Siirry pääsisältöön

rikas, rakas, sunnuntai



Kone levis... mun rakas Surface Pro 3 kohtasi mut aamulla mustalla ruudulla ja kieltäytyi sanomasta mulle hyvää huomenta. Ikää vehkeellä on vajaa vuosi. Onneksi laitteen sisältö on pilvissä, eli mitään en menettänyt. Tiistai-iltaan mennessä Microsoft toimittaa mulle tilalle toimivan samanlaisen koneen – maksutta. Ja tiistaina illalla, silloin lataan sieltä pilvistä kaiken takaisin, ja mulla on taas se sama ihana tietokone. Tänään näpsyttelen M:n Dellillä, ihan jees joo, ja sieltä pilvistä saa tännekin sen minkä tarvitsee. Kuvankäsittelyohjelma tosin puuttuu, ja näppiksen näppylät on ihan väärissä paikoissa.

Mutta sunnuntai on tänäänkin ollut Martan päivä. Me käytiin yhdessä kaupassa. Me käveltiin se puolisentoista kilometriä ruokakauppaan, käytiin Starbucksissa sen kanssa kahvilla, vaellettiin metsissä, suolla ja poluilla pitkää kautta takaisin Fredden haettua meidän ostokset.

Vastaan tuli ensin se suo. En ihan ollut ajatellut että on talvi, ja että metsä tulvii muutenkin. Me kahlattiin – tai no, Martta loiskutteli – läpi pohjesyvyisten lammikoitten, sitä oletettua polunpaikkaa pitkin. Me ihailtiin eläinsiltaa ja kohdattiin muutama lenkkeilijä.

Puolivälin paikkeilla vastaan tuli ratsukko. Kutsuin Marttaseni tien sivuun, se istui niin kuin aina, mutta tällä kertaa se myös haukahteli. Ratsastaja naurahti ja vakuutti että ratsu on tottunut koiriin, huokaisin helpotuksesta. Se kysyi oliko vastassa Martan ensimmäinen hevonen... myönsin ja me juteltiin kunnes Martta rauhoittui ja siinä vaiheessa kun ratsukko ohitti meidät oli Martta lähinnä kiinnostunut tästä keskimääräistä suuremmasta koirasta.

Viimeisellä kolmanneksella tuli vastaan Sam ja Rex. Sam on M:n luokkatoverin isä. Loppumatkan Martta ja Rex leikki ja me parannettiin Samin kanssa maailmaa. Meidän teitten erotessa yhdessä polunmutkassa Sam totes, että tätä pitäis tehdä useimminkin, lähteä yhdessä lenkille kun Martta ja Rex selkeästi nautti toistensa seurasta ja meilläkin oli ihan mukavaa. Niin pitäis.


Huomenna on taas maanantai, uusi viikko... 

Add caption

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää