Yksi nilkuttaa,
toinen saa silmätippoja kahden tunnin välein. Kolmannella on tötteröturhauma ja
mulla vakava univaje ja pelottavan vetämätön olotila selittämättömästä syystä
valvotun yön jälkeen. Kaikesta mainitusta huolimatta M oli saatava kouluun ja
mun lähdettävä kaksikon kanssa palaveeraamaan Reksin kanssa.
Koulun kansliassa
lykkäsin jannuille mun puhelimen kouraan ja annoin niille luvan katsoa
telkkaria. Mä astelin Reksin toimistoon, istuin mulle osoitettuun tuoliin ja
sit me puhuttiin. Me puhuttiin M:n tarpeista, me puhuttiin
luokkahuonetyöskentelyn kipukohdista tällä hetkellä. Siitä miten se tarvitsee
jatkuvasti sanallisen kuittauksen opettajalta kaikkeen, turhaan ja
tarpeelliseen. Siitä miten M:n maailmassa se on ainoa tärkeä henkilö 22
lapsesta ja jos sillä on asiaa Opelle, pitää sen ohittaa kaikkien muitten
tarpeet. Meillä oli hyvä palaveri. Perustelin oman kantani, puhuin Erityisopen
näkemyksistä ja Reksi sanoi että on mukavaa puhua vanhemman kanssa joka kykenee
näkemään myös ne oman lapsensa kehitysalueet. Tiimin – johon mä siis myös
kuulun – tavoite kun ei ole tehdä M:n koulutiestä mahdollisimman kivutonta ja
helppoa, vaan enneminkin sellainen että se oppii niitä taitoja joita se
tarvitsee tulevaisuudessa.
Lopputulemana
kävelin ulos Reksin toimistosta sikäli sangen poikkeuksellisessa asemassa että
tiesin jo tässä vaiheessa, ennen kuin asiasta on pidetty edes yhtään palaveria
opettajatasolla, kuka M:n opettaja tulee olemaan ensi syksynä. Eka koulutason kokous
aiheesta on toukokuun 22. ja lopulliset listat opettajista ja oppilaista
julkaistaan vasta elokuun viimeisellä viikolla.
Se miten systeemi
toimii käytännössä on niin että kouluvuoden lähestyess loppuaan opettajat
kokoontuu ja käy läpi jokaisen oppilaan toisten opettajien kanssa. Samassa
tilaisuudessa istuu Erityisopetustiimi ja ne käy erityisoppilaat läpin
erillisenä kokoonpanona. Kun seuraavan luokka-asteen luokkia lähdetään
rakentamaan saa erityisope ja Reksi sijoittaa ensin ne lapset joilla on
erityiset syyt olla tiettyjen opettajien luokilla. M on yksi niistä. Loput
lapset jaetaan sukupuolen, koulumenestyksen ja persoonallisuuden mukaan siten
että kaikista luokista tulee mahdollisimman tasapainoiset. Näin tehdään
jokainen vuosi, sillä jokainen syksy kaikki aloittaa uuden opettajan kanssa,
osin uusien luokkatovereitten kanssa. Tänä syksynä M:lla oli niistä 21
luokkatoverista muistaakseni kaksi lasta joiden kanssa se kävi myös sitä
ensimmäistä K-luokkaa.
Loppupäivä me
maattiin päällekäin sohvassa. Väillä laitettiin K:lle silmätippoja ja
ojennettiin nilkuttajalle lisää kipulääkkeitä. Minä torkuin ja Roistopoika
torkkui vieressä.
Onpa erikoinen systeemi! Ymmärrän kyllä heti, mitä sillä haetaan, mut eikö siis yhtään menetetä ryhmäytymisessä ja tuttuudessa? Tai ihan käytännön asioissa, jos vaikka kimppakyytejä pitää vuosittain sopia uusiksi (ai mut alkaako siellä kaikkien koulu aina samaan aikaan?). Anyway, tiedän paljon lapsia, jotka on jääny jumiin epäsopivaan luokkaan / opettajalle jopa vuosiksi, mut toisaalta esimerkiksi omalle aika herkälle lapselle just tuttu ope, tuttu ryhmä ja tuttu luokkahuone on hirmu tärkeitä kiintopisteitä, vuosi toisensa perään. Jännä ero, kyllä!
VastaaPoistaJoo, puolensa kussakin systeemissä. Yllätyksekseni olen oppinut ettei tää oo käytössä vaan täällä vaan olen saanut kummeksuvia katseita niiltä muilta bussipysäkin naisilta esitellessäni suomalaista järjestelmää, jossa sama opettaja työskentelee samojen oppilaitten kanssa kuusi vuotta.
PoistaKoulu tosiaan alkaa ja loppuu kaikilla samaan aikaan, luokasta ja luokka-asteesta riippumatta.