Siirry pääsisältöön

vielä on kesää jäljellä

Vaikka kesää on vielä jäljellä viisi viikkoa, alkaa katse väistämättä suuntautua tulevaan kouluvuoteen kauppojen hyllyjen pursuillessa reppuja, kouluvaatteita ja sitä sekalaista tilpehööriuä. Ne pakolliset lyijykynät, värikynät ja liimat nyt ehtii ostamaan myöhemminkin, mutta kouluvaatteet ja reput pitää hankkia ajoissa jos mielii saada mitä haluaa. Pojilla on selvät sävelet O osti itselleen jo Spiderman repun. Batman haluaa tietysti Batman repun, se pitänee tilata netistä mutta kaupasta se poimi itselleen jo unelmien "talvitakin". Mun unelma näyttää ehkä toisenlaiselta, mutta se ilme ton pojan kasvoilla sai mut ostamaan takin... (ja se et mä en koskaan saanut.)

vuorellinen sadetakki riittää meillä talvitakiksi



Pöydällä odottaa taas kerran äänestyslippu. L täytti jo omansa, mun pitäis ryhdistäytyä ja ryhtyä ruksimaan... kenet haluaisin kongressiin, entä sheriffiksi? Haluanko Pedron? En ole ehtinyt miettimään... sen sijaan mietin uimarannalle pakkaamista, tulee kuuma päivä. Huomenna alkaa lasten raamattuleiri ja koska noitten kolmen äiti on siellä töissä, pitää kirkolla olla jo kukonlaulun aikaan.



Eilen listattiin mitä vielä halutaan tehdä tänä kesänä... käydä eläinpuistossa, ajaa polkupyörällä panimoon, mennä maailmanpyörään, pelata minigolfia, seinäkiipeillä, uida ja puistoilla. Paljon me ollaan jo tehtykin.

loikoiltu

nostettu ekat porkkanat

kiivetty korkealle

poimittu eka kurkku

Jaakko heitti kylmän kiven...

hypitty trampoliinilla

istuttu nuotiolla

testattu traktoria

ajettu paloautolla

poljettu polkuautoa

oltu hämähäkkejä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän