Siirry pääsisältöön

3. luukku - yökinkku

Ilon kautta ilon juhlaan!



On joulukuun kolmas. Siis vasta K-O-L-M-A-S. Antakaa mulle tauko, mieluiten se hiljainen ilta ja hiljainen silta. Miten mä selviän loppuun? Autotalli on täynnä pahvilaatikoita ja laatikoissa paketoimattomia paketteja. Kalenteri on niin väärällään tavaraa että notkuu ees ja taas, ja taas takaisin. On jouluun liittyviä ihania juttuja ja jouluun liittyviä pakkopullia. On työtilaisuuksia ja edustustilaisuuksia ja tilaisuuden tilaisuuksia. Hyväntekeväisyyttä ja juhlaa, ja hyväntekeväisyysjuhlaa. Kahdennentoista päivän iltana on tyhjää, pysähdyin siihen kolmasti tänään lyijykynäni kanssa ja mietin hetken miten on mahdollista että mulla on ihan kokonainen ilta tyhjillään... ei yhtään avaintenluovutusta, ei asiakastapaamisia, ei kekkereitä tai kissanristiäisiä... sitten muistan miksi siinä on tyhjää, ai niin, jätän illan tyhjilleen.

Tilaan joulukinkun. Meillä ei ole ollut joulukinkkua vuosiin, mutta tänä vuonna lapset haluavat sellaisen – yökinkun. Olen käynyt saman keskustelun lihakaupan kanssa ennenkin;

- haluaisin tuoreen kinkun
- minkä kokoisen?
- no sellaisen kokonaisen kinkun
- siis sian jalan?
- joo
- siis tuoreella tarkoitat savustamatonta ja suolaamatonta?
- joo
- halusin vaan varmistaa. Koska haluat noutaa?
- joulukuun 10. on varmaan hyvä
- selvä... nimi? Puhelinnumero?

Harmaasuolattua kinkkua ei täällä voi ostaa K-kaupasta, Prismasta tai edes Stockalta. Harmaasuolattu kinkku pitää suolata ihan itse, 10%:ssa suolaliemessä vähintään kymmenen päivää, sitten suolattomassa vedessä vielä pari päivää päälle. Suolaliemi pitää keittää itse. Sen jälkeen se jäähdytetään jotta kinkku voi kylpeä siinä autotallin jääkaapissa. Joulukinkku ei ole matka ruokakauppaan, se on prosessi. Tänä vuonna meillä on taas kokonainen yökinkku. Saatetaan syödä sitä vielä toukokuullakin.

Yökinkku vuonna 2013




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää