Siirry pääsisältöön

sitten on taas torstai

Perjantaina ostarille ja leikkimään ja leffaan, lauantaina retki suureen cityyn, sunnuntaina lentomuseo, maanantaina puistopäivä, tiistaina sikakuuma ja vesisuihkupuisto, keskiviikko uimarannalla... ja sitten tulee taas torstai, työpäivä ja työputken alku. Tänään töitä, huomenna töitä - muitten juhliessa vapautta ja itsenäisyyttä - lauantaina työpäivä ja sunnuntaina työpäivä. En edes yritä soittaa ja kinuta vapaata tai varhaista kotiinpääsyä kivuliaan tietoisena siitä että me ollaan se toinen niistä suurista sairaaloista, joihin kärrätään kaikki ilotulitevammat, veneistä tippuneet, rattijuopon kolhimat, ja ne rattijuopot... Kaikkien onnettomien onnettomuuksissa vaurioituneitten lisäksi on ne umpparit, suolensa tukkineet ja sappivaivaiset. Seattlen pohjoisosista etelään viedään Harborview:n sairaalaan ja kaikki Duvallista pohjoiseen ja vuorilta länteen tulee meille. Tiedossa kiireinen putki.

Töiden rytmittäessä arkea, tulee vapaa-aikana tehtyä enemmän. Kesä ei olekaan loputon virta kauniita päiviä... on työpäiviä ja vapaapäiviä, vapaapäivänä tulee pakattua ja lähdettyä, ihan vaan siksi ettei voi mennä ihan yhtä hyvin huomennakin. Yritän siis jotenkin semitaiteellisesti sanoa että kun välillä on pakko tehdä töitä, mustaa vapaastakin ajasta nauttia vähän enemmän.

Nyt neljä päivää töitä, sit kaksi vapaata täytettynä hammaslääkäreillä, silmälääkäreillä, ystävillä ja auringolla. Kaksi päivää töitä ja loma - kuusi päivää viinimailla.

puistossa







"mä en oo mitenkään erityisen likainen!"

odotettu lähetys


korttelin ympäri auton lavalla

se vaan nukkuu, ja nukkuu, ja nukkuu...

prinsessan aamiainen rannalla



kahdeksan äitiä ja parikymmentä lasta

M ei osannut olla näin isossa ryhmässä


tytöt




omasta pihasta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...