaneen asiat hyvin. Monessa muussa osavaltiossa tilanne on toinen ja kaikki länsirannikon kolme osavaltiota on antanut osan hengityskoneistaan enemmän tarvitsevien hyväksi. Täällä vasemmassa yläkulmassa sairaaloissa on edelleen reilusti tilaa, eikä valmiiksi rakennettuja kenttäsairaaloita ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut ottaa käyttöön lainkaan. Puutetta ei ole hengistyskoneista ja sairaalapaikoista vaan suojamaskeista, niitä säännöstellään edelleen. Muualta katsottuna on vaikeaa hahmottaa että tässäkin asiassa Yhdysvallat on liittovaltio, että jokaisessa 50:ssä osavaltiossa kuvernööri vetää ne suurimmat linjaukset siitä koska ja miten toimitaan, mikä on auki ja mikä kiinni, ja minkälaisen rangaistuksen sääntöjen rikkoja saa.

Huomaan ajattelevani usein omia isovanhempiani ja vanhempieni lapsuutta. Huomaan tiettyjä yhteneväisyyksiä vaikka tänään meidän vihollisemme uhkaa koko maailmaa ja me kaikki taistelemme yhdessä rintamassa sitä vastaan. Silti sokeria saa ostaa vain yhden pussin, jos sitä nyt ylipäätään on tarjolla ja hihkun ilosta kun kauppalastissa on kuin onkin tuoreita kananmunia, sekään kun ei tällä hetkellä ole mikään itsestäänselvyys.

"Lomalainen"