kun aika loppuu aina kesken

Sunnuntaina aika loppuu taas kerran kesken. Niin kai käy kaikissa niissä perheissä joissa on kaksi työtätekevää vanhempaa... Ruokakomero on edelleen siivoamatta, samoin keittiönkaapit. Pyykit sentään sain laitettua, ja lääkekaapin siirrettyä uuteen laatikostoon. Hellalla nousee leipätaikina, uuni humisee ja couscous on turpoamassa leipätaikinan vieressä.

Yks Martta on arestissa olkkarissa, oltuaan turhan omistushaluinen ydinluunsa kanssa. Lähtiessään yläkertaan M kysyy että kai me rakastetaan sitä kuitenkin vielä, ja mä kuiskaan takaisin ettei ihan oikeasti ole sille edes vihainen – kunhan esitän. Esitän ja eristän laumasta.

Eilen me siirrettiin taas sänkyjä. Meidän perheen nukkumissysteemithän on aina olleet lähinnä naurettavia. Ainakin tästä amerikkalaisesta näkökulmasta, siitä jossa jokaisella lapsella on oma huone ja omassa huoneessa se oma sänky jossa myös nukutaan. Perhepedit on ekoilijoiden hifistelyä ja jokainen joka haluaa kasvattaa lapsensa kurissa ja herran nuhteessa, muistaa että lapsella on oma sänky, ja oma huone ja...

Meillä on oli neljä sänkyä ja kolme makuuhuonetta. Periaatteessa jannut jakaa huoneen, M:lla on oma huoneensa ja meillä aikuisilla kolmas. Käytännössä mä olen nukkunut O:n kanssa M:n sängyssä joulusta, ja Fredde on jakanut meidän aviovuoteen niitten kahden muun kanssa. Satunnaisesti mun seurana on M:n sängyssä, tai vaihtoehtoisesti patjalla lattialla ollut yhdestä kahteen ylimääräistä nukkujaa. Yksi makuuhuone ja kaksi sänkyä on olleet täysin käyttämättä. No okei, toisen niistä kahdesta sängystä pohja meni rikki jossakin välissä, mutta koska kukaan ei kuitenkaan olis siellä nukkunut, ei sillä ole ollut niin kauheesti väliä tai kiirettä.

Lauantaina siirsin suurieleisesti sen ehjän sängyn M:n huoneeseen, ja ilmoitin että tästä tulee tästä lähtien lasten makuuhuone. Lasten makuuhuone tarkoittaa että niissä kahdessa huoneessa olevassa sängyssä (140cm ja 100cm) saa nukkua kaikki kolme lasta täysin vapaavalintaisessa järjestyksessä. Haluan muistuttaa että jannut on nukkuneet ehkä kahden käden sormien verran öitä erikseen, siis erillisissä vuoteissa, eli en usko että sen sataneljäkymppisen jakamisesta tulee varsinaisesti ongelmaa. Minä ja Fredde nukutaan taas pitkästä aikaa omassa sängyssämme, ja vielä pidemmästä aikaa kaksistaan siellä omassa sängyssä. Kaksistaan kun me ollaan saatu nukkua viimeisten kahdeksan vuoden aikana korkeintaan väliaikaisen satunnaisesti.

Ensimmäisen yön satoa. M pissaa sänkyyn ja herää seitsemältä. O pissaa sänkyyn ja herää kymmeneltä. K ei pissaa sänkyyn. Fredde nousee M:n kanssa 8:08. Minä en nouse ja nukun kymmeneen. Elämä hymyilee. Sunnuntai jää lyhyeksi ja ruokakomero ja keittiönkaapit on edelleen siivoamatta. Oli ihanaa nukkua. Pesen useamman peiton ja aika monta lakanaa.

Huomenna on maanantai. Huomenna nousen taas ennen kuutta.

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista