kuumetauti

Joskus kuuden aikaan mietin josko kehtais jo laittaa tekstaria ettei tuu töihin. Ei niin että nyt varsinaisesti kenellekään mikään yllätys enää tässä vaiheessa ole kun koko alkuviikon Tättis on ollut Fredden kanssa kuumeisena kotona, ja eilen olin itse töissä kuumeesta kiiluvin silmin kirjoittamassa vielä muutaman valituksen ja anomuksen ennen kuin lähdin kotiin puoliltapäivin.

Tietokoneen ruutu hehkuu sinistä valoa sen asentaessa jotain uusia päivityksiä, Martta kiipeää syliin ja mä siemailen mun aamukahvia; tummapaahtoista kahvia, kuumaa maitoa valinnan mukaan, lusikallinen kanelia, ripaus inkivääriä, maustepippuria, muskottia ja raakahunajaa. Maistuu syksylle. Mä oon jo vuosia laittanut kahviin vähän häpeillen hunajaa ja vasta täällä opin etten ole ainoa, että se on ihan tavallista.

sinne ne menee - kouluun

Jannut keskustelee syödessään aamiaista. Kentsu pohtii mikä siitä tulee isona ja veljensä mietiskelyyn Ollipolli tokaisee itselleen ominaisesti: ”Mistä mä voisin tietää mikä musta tulee, mä olen kuusivuotias.” Jannut sählää itselleen vaatteet päälle, Kentsu juoksee vielä viimeisenä hakemaan kirjaston kirjat ennen kuin hyppää autoon. Tättis nukkuu edelleen kun me Martan kanssa vilkutetaan kouluun lähtijöille kuistilla ja mä vetäydyn yläkerran sohvalle valitsemaan meille päivän ensimmäistä elokuvaa.

Sairaspäivissä on tietynlaista hidastempoista taikaa. On sohva, telkkari ja teekuppi. Vielä kaksi vuotta sitten se oli selviytymistaistelua. On vielä käsinkosketeltava muisto siitä miten haaveilin saavani sairastaa maatessani patjalla lattialla kolmen taaperoikäisen kiipeillessä mun päällä, siinä samalla mielessä tietoisuus siitä että niin kauan kun ne kaikki kolme on siinä, ne on turvassa. Muistan nauraneeni jollekin että uskalsin levätä niin kauan kuin ne istui mun päällä.

Ja yhtäkkiä se on tässä, lupa olla kipeänä. 

nyt enää Martta makoilee mun päällä