Siirry pääsisältöön

duunista saa muutakin kuin rahaa

Kuva


Maanantaiaamuna vetäisen leikkaussalivihreät päälle ja meen mukaan toimenpiteeseen. Se olis kolmisen tuntia leikkurissa. Mä oon ihan liekeissä! Useimmat kai aloittaa maanantainsa mieluummin jotenkin muuten. Mulle bronchial thermoplastyn seuraaminen leikkurissa on kuin joulu. Näitä toimenpiteitä hyväksytään – ja siis tehdään -  vuodessa kourallinen. Saliin on usein tunkua. Jonakin päivänä tämäkin toimenpide on toivottavasti yhtä mielenkiinnoton kuin lonkkanivelen korjaus.

Multa kysytään usein et miten duuni, se nyt on sellainen vastaava kysymys kuin et mitä kuuluu, osa small-talkia. Onko liikaa vai liian vähän töitä, ylennyksiä, alennuksia, tulevaisuutta, näkyvyyttä vai näköalattomuutta. Työ on keskeinen puheenaihe, ja silti länsirannikolla arvostetaan tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä.

Kuva

Mun vastaus on yleensä, että mun suhtautuminen omaan työhön on intohimoinen. Ei väärällä tavalla, ei työ tekemällä lopu, mutta kun koen ihan oikeasti voivani vaikuttaa. Näen miten minä – pieni osa siellä rattaissa – vaikutan. Saan positiivista palautetta, mutta saan myös ihan yksinäisiä, hiljaisia, hurjia oniistumisen elämyksiä. Olen suunnannut omaa työtäni vähän toisin kuin edeltäjäni, toki siis teen sen mitä edeltäjäkin teki, mutta koska mun vastuulla on kaksi klinikkaa vähemmän, on aikaa mennä syvemmälle.

Osa mun duunista on hyväksyttää toimenpiteitä tai kuvantamisia. Jokainen tietokonetomografia, sydämen ultra, PET, bronkoskopian versio, keuhkobiopsia mikä meillä tehdään, kulkee mun käsien läpi. Moni niistä on läpihuutojuttuja. Tiedän jo kun katson keissiä että se menee läpi, eikä siinä ole mitään sen kummempaa. Mun tehtävä on tietää miksi toimenpide tai kuvantaminen tehdään. Mitä halutaan katsoa ja miksi? Mitä epäillään tai halutaan sulkea pois. Onko kyseessä keuhkoveritulppa, keuhkofibroosi, keuhkoahtaumatauti, sarkoidoosi vai syöpä? Onko edellisessä kuvantamisessa tehty löydös indikaatio tuberkuloosista vai jostakin muusta?

Toinen puoli mun hommasta on lääkkeet.

Lääkkeet on se puoli missä homma menee monimutkaiseksi. Ensinnäkin ne lääkkeet joita meidän asiakkaat tarvitsee on keskimäärin kalliita. Puhutaan satasista ja puhutaan tuhansista. Puhutaan tilanteista jossa sen jälkeen kun vakuutusyhtiö on jo maksanut lääkkeestä kiltisti 90%, jää jäljelle niin järjettömän iso summa ettei kenelläkään ole sellaiseen varaa, vai maksaisitko itse kolme tonnia kuussa lääkkeestä? Kalliisiin lääkkeisiin on olemassa valmiit systeemit. Asiakkaalle kirjoitetaan automaattisesti apurahahakemus ainakin kahteen tai kolmeen eri järjestöön ja keskimäärin asia hoituu näin.

Mutta kun eläkeläinen soittaa mulle ja kertoo että apteekki on sanonut että sen astmalääkkeet maksaa tonnin, kun ne vielä viime kuussa maksoi kaksikymppiä. Se on se kohta missä mun roolista tulee tärkeä. Mun oma tavoite on ettei yksikään meidän asiakkaista ole käyttämättä lääkitystään siksi ettei niillä ole taloudellista mahdollisuutta  siihen. Siksi mä olen olemassa. Niinpä mulla on melko hyvä näppituntuma kaikista apurahaohjelmista, siitä minkälaiset tulorajat niissä on, onko tulorajoja, mitkä on vaatimukset, mitkä lääkeyhtiöt tukevat alennetuilla tai ilmaisilla lääkkeillä, mitä mikäkin lääke maksaa jos sen tilaakin Kanadasta jne. Joskus pelkkä lääkkeen vaihtaminen toiseen, vastaavaan valmisteeseen riittää ratkaisemaan ongelman. Toisaalta jos asiakkaalla on dementia, saattaa olla kohtuuton vaatimus opetella käyttämään uudenlaista lääkitystä.


Minä rakastan tätä työtä. Saan uutta virtaa jokaisesta kerrasta kun ratkaisen asiakkaan ongelman ja kuulen hymyn puhelinlangan toisessa päässä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...