laidasta laitaan – ekat kaksi ja puoli

Jos viikon aloittaa puoleen sääreen ulottuvalla lumihangella ja päättää perjantaina lumettomana auringonpaisteeseen voitaneen todeta että luontoäiti on tarjoillut antimiaan melko laajalla kattauksella. Väliin mahtui suuri tuhotulva kun lämmin sademyrsky sulatti ukkosen jyristessä lumet kaataen meidän kaikkien niskaan ämpärikaupalla vettä. Eilen illalla tilanne viimeisteltiin myrskytuulen heilutellessa puita. Tänään maisema on avarampi. Lumi katkoi ensimmäiset oksat ja puut, sade vei seuraavat ja tuuli viimeisteli tilanteen.

Maanantai

Sunnuntai-iltana hetkeä ennen vuorokauden vaihtumista puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Koulu on kiinni lumisateen vuoksi. Käännän herätykset pois päältä, sammutan valot ja käyn nukkumaan odottavaisin mielin. Ennusteessa luvattiin kolmesta kuuteen tuumaan – ehkä. Voi tulla enemmänkin, tai vähemmän.

Aamulla talon täyttää riemukas huuto: ”It’s a snow day!!!” ja sit etsitään sukkia ja housuja ja kumppareita ja lapasia ja takkeja. ”Saadaanks me mennä ulos!” – Joo, jos mä saan kahvia. ”Mä en löydä mun saappaita... Onko pakko laittaa sukat? Mä en halua sormikkaita...” – Laittakaa mitä lystäätte.

Keitän itselleni kupillisen maitokahvia, vedän kumpparit jalkaan ja toppatakin yöpaidan päälle. Lasken Martan lasten ja Fredden perään. Fredde juttelee naapurin kanssa. Tättis vetää naapurin Emmiä pulkassa ja pojat työntää. Kentsulla on jo kylmä koska saappaat on hörpänneet lunta. Mulla on kahvikuppi yhdessä kädessä, kamera toisessa ja viivain kolmannessa. Naapurin Arska mittaa myös. Me päästään yhteisymmärrykseen lukemasta – 8 tuumaa (reilut 20cm) – ja lisää sataa. Ravistelen painavaa lunta pihan puista ja pensaista, kadun varrella näkyy jo katkenneita oksia ja kaatuneita puita. Fredde tekee lumityöt ja meidän jalkakäytävä näyttää hassulta kaikkiin muihin verrattuna.

Naamiksessa asukasyhdistyksen jäsenet peräänkuuluttaa lumiauroja, ajokieltoa ja roska-autoja. Yhtäkään edellämainituista ei tipahda. Ei tule lumiauroja – meidän kunnan kymmenkunta pikkuauraa keskittyy kyllä ihan muihin hommiin kuin yhden omakotitaloalueen auraamiseen. Maantiekarhuista täällä ei ole kukaan kuullutkaan. Ne ajaa jotka uskaltaa ja osaa. Useimmat ajaa vaikka ei osaa ja kenelläkään ei ole talvirenkaita. Roska-autot jää parkkiin, ne ei tällä kelillä pääse tänne mäelle.

Mä kävelen kauppaan umpihangessa ja muistan miten raskasta lumessa kulkeminen on. Me käydään Martan kanssa apteekissa ja kahvilla. Lauma katsoo yläkerrassa leffaa ja pelaa alakerrassa lautapelejä. Lumi oli kylmää ja märkää ja sitä oli ihan liikaa.

Tiistai

Koulu on edelleen kiinni. Edellisenä päivänä satanut lumi on jäätynyt koppuraksi tielle ja kaduille. Fredde ottaa mun auton ja lähtee toimistolle. Sen autolla ei ole mitään asiaa lumihankeen. Me jäädään lasten kanssa kotiin. Liukastelen Martan kanssa metsään. Paikoitellen lumi on kinostunut liki polvenkorkuiseksi hangeksi joka on jäätynyt mukavan rapsakaksi pinnalta. Kukaan ei halua mennä ulos. Me ollaan sisällä ja rakennetaan ja pelataan ja luetaan kirjoja. Välissä askarrellaan ystävänpäiväkortteja koululle. Lumipäivän hohto vähenee selkeästi.

