lauantai 17. syyskuuta 2016

kuinka musta tuli partiolainen

jalaton Martta


Lauantaina sataa. Eka kokonainen kouluviikko on selvitetty kunnialla, kaikkia väsyttää, kaikilla on vähän nuhaa tai ahdistusta tai muuten vaan väsymystä. Märkä koira torkkuu lenkin jälkeen sylissä mun kirjoittaessa ja hellalla kohoaa pullataikina. Yöllä tuli taas valvottua yhden lapsen kanssa, aina niistä joku valvoo tai herää tai...



Koulun alkaessa alkaa kaikki muukin. Syyskuun ensimmäiset viikot on yhtä aloittamista. Moneen muuhun verrattuna meillä harrastetaan vähän. Hengästyneenä kuuntelen monen muun systeemejä, joissa illat täyttyy uimatreeneistä, taidekouluista, tassitunneista, karatesta, jalkapallosta, tenniksestä, kielikoulusta ja monesta muusta. Monessa perheessä harrastetaan myös aamulla ennen koulun alkamista. Mun mielestä on kohtuutonta vaatia lasta jaksamaan kaksitoistatuntisia päiviä, en jaksa itsekään.



Harrastusten lisäksi syksyllä alkaa myös terapia, ne tutut testaukset ja tänä vuonna Kentsun puheterapia. Me ollaan viimeinkin uskottu ettei sen ikioma ”aksentti” korjaannu itsestään, ja kun välillä oman perheenkin on vaikeaa ymmärtää mitä kuusivuotias tarkoittaa, ja lapsen äiti joutuu pyytämään sisaruksia tulkiksi on asialle ehkä syytä tehdä jotakin. Syyskuun alussa roikun työpaikalla puhelimessa ja yritän varata aikoja erilaisiin instansseihin mahdollisimman vähän "häiritseviin" aikoihin. Tottakai puheterapian testauksiin pääsee vain keskellä päivää arkipäivisin, onneksi työnantaja joustaa – taas. Tättiksen psykologiajat sain sentään edes semisti sopivaan väliin, keskiviikkoiltapäivään, kun muutenkin olisin lähtenyt töistä aikaisemmin ja koulukin päättyy jo kahdelta. Työnantaja joustaa kun Fredde lähtee työmatkalle Nevadaan. Työnantaja joustaa kun tättis menee testeihin yhtenä marraskuisena torstaina. Se joustaa kun laumalla on koulussa kehityskeskustelut ja silloin kun mulla on omat lääkäriaikani. Onneksi joustaa.

jalkapallotreenit


Viime viikonloppuna potkaistiin käyntiin jannujen fudis. Mä olen aina vannonut ettei musta tule sitä urheilukentän laidalla seisovaa mutsia joka roudaa jälkikasvuaan kaikki illat treeneihin ja aloittaa viikonloppunsa ennen päivänkoittoa turnauksessa jossakin kiven navalla. Ei tullut vieläkään. Jannut aloitti meidän naapuruston jalkapalloakatemiassa joka on perustettu vastalauseena tälle lasten järjestäytyneelle liigaurheilulle, jossa ihan tavallista liikuntaa harrastavista nappuloista yritetään kaikista leipoa Beckhameja, Ronaldoja ja Zidaneja. Miksei voi vaan harrastaa, kun aika harvasta kuitenkin tulee ammatilaispelaaja? No meidän akatemian treenit ja pelit on lauantaisin omalla kentällä yhdestätoista kahteentoista, satoi tai paistoi. Kaikki pelaa, kaikki treenaa. Kukaan ei joudu penkille, ja kaikilla on toivottavasti kivaa.

lämmittelemässä



Sunnuntaina alkoi kiipeilykoulu. Tiistaina tättiksen partio, torstaina poikien. Jotenkin hupaisaa että kahden epäpartiolaisen lapsista on tullut partiolaisia, ja mä tilailen netistä sudenpentujen käsikirjoja ja univormuja. Vähän mua hirvittää se että poikien leireille – joo niitä on useampi – pitää lähteä aikuisen mukaan, ja Freddehän ei telttailemaan mene, joten se on sit allekirjoittanut talvitelttailemassa ja kesätelttailemassa ja... Niin et mä oon nyt sit ruvennut harrastamaan poikapartiota. Me ollaan ekassa partiokokouksessa ja Tasos katsoo mua pöydän ylitse. Mies virnistää ja kuiskaa kaavakkeita täytellessään että saattaa joutua tappamaan mut, koska houkuttelin sen tähän touhuun. Totean että hoidan homman ihan itse... Tasos muuttaa mielensä; ei, pääsisit liian helpolla... et kyllä jätä mua yksin partiolaiseksi. 

partiolainen koirakuiskaajana



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.