Siirry pääsisältöön

maanantairiita



Läksyjen kannalta tämä kouluvuosi on ollut tähänastisista helpoin. Tai sitten ei.

-Ootko tehnyt läksyt?
-Mä teen ne myöhemmin... mulla on aikaa tiistaihin saakka.
-Niin, niin, mutta jos tekisit tänään osan ja vaikka ylihuomenna seuraavan olis kaikki tehty ajoissa.
-Joo. Mä teen vähän myöhemmin.
-Tänään on konekirjoituspäivä.
-Joo. Mä teen illalla.
-Nyt on ilta.
-No myöhemmin illalla.
-Eiku nyt.
-Miks? Mä teen kohta.
-Mitä jos tekisit nyt vaan heti.
-Eiku myöhemmin.
-Kymmenen minuuttia... laitan ajastimen. Se menee äkkiä.
-Eiku mä tee ihan kohta.

Yllä oleva keskustelu toistuu päivittäin ja lopulta on maanantai ja läksyt on edelleen tekemättä. Keskustelun sävy muuttuu kun lapsi istuu keittiössä ja itkee ensin sitä että mä olen ilkeä. Sitten sitä ettei kukaan ole muistuttanut läksyistä ja lopulta sitä kuinka kohtuutonta on joutua tekemään läksyjä aka vastata neljään itse laadittuun kysymykseen ja tehdä kymmensormijärjestelmätreeniä puolisen tuntia.

-Mä en pysty tähän.
-Pystyt kyllä.
-Miksi mun pitää tehdä kaikki kerralla?
-No kun olet lykännyt ja lykännyt.
-Mutta ei mulla ole edes muistiinpanoja ja mistä mä voisin enää muistaa mitä kirjoittaa.
-Sitä varten sulla on se pinkka niitä post-it lappuja illalla siellä sängyn vieressä että voi tehdä muistiinpanoja.
-Mut mä unohdin ekä nyt tiedä enää mitään.
-Et siis tee läksyjä? Mä voin laittaa opettajalle viestin etten tehnyt läksyjä.
-No et laita!
-Tee siis ne läksyt.
-Mä teen kohta.
-Ei vaan nyt. Tai sitten jätät tekemättä.
-Miks mun pitää AINA tehdä läksyjä. Miksei pojilla ole KOSKAAN läksyjä.
-On niillä. Ne vaan tekee läksynsä jokaisena päivänä koulun jälkeen ja täyttä sen lokinsa ja sit se on tehty.
-Mut miks niitten ei tartte tehdä nyt?
-Kun ne on jo tehty.

Nämä kaksi keskustelua toistuvat meillä käytännössä päivittäin ja viikoittain. Viikko toisensa jälkeen. Tilanteesta on puhuttu niin opettajan kuin erityisopenkin kanssa. Tättikselle on tarjottu valmiita kysymyspohjia, jos se kysymyksen laatiminen on se ongelma. Mutta kakanmarjat. Muija ei vaan halua tehdä koulutehtäviään koska ei koe niitä motivoiviksi. Se valitsee itse lukemansa kirjat ja lukee tälläkin hetkellä opusta rotusorrosta etelävaltioissa viimevuosisadan alkupuolella. Lukeminen ei ole se ongelma. Ongelma on se että sen mielestä läksyt on turhia ja tyhmiä. Puhutaan lapsesta joka itse osaa kahdeksanvuotiaana päätellä monia sellaisia asioita jotka tuottavat monille aikuisille vaikeuksia, abstrakti syy ja seuraussuhde ja looginen päätely kun kuitenkin ovat aika monimutkaisia asioita. 



Jokainen maanantai muistan sen naisen autististen lasten vanhempien vertaistukiryhmästä. Sen joka kertoi kuinka sen aviomies käytännössä kantaa lapsensa koulubussipysäkille jokaisena aamuna, koska lapsen mielestä koulunkäynti ei ole mielekästä. Niin. Meillä on uhkailtu, lahjottu ja kiristetty. On vedottu järkeen ja logiikkaan. On oltu ystävällisiä ja osallistuvia. Tarjottu apua, tehty yhdessä ja suututtu. Tuloksetta. Järjellä ymmärrän ettei kahdeksanvuotiasta oiken voi jättää yksin vastuuseen kotitehtävien teosta, mutta turhautunut lapsi minussa huutaa että aivan se ja sama... jätä tekemättä, jää vaikka luokalle, mä pesen nyt käteni tästä pelleilystä.

Meillä on kaksi ekaluokkalaista ja yksi kolmasluokkalainen, mutta käytännössä alakoulua on käyty jo kaksi tai neljä vuotta; K-1-2-3. Varsinaista koulua edelsi kaksi vuotta eskaria. Meidän lapsukaisista Ollipolli on ainoa joka kävi sen perinteisen eskarin, kaksi muuta kävi eskarinsakin erityisopetussuunnitelman alaisina integroidussa erityisryhmässä koulupiirin omassa esikoulussa.

Tämä on ensimmäinen vuosi kun kenelläkään ei ole perinteisiä läksyjä – ollenkaan. Jannut pitävät kirjaa lukemisesta ja satunnaisesti koulusta ilmestyy kotiin jotakin mitä ei ole ehditty koulupäivän aikana tehdä. Kummankin pojan lukuläksyt tulee tehtyä koulun jälkeen ja/tai illalla sängyssä ilman sen suurempaa keskustelua. Ennen kuin läksyt on tehty ja tiskari tyhjennetty on turha haaveilla peliajasta.


Mutta Tättis. Meidän lapsi joka lukee kirjan illassa. Niin Tättis. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän