Siirry pääsisältöön

sunnuntai, marraskuun 10. - aamusämpylät

Muistutan aina välillä meidän kolmikkoa siitä ettei kaikissa perheissä syödä uunituoreita sämpylöitä myös arkiaamuisin. Ei meilläkään ihan jokaisena aamuna, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin ja on sellaisiakin päiviä kun meillä ei ole kotona leipää ja pyöräytän itselleni sämpylät lounaaksi.

Salaisuus on pikaresepti, ei nyt niin pikainen että ne vartissa lautaselle tulis, mutta melkein ja ennen kaikkea aika vaivatta ja vaivaamatta. Tässä teidänkin arkea sulostuttamaan mun aamusämpylät:

2 1/2 dl lämmintä vettä
1 rkl sokeria, käytän valkaisematonta mutta pääasia että on sokeria koska se käynnistää hiivan
2 tl kuivahiivaa

Sekoita keskenään ja anna seistä liinan alla 10-15 minuuttia

1/2-2 tl suolaa, pidän suolaisesta leivästä ja laitan ainakin sen yhden lusikallisen
6-8 dl jauhoja, riippuu jauhoista kuinka paljon, sen verran että taikinasta tulee käsin käsiteltävää. itse käytän täysjyvävehnää, ruista, kauraa, pellavansiemenjauhoja, chian siemeniä, mitä mieli tekee

Sekoita taikinaksi ja pyöräytä pellille 6-8 sämpylää. Anna levätä liinan alla 10 minuuttia.

Paista 200C reilu vartti.

Tätä voi muunnella miten tykkää kunhan neste ja hiiva pysyy samana ja taikinasta tulee sellaista käteen sopivaa. Valkoisella vehnällä ja hunajalla saa hyviä sunnuntaiaamunherkkuja, vastaavasti lisäämällä sokeria ja kardemummaa tulee pullaa. Taikinaan voi lorauttaa myös öljyä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...