Siirry pääsisältöön

uudet tuulet puhaltaa - päivä 69.

Osaako teidän robotti-imurit kääriä vessapaperia? Meidän näköjään osaa. 



Huolimatta siitä että tätä hetkeä oli odotettu koko se kuusi viikkoa kun opetin itse lapsia kotona, oli viikonloppuna ilmassa pientä paniikkia. Me oltiin jotenkin päästy hyvään rytmiin ja kun koulut kuitenkin toimittivat heti toisesta viikosta alkaen meille tukitehtäviä, pyöri arki oikein mukavasti.

Tanssitunnilla.


Aamulla tehtiin ne opettajien toivomat DreamBoxit, Lexiat, Aleksit ja EduTypingit ja sen jälkeen saatettiin mun johdolla tutustua milloin mihinkin. Kuudessa viikossa me ehdittiin metsään tunnistamaan kevätkukkia, siivoamaan, pesemään pyykkiä, ruuanlaittoon, leipomaan, katsomaan elokuvia ja kirjoittamaan niistä, tai vaikka vertailemaan kahta musiikinlajia keskenään. Kahden ekan viikon takeltelun jälkeen kotikoulu sujui ongelmitta ja mä ehdin hyvin hyppimään omiin palavereihini ja ohjelmoimaan sivussa lasten terapioita, tanssitunteja ja karatesysteemejä. Ulkoilu hoidettiin joko yhdessä kävely- tai pyöräretkin, tai lähetin lapset keskenään pyöräilemään, kiertämään lähilammen tai vaikka pelaamaan jalkapalloa Martan kanssa. Iltapäivän lukutuokion aikaan, minä tein omaa markkinointia tai kirjoitin blogia.

Koirajalista.


Eilen meillä alkoi kuitenkin uusi opiskelumalli, opettajavetoinen ja arvosteltava. Sunnuntaina sähköpostiin alkoi tipahtelemaan viestejä opettajilta ja erityisopettajilta ja puheterapeutilta ja oppilaanohjaajalta, kumpaakin rehtoria unohtamatta. Muistuttipa koulun ruokapalvelukin taas tilaamaan koulupiirinsivustolta ilmaiset aamiaiset ja lounaat, palvelu joka on kaikki nämä viikot ollut jokaisen koululaisen ja heidän perheittensä ulottuvilla – siis kaikille perheenjäsenille, ei vain koululaisille. Ne perheet joilla on taloudellisen tuen tarve, saavat lisäksi ylimääräistä ruoka-avustusta vanhempainyhdistykseltä, samoin kuin tarvittavat koulutarvikkeet.

Maanantain koittaessa tulostelin ohjeita ja yritin hahmottaa mitä meidän piti tehdä ja missä järjestyksessä. Mikä olisi pakollista ja mitkä tehtävät olivat vapaaehtoisia lisätehtäviä. Tättikselle iskin nivaskan papereita kouraan ja sanoin että jos tässä on ihan liikaa niin laitan viestiä kouluun. Ohjeet tulivat erikseen jokaiselta opettajalta; äidinkieli, matematiikka, tiedeaineet, yhteiskuntatieteet, kotitalous ja liikunta. Keskityin poikiin ja niitten tehtäviin. Periaatteessa neljännen luokan opettajat työskentelevät tiiminä, mutta olipa noitten jannujen tehtävissä kuitenkin myös eroavaisuuksia.

Piece of cake - helppo nakki, sanoo Tättis. 