Fredde on lähdössä keskiviikkoaamuna Nevadaan. Me mietitään miten se pääsee lentokentälle. Lähdetäänkö me aamuyöllä viemään se sinne lasten kanssa, vai hellittääkö sää siihen mennessä niin paljon että se voi ajaa sinne omalla autollaan.

Keskiviikko

Nousen Fredden kanssa neljän jälkeen. Me leivotaan yhdessä teiden kuntoa ja säätilaa. Meillä ollaan vielä pakkasella, mutta jo oman kaupungin keskustassa pitäis olla ihan jees. Jos omalta asuinalueelta pääsee ulos rikkomatta autoa pitäis olla ihan jees, mutta pääseekö edes autotallista kadulle ilman että etupuskuri jää siihen? Fredde pääsee autolla kadulle ja lähtee matkaan. Mä istun juomaan Martan kanssa kahvia.

Ne on luvanneet vesisadetta. Jos tää vihdoinkin tänään lähtis sulamaan. Koulukin on vihdoin auki. Sataa taas lunta. Lumi pöllyää taivaalta sakeana pyrynä ja mä napsuttelen hiirellä koulupiirin nettisivua viiden minuutin välein tarkistaakseni pysyykö koulu auki. Kyllä pysyy. Bussit kulkee lumireittejä, oppilaita ja vanhempia kehotetaan noudattamaan varovaisuutta, koulu alkaa normaaliin aikaan. Kentsun opettaja kysyy olenko edelleen tulossa pitämään matikantuntia, joo olen. Katua pitkin ajaa yksinäinen lumiaura. Mun on pakko ottaa siitä kuva, sillä tämänkaltaista ihmettä ei täällä ole vielä koskaan nähty. Lauma ryntää ikkunaan tuijottamaan, ne ei ole koskaan nähneet lumiauraa ja kuuntelee silmät pyöreinä kun kerron niille tarinoita suomalaisista tiekarhuista, niistä ihan oikeista aura-autoista, joita kulkee moottoritiellä muutama rivissä.

Kentsua pelottaa. Se on sitä mieltä että lumessa ajaminen on vaarallista. Muistutan sitä että ehdin kuitenkin ajaa autoa yli kymmenen Suomen talvea, ja aikanaan sain ajokorttini joulukuisessa Helsingissä lumen peittäessä maan paksuna kerroksena, sillä sinä syksynä oli lumista ja kylmää.

Puolet oppilaista on myöhässä koska bussit on myöhässä ja vanhemmat on myöhässä ja lumisade on sakeaa. Kaadan itselleni kahvia opettajainhuoneessa ja siirryn kopioimaan päivän matikantehtäviä kahvikupilliseni kanssa. Luokka on jaettu kahteen. Eka kymmenen lapsen ryhmä on levoton ja mä sovellan suunnitelmaa. Vedin saman oppitunnin Ollipollin luokalle perjantaina ja meillä oli tosi kivaa, keskiviikon ekan ryhmän kanssa ei ole kivaa. Käytän jokaisen kikkakolmosen ja vinkkiviitosen. Toisen ryhmän kanssa menee paremmin. Ehkä ne on kerinneet jo vähän asettua ja muistaa että on koulupäivä. Kesken opetuksen mun pienryhmähuoneeseen ilmestyy keski-ikäinen nainen joka ilmoittaa olevansa mukana avustamassa Kentsua. Taputan Kentsua olkapäälle ja kerron että sillä on seuraa, Kentsu esittelee mut riehakkaasti tulijalle. Nainen vaikuttaa hämmentyneeltä. Kättelen ja hymyilen.

Mäen alla lumisade vaihtuu vesisateeksi. Me mennään Martan kanssa harjoittelemaan kaupassakäyntiä. Auto parkkiin. Koiralle liivi päälle. Pikasulkeiset siitä että ollaan töissä ja sisään kaupan ovista. Ekaa kertaa ikinä en osta mitään. Kävelen Martan kanssa ympäri kauppaa, pysähdyn ja koira istuu. Muistutan ettei saa haistella. Me ohitetaan muita asiakkaita – lapsia, aikuisia, ihailevia katseita ja sanoja. Joku yrittää tervehtiä Marttaa ja muistutan että Martta on töissä. Lopulta matka käy kassojen läpi ulos kaupasta, takaisin autolle ja kotiin.