Siirry pääsisältöön

näyttelijä



Helmikuussa 2012 me tehtiin tuttavuutta lastensairaalan autismiyksikköön. Siitä lähti meidän tie erityislapsen vanhempina. Satoja sivuja kaavakkeita, kyselyitä ja raportteja. Muistan jokaisen psykologin ja psykiatrin jonka vastaanotolla olen istunut tyttäreni kanssa. Muista miltä ne kuulosti, miltä ne näytti ja mikä oli yleinen tunnelma. Osasta tykkäsin, osa oli mun mielestä ihan mahdottomia.

Koskaan en unohda sitä kaikenkattavaa tunnetta siitä kun oman lapsen diagnoosista tulee virallinen. Kun käteen ojennetaan paperi jossa se lukee koodein ja sanoin, kun siitä tulee totta. Kun elämä muuttuu lopullisesti. Kyllä se muuttuu vaikka lapsi on ihan sama kuin puolituntia aiemminkin. Kyllä se muuttuu vaikkei mikään muutukaan. Tuli se päivä, jona minun lapsestani tuli rikkinäinen. Ensin se oli rikki ja sitä yritettiin korjata kaikin keinoin kunnes lopulta ihminen ymmärsi ettei se oikeastaan olekaan rikki, se on toisenlainen ja mulla on vaan ollu ihan väärät käyttöohjeet.

Tänään on marraskuun 3. Istun odotushuoneessa läppärin alla mapillinen Tättiksen papereita. En faksannut niitä, mapissa on monta sataa sivua raportteja, erityisopetussuunnitelmia, todistuksia, kuntoutussuunnitelmia, testituloksia. Kaikilla lapsilla ei ole omaa mappia. Monilla on rokotuskortti tai neuvolakortti. Meillä on mapillinen paperia jonka ojensin psykologille. Tätä tapaamista on odotettu kesäkuusta. Tyypillä on kiirettä ja halutuimmille joutuu odottelemaan kuukausia.

Illalla Tättis otti huikan lääkettä paniikkiin. Sitäkin jännitti. Vaikka sekin on juossut milloin missäkin testissä ja terapiassa jo vuosia, on edellisestä testausajasta aikaa. Hiipivään paniikkiin ei auttanut tieto siitä että paikka on tuttu jokaviikkoisesta terapiasta, tai että kumpikin pojista on jo käynyt testeissä samalla psykologilla. Siihein ei auttanut sekään että kerroin psykologin olevan ihan samanlainen kuin Kentsu on aamuisin ennen kuin sen lääke alkaa vaikuttamaan.

Jututettuaan neitiä kymmenisen minuuttia psykologi piipahtaa mun luona. Se antaa mulle nipun uusia kaavakkeita täytettäväksi ja pyytää kirjoittamaan esseen muutamasta aiheesta kaavakkeitten takapuolelle. Samalla se toteaa että Tättis on tosi hyvä näyttelijä. Mä katson psykologia ja naurahdan; Ai huomasit...” – Joo, hyvin se sen kätkee,  ja hyvin se on opiskellut sosiaaliset taitonsa, mutta jatkuva näyttämöllä oleminen on varmasti aivan käsittämättömän rankkaa.


Huokaisen helpotuksesta. Ammattilainen näkee mun lapseni koulutetun kuoren lävitse. Sen minkä vuosien sosiaalistentaitojen ryhmät, terapia, toimintaterapia ja puheterapia on saaneet aikaiseksi. Se näkee kymmenessä minuutissa lapsen sen kaiken alla. Sen pienen, joka ponnistelee päivästä toiseen ollakseen samanlainen kuin kaikki muutkin – tavallinen. 

Julkaistu Tättiksen luvalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...