Tahdon Asiat

iltapäivätee pihalla syyskuun viimeisenä Mä oon viimeaikoina miettinyt paljon kirjoittamista. Miettinyt ihan valtavasti enemmän kuin kirjoittanut. Kirjoittaminen on rakasta ja tärkeää. Kirjoittamalla kuljetin itseni läpi siitä tuskasta kun vanhemmuudelta putosi pohja ja sen joutui rakentamaan uudestaan pieni palanen kerrallaan, toisenlaisena. Olen kirjoittanut tieni ulos keuhkoveritulpasta ja tarjonnut ristiriitaisia näköaloja ulkosuomalaisuuteen. Kirjoittanut, kirjoittanut, kirjoittanut. Rohkea, rehellinen, tyhmä, kärkäs, itseään täynnä, hauska, ajatuksia herättävä, näköalaton, moniulotteinen. Riippuu lukijasta. Yhteensä 1794 tekstiä ennen tämän julkaisemista. Ensimmäisen tekstini julkaisin maaliskuun 19. 2012, muutamaa päivää sen jälkeen kun meidän esikoisesta tuli autisti. 1657 päivää myöhemmin meidän prinsessa on edelleen mysteeri. Yhä vieläkin se on se Ferrari jonka mukaan annettiin Fiat Punton ohjekirja. Se on ruvennut kontrolloimaan minkälaisia kuvia siitä postailla...

Joskus kuuden aikaan mietin josko kehtais jo laittaa tekstaria ettei tuu töihin. Ei niin että nyt varsinaisesti kenellekään mikään yllätys enää tässä vaiheessa ole kun koko alkuviikon Tättis on ollut Fredden kanssa kuumeisena kotona, ja eilen olin itse töissä kuumeesta kiiluvin silmin kirjoittamassa vielä muutaman valituksen ja anomuksen ennen kuin lähdin kotiin puoliltapäivin. Tietokoneen ruutu hehkuu sinistä valoa sen asentaessa jotain uusia päivityksiä, Martta kiipeää syliin ja mä siemailen mun aamukahvia; tummapaahtoista kahvia, kuumaa maitoa valinnan mukaan, lusikallinen kanelia, ripaus inkivääriä, maustepippuria, muskottia ja raakahunajaa. Maistuu syksylle. Mä oon jo vuosia laittanut kahviin vähän häpeillen hunajaa ja vasta täällä opin etten ole ainoa, että se on ihan tavallista. sinne ne menee - kouluun Jannut keskustelee syödessään aamiaista. Kentsu pohtii mikä siitä tulee isona ja veljensä mietiskelyyn Ollipolli tokaisee itselleen ominaisesti: ”Mistä mä voisin...

syksyistä aamusumua työpaikan nurkalla Aamulla ajaessani töihin usein mietin mistä kaikesta vois kirjoittaa. Aiheita putkahtelee mieleen ja runkoja syntyy viikon aikana kymmeniä, sitten ne menee, katoaa jonnekin päivän kiireeseen, sinne sadanteen puheluun tai sähköpostiin tai siihen etä väännän rautalangasta lääkärille ettei keuhkotuumoridiagnoosilla voi tilata magneettikuvaa aivoista, ei vaikka kuinka haluaa. Jos käsi on kipeä, ei voi kuvata jalkaa... ”No mitä sä sit haluut?!” tuhahtaa toinen turhautuneena, ja mä sanon että haluan diagnoosin joka kuvastaa mahdollisuuden siihen että potilaalla on etäpesäke aivoissa, jolloin aivojen kuvaaminen olis loogista. ”Aah, no käykö sulle levyepiteelikarsinooma?” – Kiitos, käy C34.90. vahinkolaukaus leikkaussalin ulkopuolella Kotimatkalla päätän kirjoittaa illalla kotona. Viitenä iltana viidestä se jää haaveeksi. Viitenä iltana viidestä illan nopeat tunnit menee päivän kuulumisiin, lukuläksyihin, koulupaperihin, koulusta tull...

Kuva Maanantaiaamuna vetäisen leikkaussalivihreät päälle ja meen mukaan toimenpiteeseen. Se olis kolmisen tuntia leikkurissa. Mä oon ihan liekeissä! Useimmat kai aloittaa maanantainsa mieluummin jotenkin muuten. Mulle bronchial thermoplastyn seuraaminen leikkurissa on kuin joulu. Näitä toimenpiteitä hyväksytään – ja siis tehdään -  vuodessa kourallinen. Saliin on usein tunkua. Jonakin päivänä tämäkin toimenpide on toivottavasti yhtä mielenkiinnoton kuin lonkkanivelen korjaus. Multa kysytään usein et miten duuni, se nyt on sellainen vastaava kysymys kuin et mitä kuuluu, osa small-talkia. Onko liikaa vai liian vähän töitä, ylennyksiä, alennuksia, tulevaisuutta, näkyvyyttä vai näköalattomuutta. Työ on keskeinen puheenaihe, ja silti länsirannikolla arvostetaan tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Kuva Mun vastaus on yleensä, että mun suhtautuminen omaan työhön on intohimoinen. Ei väärällä tavalla, ei työ tekemällä lopu, mutta kun koen ihan oikeasti voivani va...

jalaton Martta Lauantaina sataa. Eka kokonainen kouluviikko on selvitetty kunnialla, kaikkia väsyttää, kaikilla on vähän nuhaa tai ahdistusta tai muuten vaan väsymystä. Märkä koira torkkuu lenkin jälkeen sylissä mun kirjoittaessa ja hellalla kohoaa pullataikina. Yöllä tuli taas valvottua yhden lapsen kanssa, aina niistä joku valvoo tai herää tai... Koulun alkaessa alkaa kaikki muukin. Syyskuun ensimmäiset viikot on yhtä aloittamista. Moneen muuhun verrattuna meillä harrastetaan vähän. Hengästyneenä kuuntelen monen muun systeemejä, joissa illat täyttyy uimatreeneistä, taidekouluista, tassitunneista, karatesta, jalkapallosta, tenniksestä, kielikoulusta ja monesta muusta. Monessa perheessä harrastetaan myös aamulla ennen koulun alkamista. Mun mielestä on kohtuutonta vaatia lasta jaksamaan kaksitoistatuntisia päiviä, en jaksa itsekään. Harrastusten lisäksi syksyllä alkaa myös terapia, ne tutut testaukset ja tänä vuonna Kentsun puheterapia. Me ollaan viimeinkin ...

Koulu alkoi tiistaina ja sähköposti täyttyy viesteistä kolmelta eri opettajalta. Kolmelta oppilaalta puuttuu vielä sakset – ei ollu meidän lapsukaiset. Maanantaina on pyjamapäivä, täytyy ostaa pyjama - joo, me ollaan amerikassa. Pitää muistaa maksaa t-paidat. Allekirjoittakaa retkilupa. Kansiossa on muistutus terveydenhoitajalta  kaikille vanhemmille. Kotiläksynä on tulostaa perhevalokuvia – no mistä me nyt niitä tähän hätään revitään... Koulussa syödään päivittäin lounas ja lounaan lisäksi välipala. Osa viesteistä liittyy ruokailuun, ruokarajoitteisiin ja siihen mitä saa, ei saa ja mitä pitää syödä. Välipaloihin liittyvät viestit ovat omiaan ajamaan vanhemman ahtaalle, mutta puhutaan nyt ensin siitä lounaasta. Lounaan voi ostaa koulusta, tai mukaan voi pakata omat eväät. Meillä on ollut tapana ostaa lounas kerran viikossa, ja muutoin syödä kotona pakatut eväät. Tänä syksynä lauma on alkanut pakkaamaan lounaansa itse. Lounaslaatikossa on kylmäpakkaus pitämässä ruuan ...

