Siirry pääsisältöön

tyylien ihanaa sekamelskaa



Seison metsäpolulla puutarhaleikkureitteni kanssa. Martta syö karhunvatukoita suoraan puskasta ja mä leikkelen niitä samaisten karhunvatukoitten oksia jotka yrittävät parhaansa mukaan kasvaa polun umpeen. Osa oksista on jo useamman sormen vahvuisia ja muistuttavat mua Prinsessa Ruususen umpeen kasvaneesta linnasta, ruusuista joiden läpi ei kukaan päässyt. Kuulen miten risteävää polkua pitkin lähestyy naisen ääni. Kuulostaa siltä että niitä on kaksi, ehkä ratsastajia jotka juttelee keskenään. Äänten lähestyessä naisen ääni sanoo: ”Let’s be really big and loud! Here we are! We’re coming, we’re loud! We are almost there!” - tajuan että sillä toisella polulla kulkijat luulevat mua ja Marttaa karhuksi. Huikkaan puskastani etten ole karhu ja astun esiin. Polulla on nainen - vain yksi - ja sen koira, ja se huokaa helpottuneena karhun paljastuessa toiseksi koiran kanssa kulkijaksi.

Poimin lapsilta sen ensimmäisen syysnuhan. Eilen nukahdin sohvalle kolmen aikaan ja havahduin lopulta kuudelta siihen että Fredde oli kotona ja pojat XBoxin edessä varmaan kolmatta tuntia. Puoliysiltä vetäydyin laumani kanssa yläkertaan ja seuraavan kerran havahduin kuuden jälkeen. Uni on paras lääke, tänään meni jo paremmin vaikka jätin iltamenon tänäänkin väliin, olishan niitä ollut taas kaksin kappalein. Sen sijaan lykkäsin metsästä tultuani padan uuniin ja alakerrassa leijuu herkullinen tuoksu. Syksyn ensimmäinen luomulihapata.

Jäin miettimään Ranskan Helenan kirjoitusta tyylistä ja pukeutumisesta. Ranskalainen nainen poikkeaa amerikkalaisesta sisarestaan, ja jopa amerikassa asuva ranskalainen nainen eroaa selkeästi Helenan kokemuksesta.  

Miltä näyttää amerikkalaisen, tai täällä asuvan naisen arkityyli? No tota, en tosiaan tiedä. Ensinnäkin 50 osavaltioon mahtuu aika montaa tyyliä ja toiseksi noin tsiljoona kansallisuutta. Jokaisen kansallisuuden mukana, sen kyseisen kansallisuuden mukanaan tuomat tyylivivahteet. Jo pelkästään Seattlen alueella on niin monta erilaista tyyliä, ettei mitenkään ole mahdollista sanoa mikä on sellainen tavallinen arkityyli, eikä tarvitse mennä kuin vuorten ylitse itään, niin tyyli on taas aivan toisenlainen kuin täällä meillä.

Mutta tänään katsoin aamupalaverissa mitä kullakin oli päällään. Mulla kokopellavainen munakoisonvärinen housupuku. Väljät pellavahousut ja niitten päällä samanvärinen tunika, jalassa mustat kiiltonahkaiset herrainkengät. Naapurilla silkkinen epäsymmetrisesti leikattu värikäs intialainen tunika ja mustat silkkihousut. Jalassa mustat Mary Janet. Vastapäätä nuorempi nainen mustissa farkuissa, hyvin istuvassa beigessä villapoolossa ja korkonilkkureissa. Assarilla harmaat suorat housut ja sininen kauluspaita. Jalassaan loaferit. Neljä naista, neljä tyyliä, jokaisella omansa.

Mun työvaatteet on pitkälti yhdestä kaupasta Bryn Walkerilta


Bussipysäkillä – noin keskimäärin - intialaisilla on pyjamahousut, toppatakki ja varvastossut. Meillä persikoilla useimmiten legginsit, paita ja toppaliivi. Jalassa tennarit. Kiinalaisilla mustat suorat housut, villapaita, popliinitakki ja mustat kävelykengät. Tyylejä on siis noin miljoona.

Intialaista muotia



Kun maailma on värikäs mahtuu siihen myös kirjo erilaisia tyylejä. Saman pöydän ääreen mahtuu tyylikäs kotirouva viimeisen päälle stailatussa tukassaan ja minä. Nainen jonka hiustenväri vaihtelee mielialan mukaan vaaleanpunaisesta harmaan ja violetin kautta tummansiniseen. Kukaan ei kohauta kulmiaan, kenellekään se ei ole mielenilmaus vaan vaan yhden ihmisen valinta. Täällä ei ole sen enempää kotirouvien kuin toimistotyöntekijöittenkään kohdalla sellaista yleispätevää pukeutumiskoodia.  Itärannikolla toimistopukeutuminen on huomattavasti formaalimpaa. Täällä isojen teknologiayritysten sydämessä, niin revityt farkut kuin juoksulegginsitkin on ihan pätevää businesspukeutumista ja moni miehistä pukeutuu shortseihin kesät-talvet.






Kommentit

  1. Tasta maasta todellakin loytyy tyylia vahan joka makuun ja menoon.... itse yritan olla sillain vahan ranskalainen ja eurooppalainen, ja nayttaa huolitellulta, mutta kaikesta huolimatta on valilla paivia, kun kayn asioilla juoksukamoissa. Ja toissa tietysti sitten on jeans as biz casual. Siella kun on vahan paremmissa, formaalimmissa vaatteissa, niin hetimmiten joku kysyy kenen execs kanssa on palaveri... tosin nekin ovat jeans tyyppeja :)

    Mutta pj's paalla minua ei saa julkiselle paikalle. Hyva, kun aamulla puoliunessa kayn antamassa hepoille aamupalan pj's:ssa, sen jalkeen taytyy loytya jotain muuta paalle laitettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika vähän ranskalainen, mutta ehkä skandinaavinen tai niin noi muut ainakin väittää huolimatta siitä että mun vaatteiden suunnittelija on kyllä ihan puhtaasti Kalifornialainen.

      Vapaapäivinä kuljen legginseissä ja tunikassa ihan surutta, jalassa tennarit tai ne terveyskengät, pyjamassa lähden korkeintaan lähikauppaan hakemaan sen unohtuneen maidon.

      Kevyt meikki mulla on aina, paitsi sunnuntaisin kotona.

      Poista
  2. Wow! really nice collection. Thank you for suggesting us. We have a new collection for Men linen clothes please check it out: linen clothes for men

    VastaaPoista
  3. Thank you so much for sharing this fantastic blog. Very inspiring and useful as well. I hope you continue to share your thoughts. please check it out: Linen shirt for men

    VastaaPoista
  4. such a nice blog writing by you. very informative blog. Yell is a fashion brand in India. and we have branded Linen clothes for women. visit our website to view the women's clothes collection.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi