sunnuntai 26. helmikuuta 2017

ken leikkiin ryhtyy...

Sunnuntain kunniaksi karjalanpiirakoita ja Taittingeria, sujuu leipominen sutjakammin. 


Vuosien saatossa olen kirjoittanut useammankin postauksen joka on herättänyt lukijoissa ristiriitaisia ajatuksia. On ollut hetkiä joina olen jopa harkinnut kirjoittamisen lopettamista ja on ollut sekin aika kun suljin kommenttiosion kokonaan. Kirjoitan julkisesti ja Satu kirjoittaa vielä julkisemmin. Sadulle tämä on monen muun homman sivussa ammatti. Mulle tää on vaan tällainen harrastus ja henkireikä.

Kuitenkin, jokainen kerta kun itse olen joutunut siihen tilanteeseen että sellaiset omaa elämää ja perheeni elämää koskevat teot, päätökset ja tapahtumat ovat herättäneet lukijoissa kritiikkiä olen miettinyt tätä julkista asioiden pohtimista. Olen miettinyt kuinka kauan tulee kääntää se toinenkin poski? Kuinka kauan toisen perheen elämän kritisoiminen ja päätösten arvostelu on kehittävää keskustelua, ja koska siitä tulee kiusaamista.

Mitä kritiikillä ja arvostelulla pyritään saavuttamaan? Pyritäänkö sillä saamaan kirjoittajalle paha mieli? Se ihan varmasti onnistuu, ollaanhan me kaikki kuitenkin ihmisiä. Ihmisyyttä ei poista julkisuus tai julkinen kirjoittaminen, eikä mielensä pahoittamista estä se että kirjoittamaan ryhtyneen tulisi jonkun mielestä hymyssä suin kestää kaikki. ”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.” Kirjoittaja on tämän ajattelumallin mukaan vapaata riistaa ja toiselle voi sanoa ihan mitä mieleen juolahtaa, onhan se ryhtynyt ”tähän leikkiin”.

Onko tarkoitus tosiaan saada kirjoittajaa muuttamaan toimintatapojaan? Uskooko joku näistä kriittisistä anonyymeistä että blogisti muuttaa arvomaailmaansa ja toimintatapojaan jos riittävästi kritisoi? Muuttaisitko sinä? Toistaiseksi en itse kaikkien näitten vuosien – viisi – aikana kertaakaan ole vaihtanut suuntaa siksi että joku on kanssani erimieltä. Onhan omalla kohdallani kuitenkin ollut kysymys aika isoistakin asioista kuten erityislasten lääkitsemisestä, luontaislääketieteestä päätöksestä asua maailmalla tai suhteesta uskontoon. Olisinko jättänyt lähtemättä lomalle jos joku olisi niin neuvonut? Tuskin. 

Edelleen meillä syötetään lapsille lääkkeitä. Asutaan ulkomailla, jätetään luontaishoidot niille jotka katsovat niitten toimivan, ja käydään sunnuntaisin kirkossa sen jälkeen kun on perjantaina ensin biletetty homoseksuaaliystävän synttäreillä. Mikään ei siis ole muuttunut.

Olen nähnyt senkin katsantakannan jonka mukaan muita lukijoita on syytä valistaa ja estää tekemästä blogistin huonoja valintoja. Tarkoitus ei siis olekaan arvostella kirjoittajaa, vaan varjella muita lukijoilta siltä turmiolta jota blogisti jakaa. Omalla kohdallani tämän ryhmän voi ottaa kunnianosoituksena. Edellyttäähän se sitä että kommentin kirjoittaja pitää blogistia jonkintasoisena mielipidevaikuttajana.

Viimeinen ryhmä on ne jotka on ihan puhtaasti trolleja, joiden tavoitekin on herättää eripuraa ja arvostella keskustelun aikaansaamiseksi, tai vaihtoehtoisesti tyyppejä jotka ovat unohtaneet ottaa onnellisuuspillerinsä ja purkavat omaa pahoinvointiaan oikealle ja vasemmalle periaatteella – kaksin aina kaunihimpi.

Minun elämääni on surtu. Lasteni tilannetta säälitty ja siitä on jopa oltu ihan avoimesti huolissaan. Mielenterveyttä – todistetusti aika hullu ja epätasapainoinenkin – epäilty useampaankin otteeseen.

Blogikritiikille ominaista ja yhdistävä tekijä on se että kritisoija uskoo itse olevansa oikeassa. Kritiikin kirjoittajan mielestä hänen vaihtoehtonsa on oikea ja blogistin väärä ja vääryys on syytä korjata. Minä kirjoitan omasta elämästäni Yhdysvaltain länsirannikolla. Satu kirjoittaa elämästään Islannissa. Jos jotakin olen omien ulkomaanvuosieni aikana oppinut on se se ettei useampiin kysymyksiin ole yhtä oikeaa vastausta. Se mikä on mulle ja mun perheelle se paras saattaa jollekin toiselle olla kaikista huonoin vaihtoehto. Yhden oikea kun nyt vaan on toisen väärä ja toisen väärä jonkun kolmannen ehkä. Elämästä tekee kaunista sen kerroksellisuus.


Joskus on hyvä pysähtyä ja muistaa että se että elämässä ylipäätään on olemassa vaihtoehtoja on luksusta. Se kertoo siitä että elämme yhteiskunnassa jos on aikaa, tilaa ja mahdollisuus pohtia erilaisia vaihtoehtoja, koska meille – sinulle ja minulle - on olemassa vaihtoehtoja. 

Tee vaikka origami.

4 kommenttia:

  1. "Tee vaikka origami" :D kiitos, tämä oli hyvä teksti alusta loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mietin tovin iskenkö lusikkani soppaan vai en, mutta pakkohan se lopulta oli...

      Poista
  2. Odotin koko alkutekstin ajan, että milloin se juttu niistä karjalanpiirakoista ja niiden tekemisestä alkaa. =) Jossain vaiheessa tajusin, että ei sellaista taida tällä kertaa olla tulossa.
    Olen suhteellisen tuore blogisi lukija ja todella onnellinen, että löysin tänne. Pidän blogistasi kovasti, satun vain olemaan mahdottoman huono kommentoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja ihan mahtavaa kun tykkäät! Onneksi ei ole kommentointi pakkoa vaan saa lukea ihan hiljaisestikin :)

      Sori kun karjalanpiirakkastoori jäi puuttumaan. Oon tainnut näperrellä piirakoita viimeksi ennen lasten syntymää, ja Fredden teki mieli.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.