Martta työasussaan |
Mulla on aina
ollut koira. Vähintään yksi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kolme. Ne on
kaikki olleet keskenään erilaisia, kaikki seitsemän. On ollut enemmän ja
vähemmän sählää, arkaa, rohkeaa, väistyvää ja dominoivaa. Tavallisia
perhekoiria, tavallisen tavattomia huolimatta siitä että mulla on olevinaan maine jonka
mukaan mun tarvitsee vain katsoa koiraa jotta se tietää mitä siltä halutaan.
Voimakkaan
metsästysvietin omaavan lintukoiran kanssa tottelevaisuuskoulutus on haastavaa.
Koira sählää ja riistan nähdessään unohtaa kaiken keskittyessään näyttämään
lintuparvea pellolla. Noin muutenkin ne oli sellaisia sählääviä sähikäisiä.
Lempeitä ja ihania, mutta aika paha ADHD:han niillä oli.
Kettukoira taas.
Se kuunteli paremmin ja oli huomattava edistysaskel edeltäjiinsä. Se kulki mun
kanssa usein ilman remmiä, tiesi rajansa ja osasi hyvin sellaiset peruskäyttäytymissäännöt.
Mutta auta armias jos silmä vältti, se lähti retkilleen ja paineli jonkun
pupujussin perässä kilometrien päähän. Kymmeniä kertoja sitä etsittiin ja
onneksi aina löydettiin. Viimeisellä kerralla me käytiin hakemassa sokea ja
kuuro vanhus naapurin autotallista.
Martta ei tullut
meille vahingossa. Martta oli mun pitkän haaveilun lopputulos ja haaveen
toteutuminen vaati taustatyötä, suunnittelua, oikean kasvattajan etsimistä. Ei
me sattumalta tavattu Martan kasvattajaa etukäteen. Ei me vahingossa käyty
katsomassa Martan vanhempia. Mä halusin Martasta harrastuksen. Perhekoiran joo, mutta
itselleni myös harrastusvälineen.
Mahtava pentu.
Rauhallinen, rohkea, oppivainen ja iloinen. Sopivassa suhteessa kaikkea. Mietin
monesti että meitä lykästi ja kasvattaja toisti että hän kasvattaa
tasapainoisia koiria. No joo, tasapainoisia tosiaan. Eläinlääkäri oli
vaikuttunut niin pennun sukutaulusta kuin käyttäytymisestä.
Me treenattiin. Jokainen päivä. Monta kertaa päivässä. Samoja vanhoja
juttuja – istu, maahan, seuraa, seis, tänne – ja vähän uusia. Nykyään Martta
pysähtyy jo matkan päästä ja istuu alas pyydettäessä. Jatkaa matkaa ja pysähtyy
uudestaan. Lähestyy pyydettäessä joko hitaasti tai nopeasti. Se tervehtii
vastaantulijoita vasta luvan saatuaan, oli vastaantulija sitten ihminen, koira,
polkupyörä tai hevonen. Ovikellon soidessa se menee omalle paikalleen sen
sijaan että se ryntäisi ovelle.
Naapurin rouvan
koira ulkoiluttaa naapurinrouvaa ja naapurinrouva sanoo että hänestä on mukavaa
kun koiralla on tahdonvoimaa. Hymyilen ja sanon että niin varmasti. Rouva kysyy
haukkuuko Martta, vastaan kieltävästi ja rouva sanoo että hänestä tuntuu
turvalliselta että koira kertoo kun joku on ulkona – myös jänikset.
Jossakin
vaiheessa työkaveri kysyi että oonko mä koskaan ajatellut palveluskoirakoulutusta
Martalle. No en ollut. Sanoin että olen aika haluton luopumaan Martasta. –
Mutta senhän vois kouluttaa suorittamaan tehtäviä Tättikselle? Eiks teidän
Tättis ole autisti? Sehän on oikeutettu palveluskoiraan. Tästä lähti käyntiin
ajatuspolku jonka tuloksena posti toi eilen Martalle koulutusliivin. On
mahdollista ettei siitä koskaan tule palveluskoiraa, mutta toisaalta siinä on
kaikki tarvittavat elementit ja jos kaikki menee hyvin vaihtuu liivin merkintä ”Service
Dog In Training” merkintään ”Service Dog”
ja Martan kaulapantaa koristaa palveluskoiramerkki silloinkin kun se ei ole
töissä.
Seuraavaksi me
siirrytään harjoittelemaan kaupassakäyntiä, bussimatkustamista,
ravintolakäyttäytymistä. Martta ryhtyy opettelemaan mitä tarkoittaa se että
ollaan töissä. Että silloin tehdään vain töitä eikä katsella maailmaa, että
ruokakaupan juustotiskillä jätetään juustot haistelematta ja bussissa muille
matkustajille ei jutella edes salaa. Viimeinen harjoitus tulee olemaan
lentokenttä ja lentomatkustaminen. Jos tästä unelmasta tulee totta, on
mahdollista että Tättiskin pystyy lopulta lentämään ilman paniikkikohtausta
Martan pitäessä siitä parempaa huolta kuin meistä vanhemmista kumpikaan ikinä
kykenee.
millaisia hommia autistiavustajakoiran tehtäviin kuuluu - en mitenkään osaa kuvitella?
VastaaPoistaMä ymmärrän tryffelikoirat ja rahannuuhkijat ja homekoirat ja hypokoirat ja opaskoirat ja sellaiset jotka pistää valot päälle ja noukkii sukkia lattialta, mutta millaisia tehtäviä tekee tämänsortin avustajakoira?
Mikä on Martan eka avustajatehtävä jota se tulee harjoittelemaan ja miksi?
Ihan älyttömän kiinnostavaa!
Martan tehtävä on tunnistaa ahdistusoireita ja ehkäistä paniikkikohtauksia. Kun Tättis alkaa repimään sormien ihoa Martta puuttuu peliin ja tuuppii Tättistä, katsoo syvälle silmiin ja "sanoo" - rauhoituhan, ei mitään hätää, mä olen tässä ihan vieressä ja mua voi halata ja rapsuttaa. Jos henkeä alkaa ahdistaa ja hyperventilaatiokohtaus on kulmantakana voi Martan pyytää syliin painepeitoksi tuomaan turvaa ja tasaamaan hengitystä.
PoistaMartalle on usein parempi tutka kuin mulla ja mulla on aika hyvä tutka itselläni ton lapsen suhteen. Eilen se nukkuin Tättiksen päällä kun Tättistä ahdisti Fredden työmatka ja se ettei isä ollutkaan kotona.