Siirry pääsisältöön

uusi ja tuore elämä

Mulla oli tänään aivan huikea aamu – oikeesti. Mutta palataan ensin alkuun, siis siihen mistä tää juttu alkoi. Se alkoi siitä kun loman pakkaustohinoissa mun naamakirjaan ilmestyi viesti tuntemattomalta ihmiseltä. Viestissä se kertoi muuttaneensa tänne meidän nurkille ja että meidän yhteinen ystävä oli vinkannut sille että mua kannattais ehkä jututtaa. Freddelle ihmettelin et mitä mä nyt osaan mistään mitään sanoa, vastasin kuitenkin et katotaan sit kun tuun lomalta, mut et mä oon täyspäiväisesti töissä ja mulla on tää perhe ja kalenteri joka repeilee reunoistaan vailla minkäänlaista sosiaalista elämää.

Sit tuli ihana lomaviikko Seasidessa, ja tuli se täysin järjetön duuniviikko sen jälkeen, ja sit tuli päiväperhosen synttärit ja se viikko kun koulussa oli kansainvälisyysviikko, ja vaatebileet, ja se kun piti hoitaa fysioterapianvaraamista ja ravitsemusterapeutin löytämistä ja... sit yhtenä iltana sängyssä maatessani muistin et mähän en koskaan palannut asiaan. Aamutohinoissa kirjoitin viestin jossa rehellisesti myönsin unohtaneeni autuaasti koko jutun. Treffit sovittiin kahvilaan puolimatkan krouviin.

Tiputin tyttäreni tennistunnille ja ajelin kaupunkiin kahvilaan. Tunnistin tyypin heti, se kun näytti siinä kahvilan jonossa niin ihanan suomalaiselta. Muistin et broidi sanoi jo seitsemän vuotta sitten että näytän ihan amerikkalaiselta, ja Stoppan kassa viritti jutustelua englanniksi. Huolimatta siitä et seisoin siinä kassalla Marimekon sadetakissa, tai ehkä juuri siksi?

Ollaanko me uusia sydänystäviä? Tuskin. Mutta tajusin pian istuvani aamukahvilla itseni kanssa. Sen itsen, sen joka oli vasta muuttanut tänne ja yritti rakentaa itselleen elämää uuteen maailmaan. Paikassa jossa kaikki on näennäisesti ehkä samanlaista ja tuttua, mutta kuitenkin erilaista. Nuori nainen, suuren seikkailun alussa. Täynnä odotusta, intoa ja pelkoakin siitä minkämuotoisena tulevaisuus piirtyy eteen. Tutkinto kaukaa Suomesta, on tutkinto kaukaa Suomesta. Ihan samalla tapaa kuin Suomessa tutkinto tuntemattomasta koulusta jostakin Yhdysvalloista on just sen tutkinto tuntemattomasta koulusta jostakin tuntemattomasta paikasta. Mistä saada suosittelijat? Miten päästä alkuun? Mitä tehdä, kenen kanssa jutella, minne soittaa ja mistä etsiä...

Eka vuosi oli mennyt käytännön asioihin. Asumiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen, kaupan löytämiseen ja siellä asioimiseen. Miistä lääkäri? Entä lääkkeet? Miten toimii apteekki tai pankki? Miten maksan laskut, tankkaan auton... Lakanoista lähtien kaikki on toisenlaista. Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa et yhtäkkiä tiedä miten varataan lääkäri tai mistä voi ostaa ruokaa. Ystäviäkin tarttis löytää, ja työpaikka ja tulevaisuus. Oon aina ajatellut että on helpompaa olla se duuniin tuleva puoliso. Se jolla on jo odottamassa työ ja työtoverit. Toisella puoliskolla on tunneittain tyhjää aikaa ja kysymyksiä vailla vastauksia.


Oli virkistävää palata alkuun. Muistaa kaikkien näitten vuosien jälkeen ne tunnelmat siitä kun kaikki oli vielä alussa. Nuori ja innokas – hyvällä tavalla. Lapseton ja koko elämä edessä. Kiitos aamukahvista! Yhtäkkiä ymmärsin vähän paremmin sitä ystävää joka sivutoimisesti kotouttaa niitä uusia, vasta muuttaneita...


Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän