tyylien ihanaa sekamelskaa

Seison metsäpolulla puutarhaleikkureitteni kanssa. Martta syö karhunvatukoita suoraan puskasta ja mä leikkelen niitä samaisten karhunvatukoitten oksia jotka yrittävät parhaansa mukaan kasvaa polun umpeen. Osa oksista on jo useamman sormen vahvuisia ja muistuttavat mua Prinsessa Ruususen umpeen kasvaneesta linnasta, ruusuista joiden läpi ei kukaan päässyt. Kuulen miten risteävää polkua pitkin lähestyy naisen ääni. Kuulostaa siltä että niitä on kaksi, ehkä ratsastajia jotka juttelee keskenään. Äänten lähestyessä naisen ääni sanoo: ”Let’s be really big and loud! Here we are! We’re coming, we’re loud! We are almost there!” - tajuan että sillä toisella polulla kulkijat luulevat mua ja Marttaa karhuksi. Huikkaan puskastani etten ole karhu ja astun esiin. Polulla on nainen - vain yksi - ja sen koira, ja se huokaa helpottuneena karhun paljastuessa toiseksi koiran kanssa kulkijaksi.

Poimin lapsilta sen ensimmäisen syysnuhan. Eilen nukahdin sohvalle kolmen aikaan ja havahduin lopulta kuudelta siihen että Fredde oli kotona ja pojat XBoxin edessä varmaan kolmatta tuntia. Puoliysiltä vetäydyin laumani kanssa yläkertaan ja seuraavan kerran havahduin kuuden jälkeen. Uni on paras lääke, tänään meni jo paremmin vaikka jätin iltamenon tänäänkin väliin, olishan niitä ollut taas kaksin kappalein. Sen sijaan lykkäsin metsästä tultuani padan uuniin ja alakerrassa leijuu herkullinen tuoksu. Syksyn ensimmäinen luomulihapata.

Jäin miettimään Ranskan Helenan kirjoitusta tyylistä ja pukeutumisesta. Ranskalainen nainen poikkeaa amerikkalaisesta sisarestaan, ja jopa amerikassa asuva ranskalainen nainen eroaa selkeästi Helenan kokemuksesta.  

Miltä näyttää amerikkalaisen, tai täällä asuvan naisen arkityyli? No tota, en tosiaan tiedä. Ensinnäkin 50 osavaltioon mahtuu aika montaa tyyliä ja toiseksi noin tsiljoona kansallisuutta. Jokaisen kansallisuuden mukana, sen kyseisen kansallisuuden mukanaan tuomat tyylivivahteet. Jo pelkästään Seattlen alueella on niin monta erilaista tyyliä, ettei mitenkään ole mahdollista sanoa mikä on sellainen tavallinen arkityyli, eikä tarvitse mennä kuin vuorten ylitse itään, niin tyyli on taas aivan toisenlainen kuin täällä meillä.

Mutta tänään katsoin aamupalaverissa mitä kullakin oli päällään. Mulla kokopellavainen munakoisonvärinen housupuku. Väljät pellavahousut ja niitten päällä samanvärinen tunika, jalassa mustat kiiltonahkaiset herrainkengät. Naapurilla silkkinen epäsymmetrisesti leikattu värikäs intialainen tunika ja mustat silkkihousut. Jalassa mustat Mary Janet. Vastapäätä nuorempi nainen mustissa farkuissa, hyvin istuvassa beigessä villapoolossa ja korkonilkkureissa. Assarilla harmaat suorat housut ja sininen kauluspaita. Jalassaan loaferit. Neljä naista, neljä tyyliä, jokaisella omansa.

Mun työvaatteet on pitkälti yhdestä kaupasta Bryn Walkerilta

Bussipysäkillä – noin keskimäärin - intialaisilla on pyjamahousut, toppatakki ja varvastossut. Meillä persikoilla useimmiten legginsit, paita ja toppaliivi. Jalassa tennarit. Kiinalaisilla mustat suorat housut, villapaita, popliinitakki ja mustat kävelykengät. Tyylejä on siis noin miljoona.

Intialaista muotia

Kun maailma on värikäs mahtuu siihen myös kirjo erilaisia tyylejä. Saman pöydän ääreen mahtuu tyylikäs kotirouva viimeisen päälle stailatussa tukassaan ja minä. Nainen jonka hiustenväri vaihtelee mielialan mukaan vaaleanpunaisesta harmaan ja violetin kautta tummansiniseen. Kukaan ei kohauta kulmiaan, kenellekään se ei ole mielenilmaus vaan vaan yhden ihmisen valinta. Täällä ei ole sen enempää kotirouvien kuin toimistotyöntekijöittenkään kohdalla sellaista yleispätevää pukeutumiskoodia.  Itärannikolla toimistopukeutuminen on huomattavasti formaalimpaa. Täällä isojen teknologiayritysten sydämessä, niin revityt farkut kuin juoksulegginsitkin on ihan pätevää businesspukeutumista ja moni miehistä pukeutuu shortseihin kesät-talvet.