perjantai 4. heinäkuuta 2014

proud to be an american

Joulukuun 11. 2002

Me seistään lentokentällä neljän matkalaukun ja kolmen eläintenkuljetuslaatikon kanssa. On varhainen iltapäivä ja takana on viidentoista tunnin lentomatka... ensin pari tuntia Amsterdamiin ja sieltä ihan liian kauan tänne. Silmiä painaa väsymys ja ajatukset on jossakin sumussa, siellä mistä me tullaan on yö. L:llä on kädessä kansio ja sieltä kansiosta se kaivaa esiin paperin, jossa lukee meidän uusi osoite, tai siis sen väliaikaisen asunnon osoite. Jonkinlainen haalea aavistus meillä on siitä että lentokentältä pitää pyrkiä pohjoiseen, ja että se osoite on jossakin L:n uuden työpaikan lähellä. Vielä ei ole navigaattoreiden aika, kädessä on kartta. Paria viikkoa aikaisemmin posti on palauttanut meidän passit, niissä on meidän viisumit.

Maaliskuu 2003

Me istutaan L:n kanssa omakotitalon eteisessä. Siitä on tehty odotushuone. Me odotetaan pääsyä lääkäriin. Tää lääkäri tekee lääkärintarkastuksia maahanmuuttovirastolle. Ekat kaksi lääkäriä maahanmuuttoviranomaisten listoilla oli joko lopettaneet praktiikkansa tai kuolleet. Lääkäri numero kolme rokottaa meidät, kysyy litannian kysymyksiä ja tarkistaa hampaat. Tunnen itseni hevoseksi karjanäyttelyssä. Lopulta meillä on tarvittava lomake täytettynä, ja lomakkeessa leima.

Elokuun 7. 2003

Istun kuumassa ja pölyisessä huoneessa, olen odottanut vuoroani aamukuudesta ja vihdoin pöydän toisella puolella istuu Immigration Officer. Posti on tuonut mulle työluvan jossa on virhe ja mies pöydän toisella puolella sanoo että pitää täyttää lomake ja anoa uudestaan. Purskahdan itkuun. Tämä prosessi on nyt käyty läpi jo useampaan kertaan. Soperran nenäliinani sisältä et täähän on niitten virhe, joku henkilö X lokaatiossa Ö ei osaa kirjoittaa mun nimeä. Mies heltyy ja puolisen tuntia myöhemmin mulla on kädessäni väliaikainen työlupa, myöhemmin posti tuo sen oikean työluvan.

Lokakuu 2004

Postilaatikosta löytyy kaksi kirjettä. Kummassakin kuoressa on maahanmuuttoviraston leima ja käsillä kokeillen paperin läpi tuntuu jotakin kovaa. Muutama kuukausi aiemmin me ollaan käyty antamassa sormenjäljet maahanmuuttoviranomaisten tiedostoihin. Kuorista löytyy meidän Green Cardit. Elämä muuttuu helpommaksi, L ei ole enää sidottu yhteen työnantajaan ja mä en tarvitse erillistä työlupaa. Olo tuntuu jotenkin pysyvämmältä. Myöhemmin posti tuo meille uudet "kela-kortit" nyt niissä ei enää lue, että tarvitsemme erillisen työluvan.  Tästä alkaa uusi ajanlasku, viisi vuotta. Viisi vuotta pitää dokumentoida jokainen kerta kun poistumme maasta, sitä tietoa tarvitaan myöhemmin.

Heinäkuu 2009

Täytämme taas kaavakkeita. Listaamme siihen yhteen kohtaan kaikki ulkomaanmatkan viiden vuoden ajalta. Onhan ne varmasti kirjoissa ja kansissa siellä viraston päässä, mutta ehkä ne haluaa tietää löytyykö meiltä kyky muistaa ja kirjoittaa muistiin.

Elokuu 2009

Saamme kutsun taas kerran sormenjälkiin. Varjelen sormenpäitäni ja pelkään paperihaavaa. Paperihaava tarkoittaisi ajan siirtämistä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ulkomaalaisvirasto on muuttanut uusiin hienoihin tiloihin, odottaminen on edelleen pitkäveteistä, mutta tilat ovat siistit ja niissä on toimiva ilmastointi. Palvelu on ensimmäistä kertaa ystävällistä. Tässä tapaamisessa meille tyrkätään kouraan lista mahdollisista haastattelukysymyksistä, sata kysymystä.

Lokakuu 2009

Hiljaisuuden vallitessa ajamme maahanmuuttovirastoon haastatteluun. Puolisen tuntia aiemmin olen tehnyt positiivisen raskaustestin. Yritän olla ajattelematta raskautta ja keskittyä haastatteluun. Kertaan mielessäni vastauksia kysymyksiin: "Kolmetoista raitaa, yksi jokaiselle kolmelletoista ensimmäiselle osavaltiolle, viisikymmentä tähteä, yksi jokaiselle osavaltiolle... juhlapyhiä on... yhdysvallat itsenäistyi... ensimmäinen presidentti oli... itsenäisyysjulistuksen kirjoitti... ensimmäinen lisäys perustulakiin on... vapaus tarkoittaa... ensimmäiset kolmetoista osavaltiota oli... yhdysvaltain itsenäistyminen tarkoitti itsenäistymistä..." Haastattelutilaisuus kestää kymmenisen minuuttia, ne kysyy multa myynkö huumeita? Olenko huora? Onko mulla useampi aviomies? Ne kysyy multa minkälainen sää Helsingissä on? Ne kysyy viisi niistä sadasta kysymyksista ja vastaan jokaiseen ennen kuin kysyjä on ehtinyt päättää kysymyksen. Haastattelija haluaa että luen kysymyksen paperista ja kirjoitan alle vastauksen, vastaus on postitoimisto. Olen läpäissyt haastattelun.

Viikkoa myöhemmin vannommen valan. Saamme todistuksen kansalaisuudesta. Meistä on tullut amerikkalaisia. Tilaisuus on juhlava ja juhlallinen. Kotimatkalla ajamme passitoimistoon.




Heinäkuun 4. 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää rakas kotimaa!









12 kommenttia:

  1. Olipas äärettömän kiinnostavaa. Mä en tosiaan ole tiennyt, että olette ihan oikeita amerikkalaisia. Aikamoinen prosessi edelsi sitä. vau!

    Onko sun blogissa jossain juttu siitä, miten te päädyitte amerikkaan ja amerikkalaisiksi?

    Happy 4.July näin hieman myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko että oon koskaan kirjoittanut aiheesta sen kummemmin, en ainakaan muista, mutta toisin kuin useimmille meille tää oli ihan tietoinen valinta. L hakeutui työpaikaan, josta oli mahdollista päästä ulkomaille ja siellä vielä erikseen kirjattiin papereihin että halutaan nimenomaan Yhdysvaltoihin. Se että ollaan Seattlessa on puhdasta sattumaa, ja hyvin onnekas sellainen.

      Poista
  2. Mun mielestä tämä oli surullinen juttu. Mitä pakenette? Miksi olet niin äärettömän katkera Suomelle? Ehkä sun pitäisi hakeutua jonkun juttusille ja miettiä taustasi, vaikka nyt esität olevasi amerikkalainen, olet silti syntyperältäsi suomalainen. Sille et mahda mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapian tarpeessa tässä on varmasti jokainen, ja allekirjoittanut on siellä aika monta vuotta istunutkin.

      Mun mielestä on hämmentävää että sinussa herättää niin kovin voimakkaita tunteita itsellesi ventovieraan ihmisen muuttaminen toiseen maahan, ehkä joku lähelläsi on myös maastamuuttaja?

      Tämä maa on rakennettu maahanmuuttajista. Intiaaneja lukuunottamatta jokainen täällä on syntyperältään jostakin muualta, puhuttiin sitten ensimmäisen polven maahanmuuttajasta tai siitä jonka tausta löytyy jo useamman sukupolven takaa. Noin pääsääntöisesti ihmiset ovat myös hyvin ylpeitä taustoistaan - kun minäkin - ja esittäytyvät olevansa irlantilaisia-saksalaisia-englantilaisia-norjalaisia-ruotsalaisia-suomalaisia... toisilla ne juuret löytyvät vanhemmista, jollakin isovanhemmista tai isovanhempien isovanhemmista.

      Syntyperältäni olen suomalainen. Olen edelleen suomalainen, ja Suomen kansalainen. Yhtälailla olen amerikkalainen, ja Yhdysvaltain kansalainen. En peittele tai häpeä suomalaisuutani millään tavalla, ylläpidänhän jopa kielitaitoani kirjoittamalla suomenkielistä blogia. Olisinhan voinut valita kirjoittaa myös englanniksi.

      Poista
  3. Niin, mua mietityttää se, että perheen kaksi vanhempaa on suomalaisia ja lapsille ei puhuta siltikään suomea vaan englantia. Puhutteko enää miehesikään kanssa suomea? Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Musta tämä on vaan tosi erikoista ja siksi mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oletko sama anonyymi kuin yllä, mutta tästä kielikysymyksestä löytyy jo kolme aiempaa kirjoitusta:

      http://autisminkanssa.blogspot.com/2012/06/paiva-80-kielikysymys.html
      http://tahdonasiat.blogspot.com/2012/11/kileikysymys-toiseen-kertaan.html
      http://tahdonasiat.blogspot.com/2013/02/avoimmuutta-ja-kolmikielisyyden-soppa.html

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta! En ole sama anonyymi kuin se, joka tätä postausta piti surullisena. Ainoastaan tuo kieliasia on mua ihmetyttänyt, mutta nyt ymmärrän ratkaisunne täysin. Ole suht uusi lukija ja meillä on sun kanssa yhteistä pienten lapsettomuushoidoilla syntyneiden kaksosten vanhemmuus ja anoreksiatausta. Pidän kirjoituksistasi ja ajatuksistasi. Kaikkea hyvää ja anteeksi jos utelin kieliasiaa tökerösti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kirjoitukset tuli ihan peräkkäin, niin en ollut varma :) Et udellut yhtään tökerösti, kysymys oli ihan asiallinen ja edellisestä asiaa sivuavasta kirjoituksesta on jo aikaa ja mietin jopa uuden kirjoituksen julkaisemista tästä aiheesta. Tervetuloa mukaan lukijaksi!

      Poista
  5. Luin tämän kolmesti enkä kerta kaikkiaan löydä tästä mitään surullista, päinvastoin. :)

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.