maanantai 27. helmikuuta 2017

maanantairiita



Läksyjen kannalta tämä kouluvuosi on ollut tähänastisista helpoin. Tai sitten ei.

-Ootko tehnyt läksyt?
-Mä teen ne myöhemmin... mulla on aikaa tiistaihin saakka.
-Niin, niin, mutta jos tekisit tänään osan ja vaikka ylihuomenna seuraavan olis kaikki tehty ajoissa.
-Joo. Mä teen vähän myöhemmin.
-Tänään on konekirjoituspäivä.
-Joo. Mä teen illalla.
-Nyt on ilta.
-No myöhemmin illalla.
-Eiku nyt.
-Miks? Mä teen kohta.
-Mitä jos tekisit nyt vaan heti.
-Eiku myöhemmin.
-Kymmenen minuuttia... laitan ajastimen. Se menee äkkiä.
-Eiku mä tee ihan kohta.

Yllä oleva keskustelu toistuu päivittäin ja lopulta on maanantai ja läksyt on edelleen tekemättä. Keskustelun sävy muuttuu kun lapsi istuu keittiössä ja itkee ensin sitä että mä olen ilkeä. Sitten sitä ettei kukaan ole muistuttanut läksyistä ja lopulta sitä kuinka kohtuutonta on joutua tekemään läksyjä aka vastata neljään itse laadittuun kysymykseen ja tehdä kymmensormijärjestelmätreeniä puolisen tuntia.

-Mä en pysty tähän.
-Pystyt kyllä.
-Miksi mun pitää tehdä kaikki kerralla?
-No kun olet lykännyt ja lykännyt.
-Mutta ei mulla ole edes muistiinpanoja ja mistä mä voisin enää muistaa mitä kirjoittaa.
-Sitä varten sulla on se pinkka niitä post-it lappuja illalla siellä sängyn vieressä että voi tehdä muistiinpanoja.
-Mut mä unohdin ekä nyt tiedä enää mitään.
-Et siis tee läksyjä? Mä voin laittaa opettajalle viestin etten tehnyt läksyjä.
-No et laita!
-Tee siis ne läksyt.
-Mä teen kohta.
-Ei vaan nyt. Tai sitten jätät tekemättä.
-Miks mun pitää AINA tehdä läksyjä. Miksei pojilla ole KOSKAAN läksyjä.
-On niillä. Ne vaan tekee läksynsä jokaisena päivänä koulun jälkeen ja täyttä sen lokinsa ja sit se on tehty.
-Mut miks niitten ei tartte tehdä nyt?
-Kun ne on jo tehty.

Nämä kaksi keskustelua toistuvat meillä käytännössä päivittäin ja viikoittain. Viikko toisensa jälkeen. Tilanteesta on puhuttu niin opettajan kuin erityisopenkin kanssa. Tättikselle on tarjottu valmiita kysymyspohjia, jos se kysymyksen laatiminen on se ongelma. Mutta kakanmarjat. Muija ei vaan halua tehdä koulutehtäviään koska ei koe niitä motivoiviksi. Se valitsee itse lukemansa kirjat ja lukee tälläkin hetkellä opusta rotusorrosta etelävaltioissa viimevuosisadan alkupuolella. Lukeminen ei ole se ongelma. Ongelma on se että sen mielestä läksyt on turhia ja tyhmiä. Puhutaan lapsesta joka itse osaa kahdeksanvuotiaana päätellä monia sellaisia asioita jotka tuottavat monille aikuisille vaikeuksia, abstrakti syy ja seuraussuhde ja looginen päätely kun kuitenkin ovat aika monimutkaisia asioita. 



Jokainen maanantai muistan sen naisen autististen lasten vanhempien vertaistukiryhmästä. Sen joka kertoi kuinka sen aviomies käytännössä kantaa lapsensa koulubussipysäkille jokaisena aamuna, koska lapsen mielestä koulunkäynti ei ole mielekästä. Niin. Meillä on uhkailtu, lahjottu ja kiristetty. On vedottu järkeen ja logiikkaan. On oltu ystävällisiä ja osallistuvia. Tarjottu apua, tehty yhdessä ja suututtu. Tuloksetta. Järjellä ymmärrän ettei kahdeksanvuotiasta oiken voi jättää yksin vastuuseen kotitehtävien teosta, mutta turhautunut lapsi minussa huutaa että aivan se ja sama... jätä tekemättä, jää vaikka luokalle, mä pesen nyt käteni tästä pelleilystä.

Meillä on kaksi ekaluokkalaista ja yksi kolmasluokkalainen, mutta käytännössä alakoulua on käyty jo kaksi tai neljä vuotta; K-1-2-3. Varsinaista koulua edelsi kaksi vuotta eskaria. Meidän lapsukaisista Ollipolli on ainoa joka kävi sen perinteisen eskarin, kaksi muuta kävi eskarinsakin erityisopetussuunnitelman alaisina integroidussa erityisryhmässä koulupiirin omassa esikoulussa.

Tämä on ensimmäinen vuosi kun kenelläkään ei ole perinteisiä läksyjä – ollenkaan. Jannut pitävät kirjaa lukemisesta ja satunnaisesti koulusta ilmestyy kotiin jotakin mitä ei ole ehditty koulupäivän aikana tehdä. Kummankin pojan lukuläksyt tulee tehtyä koulun jälkeen ja/tai illalla sängyssä ilman sen suurempaa keskustelua. Ennen kuin läksyt on tehty ja tiskari tyhjennetty on turha haaveilla peliajasta.


Mutta Tättis. Meidän lapsi joka lukee kirjan illassa. Niin Tättis. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.