Mä luin eilen siellä
odotellessani taas sitä kirjaa, siis sitä jossa puhutaan autismista ja
aspergeristä ( mun mielessä nää kaks on sama asia) ja ADHD:stä siis ”Levottomat
Aivot” kirjaa... ja mietin itseäni ihmisenä ja vanhempana. Minkälaisia
tunnelukkoja mulla on? Oonko ottanut itselleni jonkin roolin – uhri/selviytyjä.
Mikä on mun oma identiteetti? Oonko liian syvällä äitiydessä tai
leijonaemoudessa? Onko elämää sen ulkopuolellakin? Mä tiedän olevani
suorittaja. Mä uppoudun, perehdyn, heittäydyn ja omaksun. Onneksi mulla on L,
se aina välillä nykäisee mut ulos sieltä kuopasta mihin oon kaivautunut ja
muistuttaa että elämää on muuallakin. Vuosien terapian
jälkeenkin tunnistan itsessäni kaksi niistä listan tunnelukoista. Ne on varmaan
jo aika rikkirenkutettujakin, mutta kyllä ne siellä taustalla kuitenkin on.
Mä tykkään tässä
kirjassa vanhemmuusosiosta, siitä misä muistetaan keskittyä vanhemmuuteen ja
hyvään. Erityislapsiperheessä kun helposti tulee tuijottaneeksi ongelmia ja
toisaalta kun pakon edessä se oma rooli on myös
juristin-sairaanhoitajan-psykologin-terapeutin-opettajan-koordinaattorin-tasikuskin
–rooli on välillä hyvä pysähtyä, ja muistaa olla ennen kaikkea vanhempi. On hyvä
muistuttaa itselleen ja muistaa olevansa ihminen vanhemmuuden ulkopuolella ja
keskittyä muuhun.
Edelleen... kiitos Reinaseni kirjasta! Olis rakentavampaa kirjoittaa siitä arvio yhdellä kertaa. Tiiviisti ja paketissa. Ehkä siinä on jotakin aidompaa näin, kun se menee laidasta laitaan ja hetkessä mukana.
Tänään keskityn
ensisyksyn Suomikoulun opetussuunnitelmaan ja otan päähäni sen opettajan hatun,
sen missä mä vedän muskaria 0-2 –vuotiaille, ei sitä missä me keittiön pöydän
ääressä opetellaan pitämään kynää kädessä ja piirtämään viivaa. Mä nautin siitä
roolista, siis siitä missä mä oon muskariope ja mulla on oppilaita. Musta on
ihanaa, että mun ryhmässä on jo yhdeksän lasta vaikka on vasta kesäkuu ja koulu
alkaa syyskuussa. Ihan mahtavaa.
Ulkona on ihana
aamu, päivästä tulee helteinen... aamu ei alkanut niin kuin eilen, vaan
puoliseiskalta mulle tuotiin potta pissoineen sänkyyn ja mä olin kahdessa
sekunnissa pelastanut potan ja jahdannut jannut ulos meidän makkarista
varjellakseni M:n unta... tutusti se hiipi taas meidän väliin, nukkumaan
turvassa.
Kommentit
Lähetä kommentti