auringonkukkametsä

Ja sitten Songda meni pohjoisesta ohitse. Meillä taisi tuulenpuuska heiluttaa pihan heiniä kahdesti, mutta niin vähän ettei edes liesituulettimen venttiili kolissut. Tuntuu jotenkin kieroutuneelta olla pettynyt siitä ettei tullutkaan suurta tuhotulvaa. Asiasta piparkakkuun. Songda tuli ja meni eikä tullutkaan.

Mutta lauma. Se lauma joka kasvaa suomenkielisten vanhempien perheessä puhumatta suomea. Kielikysymys nousee pinnalle aina säännöllisesti. Se nousee pinnalle sillä jokainen vähänkään koulutetumpi henkilö tietää että useamman kielen puhuminen on etu eikä haitta ja että lapselle on valtava rikkaus kasvaa monikielisessä ympäristössä. Hämmennys ja kysymykset on siis vähintäänkin oikeutettuja. Miksi teidän lapset ei puhu suomea? Puhutteko te kuitenkin keskenänne suomea? Miten ihmeessä se ei tartu niihin?

Mä vastaan aina että se on pitkä tarina. Koska vastaus ei ole helppo, tai lyhyt tai yksinkertainen. Sen ei pitänyt olla niin. Meidän lapsista piti kasvaa kaksikielisiä, itseasiassa mulla oli pieni haave siitä että niistä tulis edes vähän kolmikielisiä ja että ne puhuis edes vähän mun toista kieltä – ruotsia. Mutta toisin kävi, meidän lasten tunnekieli, äidinkieli ja sydämenkieli on englanti.

Yhtälailla olen monesti kuullut kuinka on vain vanhemman laiskuutta jos lapsesta ei kasvakaan monikielinen. Kuinka kaikki on kiinni vain omasta halusta ja jaksamisesta. Jossakin vaiheessa lopetin näihin keskusteluihin osallistumisen. Jos asiat vaan oliskin näin helppoja, yksinkertaisia ja mustavalkoisia. 

Mutta viimeisten kuukausien aikana meillä on herännyt kiinnostus. Kasvava ärtymys siihen ettei ne ymmärrä mistä me aikuiset puhutaan keskenämme, tai ettei ne tiedä mistä mä puhun Fredden kanssa puhelimessa. Tättis toistelee lauseita ja yrittää arvailla mitä ne tarkoittaa. Kentsu heittelee ilmaan arvauksia ja kyselee mitä mikäkin on – suomeksi. Kentsu kysyy voinko opettaa sille suomea ja minä vastaan että tietenkin. 

Yhtenä viikonloppuaamuna me käydään keskustelua suomenkielen sanojen samankaltaisuudesta; puro – puru – puuro – poro – kuru – kuuro. Kukka – kukki – pukki – joulupukki... Mikä on pukki? No se on poikavuohi. Onko Fredde siis pukki? Hmmm... no, ei. Niin ei sovi sanoa. Miksi ei? No, kun... se nyt on vaan rumasti sanottu suomeksi. Ai! Mamma, miksi sanoit ”hyvä”? Mitä se tarkoittaa? Sen ne kyllä tietää mitä perkeleet pitää sisällään, koska kun mutsilta palaa päreet lentelee meillä ihan rehelliset suomalaiset ärräpäät.

Kirjahyllyt on tyhjennetty ruokapöydälle uuden lattian asennusta varten. Tättis lukee kirjojen nimiä: ”Hiiriä ja Ihmisiä” ”Auringonkukkametsä – kukkametsä” – mitä ne tarkoittaa? Nykäisen Freddeä hihasta, onko se huomannut että tyttö lukee suomea foneettisesti oikein... Se jatkaa; ”Vettä vain” ”Suomalaisten arvot” ”Elämäni poikana” – käännän sille nimiä englanniksi ja olen haltioissani siitä että se oikeesti kykenee lukemaan suomea. Olen juuri saanut sunnuntaiaamun lottovoiton. Mua ei yhtään haittaa ettei se ymmärrä mitä se lukee, mutta foneettisesti suomenkieli on niin erilaista ja se että se sujuvasti lukee suomea ääneen kertoo mulle että siemen on olemassa – siellä jossakin, kuitenkin. 

Tämän hurjemmaksi se ei mennyt