Minä en oikeastaan tiedä kuka sinä olet. En tiedä miltä sinä näytät. En tiedä minkä väriset hiukset tai silmät sinulla on. En tiedä mitä sinä tunnet tai ajattelet. En tiedä mitä pelkäät tai ketä rakastat, mistä haaveilet vai haaveiletko mistään. En tiedä ja silti tiedän varmasti paljon enemmän kuin haluaisit. Tai ehkä olet tottunut. Turtunut. Et enää välitä. Minä en tiedä miksi sinä kosketat minua. Ehkä siksi, että voisit olla minun lapseni. Ehkä siksi että olet kuitenkin jonkun tytär. Olen puhunut puhelimessa sinut äitisi kanssa. Sinun äitisi ei tiedä missä sinä olet. Sinun äitisi on väsynyt ja huolissaan. Jätät jälkeesi jonkun toisen puhelinnumeroita, ja silti, kerta toisensa jälkeen löydän sinun nimesi edestäni. Minun pöydältäni. Et ole koskaan ollut meillä potilaana. Useasti sinun olisi pitänyt. Aina kun näen viestilapun jossa on sinun nimesi tiedän että olet taas ollut sairaalassa. Luen päivystävän lääkärin kirjaamia sanoja. Sinut on tuotu sisään ilman henkilöllisyystodis...

Tänään maailma on vaarallisempi kuin eilen. Vai onko tiedotus vaan niin paljon tehokkaampaa ja median voima niin valtava, että maailma tuntuu vaarallisemmalta? Onko se oikeasti vaarallisempi, vai onko vaara median ja terrorismin yhdessä luoma illuusio? Kuka tietää? Tietääkö kukaan? Jos mun lapset eläis terrorismin pelon arkipäivässä en osaa sanoa miten toimisin, mitä sanoisin tai mitä tekisin. Minkälaisia keskusteluita meillä käytäisiin? Mun lapset ei vielä tiedä että maailmassa on silmitöntä väkivaltaa. Ihmisiä jotka tekee järjettömiä tekoja joko hulluuttaan tai tai jonkun nimissä. Ne ei tiedä. Ne ei osaa kysyä. Niille ei tule mieleenkään etteikö ne olis turvassa. Meillä puhutaan tulipaloista. Ne kysyy; ”Äiti, voiko meidän talo palaa?” – Rakas, kyllä se voi, mutta olemalla varovainen se ei ole todennäköistä. Tekemällä suunnitelman voi pelastautua ja ehkä jopa sammuttaa palon. Tiedätkö missä meidän vaahtosammuttimet on? Tiedätkö miten yläkerrasta pääsee ulos? Tiedätkö miten soitet...

Lauantai-iltana Fredde surffailee netissä omia juttujaan, lauma katsoo telkkarista Disneyn sitcomia – joo ne on siirtyneet kesän aikana tähän vaiheeseen – ja mä keskityn tekemään jonkinlaista tilinpäätöstä kesästä. Aikaa koulujen alkamiseen on 39 tuntia ja 10 minuuttia. Mä luulen että me selvittiin hengissä ja suuremmitta vaurioitta. tiedekeskuksessa Ne kävi leireillä. Niillä oli kuusi viikkoa joko kaupungin hippileiriä, partioleiriä tai ihan vaan tavisleiriä. Viisi viikkoa lomailtiin tai hengailtiin. banaanipuu Me käytiin useamman kerran elokuvissa. Fredde vei lauman katsomaan Doryn ja Ghostbustersin. Yhdessä me käytiin katsomassa se pätkä missä koirat ja kissat puuhailee päivän keskenään, mikä ikinä sen nimi olikaan. Kotona me katsottiin yhdessä kaikki Harry Potterit. Fredde vei lapset ilmailumuseoon. Mä käytin ne legonäyttelyssä ja tiedekeskuksessa.  Se legosysteemi oli ihan mieletön. Juristi oli päättänyt sit päätyökseen alkaa raksata. Meidän ...