Meidän akateeminen menestyjä porhalsi omien tehtäviensä läpi tunnissa ja siirtyi mun seuraksi auttamaan kaksikkoa koulutehtävissään. Meidän pojat kun on, no ne on neljäsluokkalaisia, 9-vuotiaita poikia joista toinen on teknisesti vähintäänkin rajoittunut ja toisen kärsivällisyys sangen rajallinen. Siihen kun yhdistetään haasteet uuden tiedon omaksumisessa niin olihan meillä eilen aamulla melkoinen hässäkkä. Yksi itkee kun se ei osaa kirjautua sisään sille samalle sivustolle jolle se on kirjautunut päivittäin jo monta vuotta, ja toinen paiskoo tavaroita koska jakolasku ja murtoluvut nyt vaan kuuluu sen mielestä sinne missä aurinko ei paista. Minä tavaan ohjeita ja yritän samalla lohduttaa ja rauhoittaa. Kirjaudu koulun sivustolle ja avaa PowerSchoolin kautta OneNote. Lataa PDF-ohjeet sisäänkirjutumisesta ja kirjaudu sisään Envision palveluun käyttäen käyttäjätunnusta ja salasanaa joka löytyy kansiosta Ö. Sen jälkeen navigoi kohtaan 8-1 ja katso video. Kirjaa vastukset kysymyksiin kohtaan 28-3 ja jatka lisätehtävillä. Muista myös kohta 29-7 ja lähetä sen jälkeen opettajalle sähköpostia liittäen mukaan kuva itsestäsi työskentelemässä. Lisähaastetta tilanteeseen tulee siitä että yksi pojista tekee hommia mun Macillä ja toinen Tättiksen PC:llä. Tarvittavat ohjelmat ja nettisaitit toimivat eri käyttöjärjestelmissä toisistaan poikkeavalla tavalla eli en voi istua yhden lapsen vieressä ja sanoa pöydän ylitse toiselle että klikkaa sitä kynän kuvaa oikeassa yläkulmassa, koska siellä toisella koneella ei ole kynää vaan joku aivan muu ikoni. Mietin että mitä ihmettä mä tekisin jos mun pitäis auttaa kaikkia kolmea. Onneksi yksi pärjää itsekseen ja voi jopa vähän auttaa.

Apuopettajat ja oppilas. 


Iltapäivällä pyöräretki teki hyvää.


Reilut 7 kilsaa.


Tämä viikko mennee näitä uusia systeemejä opetellessa. Huomenna palaveerataan virtuaalisesti Tättiksen erityisopen kanssa. Puheterapeutin sähköposteihin olen lähinnä vastannut kauniisti kiittäen ja sen jälkeen unohtanut mulle lähetetyt ohjeet. Minusta on melko paljoon, mutta puheterapeutiksi en ryhdy. Mulla ei ole aavistustakaan siitä miten opettaisin äänteenmuodostusta lapselle, saati sitten kielellä joka ei ole minun äidinkieleni. Toivottavasti keksin perjantaihin mennessä miten Macillä kuitataan matematiikan tehtävät tehdyiksi. PC:llä kun se tarjoaa sitä kuittausta automaattisesti.



Mietin miten niissä perheissä pärjäillään joissa vanhemmat istuvat kokopäiväisesti puhelinneuvotteluissa ja omiin töihinsä sidottuina? Entä niissä perheissä joissa vanhemmat ovat terveydenhuollon ammattilaisia tai muissa sellaisissa ammateissa joissa edelleen mennään ihan fyysisesti töihin? Miten toimitaan perheissä joissa on myös alle kouluikäisiä lapsia tai myös vanhemmat lapset tarvitsevat tukea työskentelyyn? Entä ne perheet joissa vanhemmat eivät puhu englantia, ovat masentuneita tai heillä on mielenterveysongelmia? Ei aavistustakaan. Itse toivorikkaasti ajattelen että ensi viikolla mun ei ehkä tarvitse istua siinä vieressä neuvomassa koko sitä aikaa kun tehdään koulutehtäviä, että ne ensi viikolla jo ehkä itse navigoisivat opetusmateriaaleja. Ehkä. Toivottavasti.



Mulla on kuitenkin tällä hetkellä sangen väljä työaikataulu. Muutama viikoittainen palaveri, muutama asiakas joille lähetän aktiivisesti markkinatilannetta koska he seuraavat markkinaa tehdäkseen päätöksiä ostamisesta ja/tai myymisestä. Muuten työ on lähinnä markkinoiden seurantaa, sääntömuutosten seurantaa ja markkinointia, hommia joita voi tehdä silloin kun mua ei tarvita koulutehtävien avuksi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän