sunnuntai 17. syyskuuta 2017

viikon kiitollisuus

Kiitollisuus on siitä kumma juttu että sitä harvemmin pysähtyy miettimään ennen kuin jonkin suuremman edessä. Olin kiitollinen silloin kun ajettiin Tättiksen kanssa sairaalasta kotiin ja Tättiksen lonkka oli saatu pelastettua. Olin kiitollinen kun kaksi poikaa syntyi hengissä ja hyvinvoivina. Olin kiitollinen kun Fredde tulikin ehjänä kotiin... Kiitollisuus liittyy isoihin asioihin. Mutta jos kiitollisuutta pysähtyy miettimään, on kiitollisuuden aiheita yllättäin kaikkialla. Olen kiitollinen siitä että Merianne haastoi miettimään näitä pieniä, jokapäiväisiä ja arkisiakin kiitollisuuden aiheita, niitä kun mahtuu jo tähänkin aamuun melkoinen lista. Olen kiitollinen auringonpaisteesta. Olen kiitollinen siitä että Tättis viimeinkin nukkuu. Olen kiitollinen siitä ettei tänään tarvitse kiirehtiä. Olen kiitollinen jaloissa makaavasta Martasta. Mutta mistä kerkesin tällä viikolla olemaan kiitollinen?

Maanantai


Maanantaina olin kiitollinen aamun raikkaudesta. Siitä että kirpeät syysaamut aurinkoineen ovat taas täällä. Siitä että me kävellään bussipysäkille yhdessä naapureitten kanssa ja meillä on yhteisö jossa lasten on hyvä kasvaa. Yhteisö jossa aikuiset uskaltavat puuttua ja lapsia kasvatetaan yhdessä.



Tiistai


Tiistain kiitollisuus kumpusi siitä että en ole yksin. Että Fredde kohtaa mun rinnalla lapsen joka ei halua mennä kouluun. Kiitollinen siitä että saan purkaa turhautumistani ystävälle kahvin ääressä ja että koulu kohtaa meidät kasvattajana. Tilannetta kun ruodittiin saman tien oppilaanohjaajan ja erityisopettajan kanssa, tehtiin suunnitelmaa ja pohdittiin miten neidin koulunkäyntiä voidaan paremmin tukea. Illalla lykkäsin lapsen psykologin ovesta sisään, puhumaan aamun tapahtumista ja siitä miten tästä eteenpäin.



Keskiviikko


Keskiviikkona olin kiitollinen suomalaisen naisryhmän iloisesta jutustelusta, siitä että sain hetken olla itselleni osana ryhmää. Puhua kirjoista ja kirjallisuudesta, jakaa vinkkejä lukemaan oppimiseen ja löysin kodin suurelle määrälle suomenkielisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Rakkaille, joita kukaan ei meillä tule koskaan lukemaan.



Torstai


Torstaina törmäsin ammatilliseen kiitollisuuteen. Olin kiitollinen siitä että mulla on näin kiva työ, että olen viimeinkin löytänyt työn joka nivoutuu yhteen meidän perheen elämän kanssa. Kiitollinen ihanista asiakkaista ja siitä että saan työssäni kohdata ihmisiä. Työstä on tullut osa elämää sen sijaan että se olisi suoritus siinä rinnalla. Aiemmin päivällä olin avoimen kiitollinen siitä miten helppoa massapostituksen tekeminen on. Klik, klik, klik, luottokortti ja valmis. Sinne meni yli sata postikorttia alle kolmessa minuutissa. Olisin saattanut tehdä aiemminkin jos oisin tiennyt että se on näin helppoa.




Perjantai


Haluaisin sanoa olevani erityisen kiitollinen uusista vaaleanpunaisista kengistä, ja sanonkin. Makasin sohvalla uudet kengät jalassa ja katselin niitä, koin iloa niistä. Olin kiitollinen naapureista. Meidän ihanasta naapurustosta ja siitä välittämisestä josta jo maanantain kohdalla mainitsin. Naapurin isä toi ulos unohtuneen Martan kotiin. Siinä ne oli, etuovella, isä ja poika ja vieressä istui vähän nolon oloinen Martta. Omassa korttelissa ja bussipysäkillä jokainen tuntee Martan ja tietää missä Martta asuu. Suuremmassa mittakaavassa meidän naapurustossa palautellaan kissoja ja koiria somen avulla miltei päivittäin.



Lauantai


Lauantaina olin kiitollinen siitä että meillä asuu pieni rohkea poika. Lapsi joka uskaltaa olla itsensä ja värjää reippaasti pitkän huiskutukkansa siniseksi – koska haluaa. Maailmassa joka on normitettu ja sukupuolitettu ja tytöt ja pojat tarkasti lokeroitu on edelleen sekin lapsi joka vielä muutama vuosi sitten veti siskonsa rinsessakoltun päälleen. Nyt sillä on siniset hiukset. Olen kiitollinen siitä että olen vanhempana jotenkin onnistunut tasapainoilemaan niin että niillää on tilaa olla rohkeita.



Sunnuntai


Sunnuntaina herään varhain leipomaan kakkua leivontakisaan. Olen kiitollinen ystävistä. Olen kiitollinen yhteisöstä ja olen erityisen kiitollinen omasta elämästäni katsoessani viereltä monen kipuilua, kiitollinen siitä kuinka itse olen juurtunut tänne, ja vuosien saatossa lakannut olemasta vieras, lakannut niin paljon että multa kysyttiin koulun pihalla perjantaina että olenko koskaan asunut jossakin muualla. On hyvä olla kotona, kuulua johonkin. Iltapäivällä kakkua ja skumppaa!




3 kommenttia:

  1. Ihana blog posting! Kunpa vain muistaisimmekin loytaa kiitollisuuden aiheuta jokaisesta paivasta ❤️
    Mukavaa viikkoa sinne lansirannikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Aiheita kiitollisuuteenhan löytyy, kun hetkeksi vaan pysähtyy miettimään.

      Poista
  2. Hyvä postaus! Tästä tulikin mieleeni kysyä, onko teidän lapsilla heidän kasvaessaan herännyt minkäänlaista mielenkiintoa suomenkieltä kohtaan? Oon seuraillut blogiasi kauan ja olen siis lukenut taustat, miksi lapsille valikoitui (varsin loogisesti) kotikieleksi englanti. Muistelisin vaan, että silloin mainitsit sun ja Fredden keskinäisen kielen olevan kuitenkin yhä suomi. Ja siksi siis heräsi kysymys, onko se lapsia alkanut nyt kiinnostaa, jos kuitenkin pienissä määrin sitä kuulevat.

    VastaaPoista