Siirry pääsisältöön

TGIF FGOW 0

perjantaiskumppaa


Niin... minkälaista on töissä loman jälkeen? Siis, siinä uudessa duunissa, siinä jota oot tehnyt kaksi viikkoa ja sit lähtenyt miltei viikon lomalle? Siinä duunissa jota kukaan ei tee sillä aikaa kun olet lomalla, ja se kerääntyy, ja se kasaantuu, ja se löytyy maanantaiaamuna ennen kello seitsemää sähköpostista.

Kaikki viestit ei oo hienotunteisesti kirjoitettua. Osasta ei tarvitse lukea rivien välistä, vaan se on ihan suorasanaisesti kirjoitettu, se että olet kokematon, etkä osaa. On muutama suoranainen virhekin, eikä ne kaikki ole edes omia, mut hei, väliäkö tuolla... syyllinen on syytä löytää ja nimetä. Yhdeksään mennessä tekee mieli käpertyä työpöydän alle, tunkea peukalo suuhun ja tirauttaa muutama kyynel. Pomolle hymyilen urheasti ja sanon et kyl tää tästä. Pomo toteaa et muista et silloin kun hän aloitti omassa hommassaa hänkään ei tiennyt edes mikä on keuhkoahtaumatauti, ja usein on päiviä kun ei edelleenkään oikeastaan tiedä mitä tekee, mut tekee vaan.

Maanantaina olin töissä reilut yksitoista tuntia. Tiistaina tulin töihin ennen kuin koko rakennus oli virallisesti edes auki – onneksi mulla on kulkulupa 24/7/365 – ja lähdin ajoissa koska O piti viedä lääkäriin hakemaan astmalääkitystä siihen astmaattiseen yskään joka sillä on ollut viimeiset kaksi kuukautta. Keskiviikkona olin töissä vajaat kaksitoista tuntia, torstaina olin jo aika varma etten selviä hengissä ja tein vain yksitoistatuntisen päivän.

Torstaina homma alkoi olemaan taas hallinnassa. Hymyilyttikin taas ja aloin taas uskomaan että ehkä sittenkin kykenen tähän duuniin.

Siinä sivussa olen edes yrittänyt olla äiti. Olen yrittänyt olla läsnä silloin kun en ole ollut töissä. Olen järjestänyt tyttäreni synttärijuhlia lauantaille ja perjantaina tajunnut että sille varmaan tarttis ostaa joku lahjakin. Perjantaina kävin sit ostamassa ruokiksella sille lahjan.

synttärivalmisteluita


Perjantai oli hulvaton. Vastasin sattumalta puhelimeen, vihainen hautaustoimiston johtaja  kyseli kuolintodistuksen perään... mahtipontisesti se sanoi että he on lähettäneet allekirjoituspyynnön jo yli viikko sitten. Kysyn potilaan nimen ja syntymäajan, avaan potilastiedoston. Tutusti se muistuttaa että potilas on kuollut, haluatko jatkaa... haluan. Potilas on kuollut keskiviikkona, myöhään illalla. Kuivakkaasti totean hautaustoimiston johtajatyypille et ne taitaa olla hyviä ennakoimaan, kun tää tyyppi on kuollut alle kaksi vuorokautta takaperin.

Lähdin kotiin ennen viittä ja uskoin taas et tästä tulee ihan hyvä. Onneksi on perjantai.


TGIF FGOW 0 - Thank God it’s Friday First Glass of Wine 0 minutes

tyytyväisen potilaan tuoma kakku

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää