Siirry pääsisältöön

vaahtokylvyssä

Tosi hyviä ja ihania kommentteja. On totta että keskityn Yhdysvalloista kirjoittaessani meidän omaan elämään, omiin kokemuksiin ja niihin hyviin puoliin. Miksi? Siksikö etten näe ja tiedosta epäkohtia? Vai siksi että haluan lakaista ne maton alle, seisoa keon päällä ja hehkuttaa että me asutaan paratiisissa? Ei ja ei ja ei. 

Ensinnäkin meidän elämä on Yhdysvalloissa. Se viimepäivinä paljon ihmisten huulilla ollut kupla, löytyy myös täältä. Jokaisella meistä on ensin se oman perheen, ja omien ajatusten kupla ja se kupla on samassa vaahtokylvyssä naapureitten, koulutovereitten, työtovereitten ja muitten omaan yhteisöön kuuluvien kuplien kanssa. Meidän vaahtokylpy on vaaleanpunainen ja mansikkainen. Kylpyammeen reunalla taitaa useimmiten olla kynttilöitten seurana skumppaa ja vaahtokarkkeja. Mun yhteisön vaahtokylvyssä on ongelmia ihan niin kuin kaikkialla muuallakin. On sairauksia, erityislapsia, elämää ja kuolemaa. On huoli omasta työpaikasta, kyvystä lyhentää miljoonatalon asuntolainaa – naapureilla on niitä miljoonataloja, ei meillä – huoli milloin mistäkin. Monen talous on venytetty niin tiukille ettei siinä ole varaa yllätyksiin.

Kirjoitan Yhdysvaltain hyvistä puolista siksi että epäkohdat on kaikkien tiedossa. Jokainen vähääkään yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut, lukutaitoinen ihminen tietää että tässä valtavassa maassa on valtavan maan valtavat ongelmat. Yhdessä kommentissa puhuttiin maailman suurimmasta banaanivaltiosta. Monessa asiassa Yhdysvallat on banaanivaltio, rikas ja rakas kehitysmaa. 

Ei ole kenellekään yllätys jos kerron ettei minipalkalla elä, ja että minimipalkan saajan on tehtävä kahta tai kolmea työtä kyetäkseen elättämään itsensä ja perheensä. Maailma on täynnä artikkeleita joissa totuudenmukaisesti kerrotaan niistä lukemattomista työnantajista jotka riistävät täällä työntekijöitään valvomalla jokaista pissapaussia ja taukoa. Niistä työnantajista joiden työntekijöillä ei ole lomaa ja joiden käyttäytyminen työntekijää kohtaan on mielivaltaista.

Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmän epäkohdista puhutaan maailmalla yhtälailla kuin täälläkin. Terveydenhuolto on liian kallista. Niillekin joille se on tarjolla, se on armottoman kallista lystiä. Meidänkin kuukausittaiset terveydenhoitokulut ilman yhtään apteekki tai lääkärikäyntiä ovat $1000 kuukaudessa. Siis pelkkä kuukausittainen vakuutusmaksu.

Voisin kirjoittaa tämän maan epäkohdista kirjan tai kaksi tai kolme, mutta kertoisinko mitään uutta?

Kirjoitan tämän maan hyvistä puolista, tuodakseni esille sen tosiasian että täälläkin on kaunista. Täälläkin on metsiä ja polkuja. Täälläkin voi olla turvallista ja terveellistä. Myös täällä on työnantajia jotka kohtelevat työntekijöitään inhimillisesti, työnantajia jotka maksavat työntekijöittensä terveydenhoitokulut, ellei kokonaan niin ainakin suurimmaksi osaksi. Täälläkin on paljon hyvää ja kaunista. Niin paljon että tässä maassa asuu kymmeniä, ellei satoja miljoonia ihmisiä joiden mielestä tämä kuitenkin on maailman paras paikka. Samanlainen kuin lukijalle Suomi.




Eilen illalla seisoin M:n koulun jumppasalissa. Salin reunoille oli koottu pöytiä ja jokaisen pöydän edessä seisova joukko oli koonnut pöydälleen niitä asioita jotka tahtoi tuoda esille omasta maastaan. Kerroin rintaani röyhistellen suomalaisesta koulujärjestelmästä. Vastasin kysymyksiin hyvinvointiyhteiskunnasta ja puhuin suomalaisesta peliteollisuudesta. Moni tunsi muumit, kaikki tiesivät änkkärit. Pöydällä oli pullaa ja Pandan lakua.



Ruotsalaisten pöydässä tuli paniikki kun ne huomasivat suomalaiset. Niillä meni pöytäliina vaihtoon, ruotsalaisilla kun oli alunperin pöydässä muumiliina. Yhdessä todettiin ruotsinedustajan kanssa, että meillä on hyvä edustus pohjoismaista, olihan mukana myös Norja. Norjan edustaja seisoi kansallispuvussaan pöydän ääressä ja tarjoili keksejä, musta se oli jotenkin niin ihanan, sympaattisen norjalaista.




Taiwanin pöydässä opetettiin kiinan – mandariinin - alkeita. Intialaisilla oli kasapäin ruokaa, ihania vaatteita ja hennatatuointeja. Kiinalaisilla oli pöytä koreana ruuasta. Englantilaisista lähti eniten ääntä ja suurin sotku, brasilialaisten kanssa puhuttiin autourheilusta. Mukana oli yhteensä kaksitoista maata. Puuttumaan jäi ainakin Kenia, Korea, Puola, Israel, Venäjä, Kroatia, Meksiko, Argentiina, Saksa, Ranska, Italia...









Siellä me oltiin kaikki pikkukuplat sen yhteisen isomman koulukuplan sisällä, jokainen ylpeinä siitä omasta pikkuisesta kuplastamme. 






Kommentit

  1. Tosi kiinnostava bloggaus! Kirjoituksen alussa on rehellistä ja fiksua analysointia bloggaamisestasi ja lopussa ihania kuvia ja kertomusta hienosta kulttuurien kohtaamistapahtumasta. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava tuo tapahtuma! Huvitti erityisesti se ruotsalaisten pöytäliinan vaihto :D Mitä ne aina yrittää omia meidän Muumeja, onhan niillä jo Peppi Pitkätossut ja muut! Jotain saman tyyppistä vois ehkä yrittää järkätä meidänkin pojan kouluun, oppilaissa on aika montaa eri kansallisuutta. Ainakin Virosta, Venäjältä, Somaliasta, Espanjasta...

    Niin ja kirjoita sinä vaan Amerikan menosta entiseen malliin - minusta on ainakin kiva lukea positiivisia tekstejäsi mieluummin kuin jotain valitusta. Kyllähän me kaikki tosiaan tiedetään, että monet asiat siellä vois olla paremminkin - samoin kuin täällä Suomessakin. Hyviä asioita kuitenkin löytyy varmasti rutkasti niin sieltä kuin täältäkin, ja niistä on mukava lukea.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi