Siirry pääsisältöön

kuumetauti

Joskus kuuden aikaan mietin josko kehtais jo laittaa tekstaria ettei tuu töihin. Ei niin että nyt varsinaisesti kenellekään mikään yllätys enää tässä vaiheessa ole kun koko alkuviikon Tättis on ollut Fredden kanssa kuumeisena kotona, ja eilen olin itse töissä kuumeesta kiiluvin silmin kirjoittamassa vielä muutaman valituksen ja anomuksen ennen kuin lähdin kotiin puoliltapäivin.

Tietokoneen ruutu hehkuu sinistä valoa sen asentaessa jotain uusia päivityksiä, Martta kiipeää syliin ja mä siemailen mun aamukahvia; tummapaahtoista kahvia, kuumaa maitoa valinnan mukaan, lusikallinen kanelia, ripaus inkivääriä, maustepippuria, muskottia ja raakahunajaa. Maistuu syksylle. Mä oon jo vuosia laittanut kahviin vähän häpeillen hunajaa ja vasta täällä opin etten ole ainoa, että se on ihan tavallista.

sinne ne menee - kouluun


Jannut keskustelee syödessään aamiaista. Kentsu pohtii mikä siitä tulee isona ja veljensä mietiskelyyn Ollipolli tokaisee itselleen ominaisesti: ”Mistä mä voisin tietää mikä musta tulee, mä olen kuusivuotias.” Jannut sählää itselleen vaatteet päälle, Kentsu juoksee vielä viimeisenä hakemaan kirjaston kirjat ennen kuin hyppää autoon. Tättis nukkuu edelleen kun me Martan kanssa vilkutetaan kouluun lähtijöille kuistilla ja mä vetäydyn yläkerran sohvalle valitsemaan meille päivän ensimmäistä elokuvaa.

Sairaspäivissä on tietynlaista hidastempoista taikaa. On sohva, telkkari ja teekuppi. Vielä kaksi vuotta sitten se oli selviytymistaistelua. On vielä käsinkosketeltava muisto siitä miten haaveilin saavani sairastaa maatessani patjalla lattialla kolmen taaperoikäisen kiipeillessä mun päällä, siinä samalla mielessä tietoisuus siitä että niin kauan kun ne kaikki kolme on siinä, ne on turvassa. Muistan nauraneeni jollekin että uskalsin levätä niin kauan kuin ne istui mun päällä.


Ja yhtäkkiä se on tässä, lupa olla kipeänä. 

nyt enää Martta makoilee mun päällä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää