Victor ja Kaisa

Sairaanhoitajan huumori on tunnetusti pikimustaa, niin on lääkärinkin. Mitä vakavammista asioista puhutaan, sitä mustemmaksi huumori muuttuu. Se on keino suojata itsensä niiltä karuilta tosiasioilta jotka näyttäytyvät meidän kaikkien edessä päivittäin, puhelimessa, klinikalla, sairaalassa. Viereisessä terveyskeskuksessa on harvemmin iso hätä. Meillä se on jokapäiväistä. Oli kyseessä sitten läheisen suru, rakkaan huoli, vakava sairaus tai kuolema. Kyllä meistä jokainen välittää ihan oikeasti, joskus liikaakin, jos nyt liikaa voi välittää...

”Pakkoko näitten kaikkien on just tänään saada keuhkosyöpä... kun joka helkkarin lääkäri on konferenssissa!”

”Voitko nyt käydä napsauttelemassa hiirellä sen kuolintodistuksen, kun hautaustoimisto soittaa vartin välein että niillä on uuni kuumana”

”On valintakysymys haluaako kuolla munuaisella vai ilman, kun kuolee kumminkin.”

”Nää voi nyt lakata tippumasta, ei ole lääkärin elämää tää että kaikki kuolee käsiin samalla viikolla.”

...kirjaan raporttiin; ”Asiakas soittaa selkeästi päihtyneenä... vaikuttaa ahdistuneelta.”  ”Asiakas ei voi hengittää, neuvon tilaaman ambulanssin, asiakas ei halua.””Asiakkaan läheinen soittaa, ja ilmoittaa potilaan kuolleen viikonlopun aikana. Neuvon asiakkaan läheistä miten lääkitykset perutaan apteekissa.”

Viikonloppuna on tavallista. M aloittaa tenniksen, me käydään kaupassa ja sunnuntaina leikitään taas Topin kanssa. 

Tennis osoittautui odotettua edullisemmaksi harrastukseksi. Harrastaminen on noin keskimäärin hintavaa. Kiipeily maksaa 120 euroa kuukaudessa, jalkapallo 230 euroa 12/viikkoa, uimakoulu 75 euroa kuukaudessa, Tae Kwon Do 145 euroa kuukaudessa ja siihen päälle vyökokeet. Tennistä saa pelata viisi kertaa satasella kun sama määrä ratsastustunteja on 180 euroa.

Vanhempina me ollaan tässä asiassa laiskoja. Viikolla tehdään töitä ja päivät on kaikken kannalta pitkiä. Iltaisin ei ole sen enempää aikaa kuin haluakaan harrastaa. Viikonloppuisin meistä kumpikaan ei ole valmis viettämään päiväänsä kentänlaidalla, pelimatkoilla tai kilpailuissa. Ainakin nyt,  kun lapset on kuitenkin vielä pieniä, pitää harrastamisenkin olla kivaa ja vaivatonta. 

Lauantaiaamuisin voi hyvin juoda tunnin kahvia tennisklubilla, ykdeksästä kymmeneen. Klubi on kulman takana, jos ei satais, vois hyvin vaikka kävellä. 

Toinen valmentajista on englannista, toinen venäläinen. Ero amerikkalaiseen lähestymistapaan lasten harrastuksissa on suuri. Alkuun M näyttää lähinnä järkyttyneeltä. Puolivälissä mä olen melko varma että se tunnin päätyttyä ilmoittaa ettei se koskaan enää palaa tänne. Sit se osuu palloon... kerran, kahdesti ja kolmesti. Tunnin jälkeen sillä on punaiset posket ja se huokuu intoa; "Mom, can I keep doing this... I LOVE tennis!!!!"

Huomenna on taas maanantai. Kaisa imuroi yläkertaa. Eilen ostettu Victor tekee töitä alakerrassa. Lauma meinaa että ne menee naimisiin, ja sit meille tulee paljon pikkuimureita.