Tahdon Asiat

Läksyjen kannalta tämä kouluvuosi on ollut tähänastisista helpoin. Tai sitten ei. -Ootko tehnyt läksyt? -Mä teen ne myöhemmin... mulla on aikaa tiistaihin saakka. -Niin, niin, mutta jos tekisit tänään osan ja vaikka ylihuomenna seuraavan olis kaikki tehty ajoissa. -Joo. Mä teen vähän myöhemmin. -Tänään on konekirjoituspäivä. -Joo. Mä teen illalla. -Nyt on ilta. -No myöhemmin illalla. -Eiku nyt. -Miks? Mä teen kohta. -Mitä jos tekisit nyt vaan heti. -Eiku myöhemmin. -Kymmenen minuuttia... laitan ajastimen. Se menee äkkiä. -Eiku mä tee ihan kohta. Yllä oleva keskustelu toistuu päivittäin ja lopulta on maanantai ja läksyt on edelleen tekemättä. Keskustelun sävy muuttuu kun lapsi istuu keittiössä ja itkee ensin sitä että mä olen ilkeä. Sitten sitä ettei kukaan ole muistuttanut läksyistä ja lopulta sitä kuinka kohtuutonta on joutua tekemään läksyjä aka vastata neljään itse laadittuun kysymykseen ja tehdä kymmensormijärjestelmätreeniä puolisen tuntia....

Sunnuntain kunniaksi karjalanpiirakoita ja Taittingeria, sujuu leipominen sutjakammin.  Vuosien saatossa olen kirjoittanut useammankin postauksen joka on herättänyt lukijoissa ristiriitaisia ajatuksia. On ollut hetkiä joina olen jopa harkinnut kirjoittamisen lopettamista ja on ollut sekin aika kun suljin kommenttiosion kokonaan. Kirjoitan julkisesti ja Satu kirjoittaa vielä julkisemmin. Sadulle tämä on monen muun homman sivussa ammatti. Mulle tää on vaan tällainen harrastus ja henkireikä. Kuitenkin, jokainen kerta kun itse olen joutunut siihen tilanteeseen että sellaiset omaa elämää ja perheeni elämää koskevat teot, päätökset ja tapahtumat ovat herättäneet lukijoissa kritiikkiä olen miettinyt tätä julkista asioiden pohtimista. Olen miettinyt kuinka kauan tulee kääntää se toinenkin poski? Kuinka kauan toisen perheen elämän kritisoiminen ja päätösten arvostelu on kehittävää keskustelua, ja koska siitä tulee kiusaamista. Mitä kritiikillä ja arvostelulla pyritään saav...

Tammikuun alusta olen ollut lomalla. Tammikuun alusta olen ollut kotiäiti eikä kotiäidit oikeesti ole lomalla. Kotiäiti on aina töissä 24/7/365, ilman oikeutta lomaan. Tammikuun alusta olen täyttänyt päiväni ensin perheen elämän takaisin raiteilleen saattamisella, meillä on otettu käyttöön tai ehkä ennemminkin palautettu käyttöön ne tietyt säännöt joiden mukaan lukuminuutit tulee tehtyä, kotityöt on tehty ennen peliaikaa eikä peliaikaa ole loputtomasti. Ei eletä pellossa, ei olla kuin ellun kanat. Tammikuussa kaikki sairasti ja ne jotka ei sairastaneet, niitten kanssa keskityttiin yllämainittuihin asioihin. Vähän aikaa siinä meni ja vihdoinkin on saavutettu tilanne jossa kaikki ei ekana ryntää yläkertaan pelaamaan. Peliaddiktin joutuu joskus kaivamaan sängyn alta iPadin kanssa. Tammikuussa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi opettamaan jannujen luokkaan matematiikkaa ja lukemista ja biologiaa. Älkää käsittäkö väärin, onhan niillä siellä luokissa opettaja, mutta mä olen ollut m...

Kun jossakin - siis ihan missä tahansa - asuu pidempään alkaa kaikki se mikä alussa näytti ja tuntui kummalliselta olemaan itsestään selvää. Vuosi vuodelta on yhä vähemmän ja vähemmän asioita joita kaipaa sieltä alkuperäisestä kotimaasta, ja katse sokeutuu niille erilaisuuksille. Mikä sitten on toisenlaista?  Sähkö Sähköjohdot kulkevat pylväissä maanpäällä. Viritykset ovat enemmän tai vähemmän sekalaisen oloisia, mutta kieltämättä niitä lienee helpompaa korjata maanjäristysten jälkeen kun ei tarvitse kaivaa. Sähkökatkokset ovat arkipäivää tuulisella tai sateisella säällä, ja meidänKIN autotallissa on ollut agregaatti jo vuosia.  Pistorasiasta tuleva virtaska on 110V, riittää virkistämään muttei varsinaisesti ole vaarallista. Myös pistorasiat ovat toisenlaisia ja ne elektronisten sähkölaitteitten pistokkeet omanlaisensa kokemus. Metallikieliä kuin voi väännellä haluamaansa asentoon ihan vapaasti. Vain maadotetut pistokkeet ovat tukevampaa tekoa.  Kielet v...

Presidents Dayn aamuna avaan tutusti netistä uutiset. Siitä on tullut tuttua. Ennen kurkkasin ensin sähköpostin, sitten naamiksen. Nyt siirryn suoraan uutisiin - New York Times, Washington Post, The Guardian. Fredde täydentää samalla uusimmat twiittailut ja taas kerran kysyn ääneen että eikö kukaan saa siltä edes otettua puhelinta pois. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Joku vääräleuka luettelee positiivisia puolia; jokainen amerikkalainen osaa nimetä senaattorinsa ja kongressiedustajansa ilman googlea, suurin osa on lukenut perustuslain ja tietää mitä siellä sanotaan. Jokainen amerikkalainen on oppinut kirjoittamaan uusia sanoja, vaikeita sanoja, sellaisia kuin holocaust, emoluments, narcissist, fascist, misogynist, ja cognitive dissonance. Uutisista on tullut monelle kiinnostavampaa kuin Kardashianin perheestä. Arkikuvahaasteen eka kuva 1/7. Lauantaina hakemassa meidän klubiviinejä. Viinialueella asumisessa on tiettyjä etuja.  Arkikuva 2/7. Kirkossa on kastesun...

etanamansikka ”Joo, kyllä mä laitan tän sun ansioluettelon eteenpäin niin pääsette keskustelemaan jatkosta... Onko sulla liiketoimintasuunnitelma valmiina?” – No, tota... ei vielä, mutta mä teen. ”Ensimmäisessä tapaamisessa olis hyvä olla liiketoimintasuunnitelma mukana pohjaksi keskustelulle. Käytte sitten läpi suunnitelmaa, muokkaatte sitä ja pohditte kustannusrakennetta.” – Juu. Selvä. ”Rick laittaa sulle meiliä ja sopii palaverin.” Suljen puhelimen ja käännyn katsomaan Freddeä; ”Ne haluaa liiketoimintasuunnitelman! Mistä mä sellaisen saan?” – No, teet. ”Mutta enhän mä osaa. En mä ole mikään kauppatieteidenmaisteri, en edes kauppatieteiden yo tai merkonomi. Mä olen lastentarhanopettaja, lähihoitaja, data-analyytikko, tutkimusassari ja potilaskoordinaattori.” – No mutta olithan sä melkein kymmenen vuotta kirjakauppias. ”Kyllä joku ihan muu teki mulle liiketoimintasuunnitelmat, kunhan vähän värkkäsin puolivalmista budjettia.” Muutamaa päivää myöhemmin kävelen la...

Keskiviikkoiltapäivänä vesisade ylettyy jo tänne mäellekin – foothills ne sanoo, kai niitä vois kutsua kukkuloiksi tai ylängöksi. Ehkä me ollaan tunturissa, korkeudeltaanhan me ollaan suunnilleen Rukatunturin laella. Mistä mä tiedän mitä nää on, korkealla kuitenkin.  Haen laumani koulubussilta. Poimin ne kyytiin ja talutan Tättiksen autolle. Tättis on täynnä epätoivoa. Sateenliukastama loska tekee kävelemisestä epämiellyttävää ja Tättis välttää epämiellyttäviä asioita. Muutaman kymmen metrin matka autolle on liian epämiellyttävä Tättikselle ja se itkee siinä vaiheessa kun olen saanut jannut autoon ja saavun pelastamaan sen jalkakäytävältä. Kentsu itkee autossa koska sen isä on poissa. Ollipolli miettii pitäiskö sen itkeä koska sitä ei itketä mikään ja se tuntuu epänormaalilta koska kaikki muut itkee. Muakin itkettää koska olen herännyt neljältä enkä just nyt jaksais itkeviä lapsia. On vähän pelottavaa että mun on pakko pestä auto ennen kuin ajan sen talliin. Yli kaksikymmen...

Jos viikon aloittaa puoleen sääreen ulottuvalla lumihangella ja päättää perjantaina lumettomana auringonpaisteeseen voitaneen todeta että luontoäiti on tarjoillut antimiaan melko laajalla kattauksella. Väliin mahtui suuri tuhotulva kun lämmin sademyrsky sulatti ukkosen jyristessä lumet kaataen meidän kaikkien niskaan ämpärikaupalla vettä. Eilen illalla tilanne viimeisteltiin myrskytuulen heilutellessa puita. Tänään maisema on avarampi. Lumi katkoi ensimmäiset oksat ja puut, sade vei seuraavat ja tuuli viimeisteli tilanteen. Maanantai Sunnuntai-iltana hetkeä ennen vuorokauden vaihtumista puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Koulu on kiinni lumisateen vuoksi. Käännän herätykset pois päältä, sammutan valot ja käyn nukkumaan odottavaisin mielin. Ennusteessa luvattiin kolmesta kuuteen tuumaan – ehkä. Voi tulla enemmänkin, tai vähemmän. Aamulla talon täyttää riemukas huuto: ”It’s a snow day!!!” ja sit etsitään sukkia ja housuja ja kumppareita ja lapasia ja tak...

Martta työasussaan Mulla on aina ollut koira. Vähintään yksi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kolme. Ne on kaikki olleet keskenään erilaisia, kaikki seitsemän. On ollut enemmän ja vähemmän sählää, arkaa, rohkeaa, väistyvää ja dominoivaa. Tavallisia perhekoiria, tavallisen tavattomia huolimatta siitä että mulla on olevinaan maine jonka mukaan mun tarvitsee vain katsoa koiraa jotta se tietää mitä siltä halutaan. Voimakkaan metsästysvietin omaavan lintukoiran kanssa tottelevaisuuskoulutus on haastavaa. Koira sählää ja riistan nähdessään unohtaa kaiken keskittyessään näyttämään lintuparvea pellolla. Noin muutenkin ne oli sellaisia sählääviä sähikäisiä. Lempeitä ja ihania, mutta aika paha ADHD:han niillä oli. Kettukoira taas. Se kuunteli paremmin ja oli huomattava edistysaskel edeltäjiinsä. Se kulki mun kanssa usein ilman remmiä, tiesi rajansa ja osasi hyvin sellaiset peruskäyttäytymissäännöt. Mutta auta armias jos silmä vältti, se lähti retkilleen ja paineli jonkun pupujus...