Siirry pääsisältöön

koronapäiväkirja - päivä 48.

Kotitekoinen ja pian kai pakollinen. 



Olen lopettanut koronauutisten lukemisen, tai siis silmäilen uutisotsikot, mutta en jaksa enää istua tuntitolkulla ruudun ääressä odottamassa uusinta uutista. En ole päiviin käynyt katsomassa tartuntalukemia tai kuolleitten määrää, tartuntalukemat ovat murto-osa totuudesta ja kuolleet taas... no, ovat kuolleita. Jonkun isiä, äitejä, siskoja, veljiä ja lapsia.

Paikalliset viranomaiset väläyttelevät maskipakkoa medioissa joten olen ryhtynyt ompelemaan meidän perheelle maskeja. Jos oikein innostun, lahjoitan niitä muillekin, mutta tähän hätään työn alla on kaksi kaikille. En ole mikään ompelijatar ja yhden tekemiseen menee tovi, onneksi on ompelukone ja jonkinlainen alkeellinen ompelutaito. Niitä oikeita maskeja ei ole saanut enää viikkoihin yhtään mistään ja paikallinen sairaalakin käyttää uimalaseja ja värikuulasotaan tarkoitettuja varusteita. Meillä on asiat silti hyvin moneen muuhun osavaltioon verrattuna, sairaaloissa on edelleen tilaa ja hengityskoneita, infektiokäyrä on tasoittumassa, ja noin keskimäärin ihmiset noudattavat hyvin viranomaismääräyksiä. Keskustoissa kauppojen ja ravintoloiden ikkunat on laudoitettu umpeen, kai ryöstöjen ja ilkivallan pelossa. Täällä lähiön sydämessä se tuntuu kaukaiselta. 

Laudoitettu sisustusliike lähikaupungissa - Photo Credit Tyler Kuhk


Ainoa paikka missä itse enää käyn, on lemmikkiruokaliike ja pienpanimo. Niistäkin tilaan netissä, maksan ja noudan ovelta. Käyn koska haluan tukea pienyrittäjiä. Lapset käyvät ulkona kävelyllä ja pyöräilemässä, ei muuta.

Noutamassa oluttilausta panimosta.


Aurinkoisella polulla elämä tuntuu tavalliselta. Jostakin kantautuu grillin tuoksu ja sammakko hyppää lampeen meidän tieltä. Aprillipäivänaamuna nauran poikien pilalle, lupaan niille vapaapäivän koulusta ja siemailen Ollipollin keittämää kahvia ompelukoneen äärellä... tehdään huomenna sitten taas matikkaa enemmän. Yritän takertua näihin ihaniin hetkiin ja antaa kuitenkin tilaa myös surulle ja turhautumiselle.

Portaiden alla olevaan kaappiin rakennettu maja. 


Kun koulupiiri ilmoitti opetuksen siirtyvän huhtikuun loppupuolella virtuaalisiin luokkahuoneisiin oli helppoa lukea rivienvälistä ettei koulu jatkune enää tänä keväänä, samaan viemäriin valui kyynelten suolaamana Tättiksen kevään tanssinäytös ja salaa pelkään sinne valahtavan myös kesän uintireissujen ja lomamatkojen. Elämä on nyt tässä. Näiden seinien sisällä ja lähimetsän poluilla. Vähän epävireistä ja silti onnellista.



Päivät soljuvat ohitse verkkaisesti toisiaan toistaen mutta sellaistahan se tavallaan oli ennenkin, sitä samaa viikosta toiseen, kiivaammassa tahdissa ja pidemmillä välimatkoilla. Kirjoitan näitä viikkoja itselleni muistiin, jotta voin jonakin päivänä palata takaisin tähän aikaan, sitten kun kaikki on unohtunut jonnekin ja vuorokauden tunnit loppuvat taas kesken. Sitten joskus. Sitten joskus kun elämä on taas toisenlaista.

Käsityötalkoot...


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää