Siirry pääsisältöön

sunnuntai, marraskuun 10. - aamusämpylät

Muistutan aina välillä meidän kolmikkoa siitä ettei kaikissa perheissä syödä uunituoreita sämpylöitä myös arkiaamuisin. Ei meilläkään ihan jokaisena aamuna, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin ja on sellaisiakin päiviä kun meillä ei ole kotona leipää ja pyöräytän itselleni sämpylät lounaaksi.

Salaisuus on pikaresepti, ei nyt niin pikainen että ne vartissa lautaselle tulis, mutta melkein ja ennen kaikkea aika vaivatta ja vaivaamatta. Tässä teidänkin arkea sulostuttamaan mun aamusämpylät:

2 1/2 dl lämmintä vettä
1 rkl sokeria, käytän valkaisematonta mutta pääasia että on sokeria koska se käynnistää hiivan
2 tl kuivahiivaa

Sekoita keskenään ja anna seistä liinan alla 10-15 minuuttia

1/2-2 tl suolaa, pidän suolaisesta leivästä ja laitan ainakin sen yhden lusikallisen
6-8 dl jauhoja, riippuu jauhoista kuinka paljon, sen verran että taikinasta tulee käsin käsiteltävää. itse käytän täysjyvävehnää, ruista, kauraa, pellavansiemenjauhoja, chian siemeniä, mitä mieli tekee

Sekoita taikinaksi ja pyöräytä pellille 6-8 sämpylää. Anna levätä liinan alla 10 minuuttia.

Paista 200C reilu vartti.

Tätä voi muunnella miten tykkää kunhan neste ja hiiva pysyy samana ja taikinasta tulee sellaista käteen sopivaa. Valkoisella vehnällä ja hunajalla saa hyviä sunnuntaiaamunherkkuja, vastaavasti lisäämällä sokeria ja kardemummaa tulee pullaa. Taikinaan voi lorauttaa myös öljyä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän