Siirry pääsisältöön

puutarhassa


Se kuuluisa viimetippa kalahti eilen nilkkaan. Koko viikon mietin että ehdin hyvin loppuviikosta hoitaa lasten opettajien ”opettajien viikon” muistamiset. Vielä torstai aamuna mietin et ehtiihän ne huomennakin, mutta onneksi kuitenkin kaupassa käydessäni ostin kukat ja suklaat ja systeemit koko lauman, yhteensä yhdeksälle opettajalle ja sit lisäksi vielä M:n koulusihteerille, rehtorille ja reksin assarille. Onneksi ostin, ja vielä suuremmaksi onneksi ohimennessäni toimitin kukkaset ja suklaat poikien kouluihin. Torstai-iltapäivänä kun tajusin et perjantaina M menee luokkaretkelle kasvitieteelliseen puutarhaan ja tytön mukana mä olen menossa sinne myös.





Perjantaina aamun aikataulu oli, no kireähkö. Roistopoika piti ajaa eläinsairaalaan, jannut lähettää kouluun, M:n hoitaa opettajien lahjomisen ja sit piti lähteä luokkaretkelle klo 8:40. Joskun ennen mä oli särmä, nykyään lähinnä sählä. Järjestyihän asiat kuitenkin. Roistopoika jätettiin sairaalaan seitsemän jälkeen. Kahdeksalta lykkäsin K:n bussiin, O:n jätin Fredden ristiksi ja hyppäsin M:n kanssa autoon. Toimiston tädit oli ilahtuneita suklaistaan, reksi oli palaverissa ja sen suklaat me jätettiin sen postilaatikkoon. Musiikinopettajaan me törmättiin käytävällä ja kukitettiin se. Erityisope ei ollut vielä paikalla ja 8:35 me oltiin M:n luokassa jakamassa kukkia ja herkkuja.





Häpeäkseni myönsin etten ole koskaan ollut meidän kasvitieteellisessä puutarhassa. Samaan häpeään yhtyi Ope ja kaikki muut mukaan lähteneet äidit. Kukaan meistä ei ollut koskaan kääntynyt sillan jälkeen vasemmalle. Oli jo aikakin. Lapset meni bussilla ja mä tarjosin kyydin aikuisille. Kahteen koulubussiin ne onnistui survomaan viisi ekaa luokkaa opettajineen. Retki oli onnistunut. Opas ja ohjelma loistavia. Sää ei olis voinut olla parempi. Onhan Seattlen kevätsää arvaamaton. Viime keväänä retkipäivä oli ollut sateinen, kylmä ja harmaa, niin kylmä että lopulta retki oli pitänyt keskeyttää ja palata takaisin koululle.

siemenen rakenteeseen tutustumista

pölytystä


salamaniskun jäljet




Illalla poimin eläinsairaalasta mukaani tötteröpäisen Roiston. Avasin kuljetuslaatikon portin ja totesin ettei jäbä kyllä mahdu sinne sisään tötterönsä kanssa ja päädyin tunkemaan tötteröpään takapenkille lasten iloksi.


roistoparka

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää