toisenlainen viikonloppu

Fredde oli poikkeuksellisesti koko viikonlopun töissä. Niillä on jättimäinen  projekti, se sama minkä takia meidän lomataloretkeäkin siirrettiin muutamalla viikolla. Fredde tekee viikonloppuisin töitä korkeintaan kerran vuodessa. Meillä oli lauman kanssa koko viikonloppu hukattavana. Kahdessa päivässä ehtii paljon ja ihan kauheesti jäi tekemättäkin.

Perjantaina ostin netistä leffaliput meille lauantaiaamuksi. Esiteinin jouduin kiskomaan ylös sängystä kymmeneltä ettei myöhästyttäis. Mun omat odotukset ei olleet erityisen korkealla, mutta ”Vihdoin Kotona” osoittautui ihan viihteelliseksi myös aikuisen näkökulmasta.

Askartelukaupasta käytiin ostamassa tarvikkeet M:n merenpohjan pienoismalliin – se kouluprojekti – ja tottahan meidän lounastakin piti syödä. Fredde vastustaa kahviloita. Kahvittomalle ja sokerittomalle on kieltämättä kahvilassa aika heikosti tarjontaa, ja sillä nyt on muutenkin niin paljon murkkuja housuissa ettei siitä ole istumaan ja viihtymään – kahvilassa. Meidän kaupungissa on kahvila jossa kaikki tarjottava on vegaania ja gluteiinitonta, se on meidän lasten paratiisi. Siellä kun saa ihan oikeasti ottaa mitä tahansa. Lopulta niillä oli lautasilla kuppikakku mieheen ja naiseen, M:lla sitruunavanilja ja jannuilla kardemummasuklaat. Mun lauatsella tönötti kahvin kaverina mustikkateeleipä, jonka K varasti multa hirmuiseen nälkäänsä. Oikea äiti toki tarjoilis lounaaksi jotakin ravitsevampaa kuin kuppikakkuja. 

Kotona M muovaili sellaisesta kevytmassasta merenpohjan muotoja laatikkoonsa. O haikaili saavansa tehdä vastaavan projektin ja sisko hövelisti lupas et kyllä sekin saa, sit kun se on ekalla luokalla.

K halus leikkiä lääkäriasemaa ja mä haalin niille kasan idealsiteitä, laastareita, tyhjiä lääkepurkkeja, lääkkeenannosteluun tarkoitettuja ruiskuja ja löysyinpä mä lääkekaapista vielä yhden sinetöidyn hepariinipullonkin rokotuksia varten. Lisäksi ojensin niitten leikeihin yhden meidän tsiljoonasta kuumemittarista, sellaisen puutikun jolla kurkataan nieluun, kasan kertakäyttöisiä kumihanskoja ja koko leikin kruunuksi kaivoin työpöydänlaatikosta oman stetoskooppini.

Sunnuntaiaamuna ohjeman keksiminen on helppoa. Kaikille vaatteet päälle, autoon ja kirkkoon. O kiukutteli koko matkan sydämistyneenä siitä ettei me syöty isoa aamiaista ennen kirkkoa. Se ulisi takapenkillä että haluaa ruokaa – se oli just syönyt kaks lautasellista muroja – ja että kirkossa on aivan sairaan tylsää. Tää ”tylsää” keskustelu on meillä ollut jannujen kanssa käynnissä oikeastaan koko kevään. Siinä autossa vinkunaa kuunnellessani koin ahaa-elämyksen. Näinhän M:llakin oli. Silläkin oli vaihe kun kirkossa oli; ”niii-iiiiiin tylsää...” Ratkaisu siihen oli siirtyä isompien ryhmään ja kun K-luokkalaisten opettaja on mun ystävä, oli helppoa jättää jannut isompien ryhmään Miss Mindin ottaessa meidän kaksikon avosylin vastaan. Jumalanpalveluksen jälkeen kysyin et vieläkö on tylsää, ei ollut.

Kotimatkalla me käytiin kaupassa ostamassa brunssiherkkuja kotikaupasta. Kotona meillä oli niin ihanan hymisevää sunnuntaista perhearkea kun me laitettiin yhdessä brunssia. Jätettäköön mainitsematta että O leikas veitsellä sormeen, kaikkim kolme tappeli siitä mitä kukin saa tehdä, K kaatoi kahdesti kaakaonsa, O kertaalleen jugurttinsa ja tunnelma oli hetkittäin kireähkö.

Mä en oikein tiedä miten tähän K:n kuvaan äidistä - siis musta - pitäis suhtautua. Kuvassa on omenapuu ja omenapuun vieressä minä. Mulla on haava päässä ja siitä tulee verta... 

Jannut paineli yläkertaan leikkimään legoilla,mun ja M:n askarrellessa. Tai siis M askarteli ja mä annostelin hiekkaa ja liimaa ja vihreetä nöyhtää sopivissa suhteissa. Lopulta se oli tyytyväinen lopputulokseen ja olohuoneeseen perustettiin taas lääkäriasema.

ettäs tiedätte, näin asustelee  kylmänveden meritähti

Fredden tultua kotiin, lauma sai meidän mukana häädön pihalle meidän järkätessä autotallia niin että sinne mahtuu taas kaksi autoa. Sen toisen auton tilan on meillä vienyt lähinnä perheen polkupyöräkavalkadi. Sininen kaunotar on kuitenkin syytä saada talliin, sähköauto taas tarvitsee latausasemansa ja kuorkki saa olla jatkossakin pihalla. Keskimääräisessä amerikkalaisperheessähän autot seisoo pihalla ja autotalli on täynnä roinaa – tarpeellista ja tarpeetonta. On siis todettava että olen vähintäänkin ylpeä siitä että meillä kaikkien näiden vuosien jälkeen meillä on edelleenkin autotallissa tilaa autoille.