tänään oon opettaja

Mä luin eilen siellä odotellessani taas sitä kirjaa, siis sitä jossa puhutaan autismista ja aspergeristä ( mun mielessä nää kaks on sama asia) ja ADHD:stä siis ”Levottomat Aivot” kirjaa... ja mietin itseäni ihmisenä ja vanhempana. Minkälaisia tunnelukkoja mulla on? Oonko ottanut itselleni jonkin roolin – uhri/selviytyjä. Mikä on mun oma identiteetti? Oonko liian syvällä äitiydessä tai leijonaemoudessa? Onko elämää sen ulkopuolellakin? Mä tiedän olevani suorittaja. Mä uppoudun, perehdyn, heittäydyn ja omaksun. Onneksi mulla on L, se aina välillä nykäisee mut ulos sieltä kuopasta mihin oon kaivautunut ja muistuttaa että elämää on muuallakin. Vuosien terapian jälkeenkin tunnistan itsessäni kaksi niistä listan tunnelukoista. Ne on varmaan jo aika rikkirenkutettujakin, mutta kyllä ne siellä taustalla kuitenkin on. 

Mä tykkään tässä kirjassa vanhemmuusosiosta, siitä misä muistetaan keskittyä vanhemmuuteen ja hyvään. Erityislapsiperheessä kun helposti tulee tuijottaneeksi ongelmia ja toisaalta kun pakon edessä se oma rooli on myös juristin-sairaanhoitajan-psykologin-terapeutin-opettajan-koordinaattorin-tasikuskin –rooli on välillä hyvä pysähtyä, ja muistaa olla ennen kaikkea vanhempi. On hyvä muistuttaa itselleen ja muistaa olevansa ihminen vanhemmuuden ulkopuolella ja keskittyä muuhun.

Edelleen... kiitos Reinaseni kirjasta! Olis rakentavampaa kirjoittaa siitä arvio yhdellä kertaa. Tiiviisti ja paketissa. Ehkä siinä on jotakin aidompaa näin, kun se menee laidasta laitaan ja hetkessä mukana.

Tänään keskityn ensisyksyn Suomikoulun opetussuunnitelmaan ja otan päähäni sen opettajan hatun, sen missä mä vedän muskaria 0-2 –vuotiaille, ei sitä missä me keittiön pöydän ääressä opetellaan pitämään kynää kädessä ja piirtämään viivaa. Mä nautin siitä roolista, siis siitä missä mä oon muskariope ja mulla on oppilaita. Musta on ihanaa, että mun ryhmässä on jo yhdeksän lasta vaikka on vasta kesäkuu ja koulu alkaa syyskuussa. Ihan mahtavaa.

Ulkona on ihana aamu, päivästä tulee helteinen... aamu ei alkanut niin kuin eilen, vaan puoliseiskalta mulle tuotiin potta pissoineen sänkyyn ja mä olin kahdessa sekunnissa pelastanut potan ja jahdannut jannut ulos meidän makkarista varjellakseni M:n unta... tutusti se hiipi taas meidän väliin, nukkumaan turvassa.