en jaksa - en ehdi

Meillä on yhtä kohtua kevyempi potilas.

Tättis kiikuttaa sateessa sylillisen liian pieneksi jääneitä mekkoja naapuriin ja takaisin tullessaan riisuessan sadetakkiaan kertoo että naapurin rinsessa jäi sinne innoissaan sovittelemaan uusia vaatteitaan. Mun sydäntä lämmittää että meidän liian pienet vaatteet saa uuden kodin kolmen talon päästä sen sijaan että ne jäis makaamaan jonnekin autotallin nurkkaan, odottamaan kirppistä jota ei koskaan tule.

Katson ikkunasta taukoamatonta sadetta, huokaan ja totean ettei me taideta tänäkään lauantaina pelata jalkapalloa. Nurmikenttä sopii tässä vaiheessa paremmin mutapainiin, eikä mulla ole aikaa tai halua yhdellekään infektiotaudille. Tättis on ollut yksissä harkoissa, jannut on kai pelanneet kolmasti. Mä luulen että me siirrytään takaisin tennikseen. Oliskohan Ollipollistakin pitämään mailaa... vai löytyiskö sille jostakin joku harrastus joka sopis meidän aikatauluihin ja joka olis sellaisessa lokaatiossa että sinne vois vielä päästäkin. Sunnuntaiaamu on pyhä, silloin minä juon kahvia. 

Harrastuspäivinä – jokatoinen tiistai ja torstai – meillä ollaan kotona illalla vasta kahdeksan tienoilla. Sen jälkeen mä laitan ruokaa, ja päivällistä syödään yhdeksään mennessä. Jos me harrastettais viitenä iltana viikosta, mä en olis koskaan kotona, eikä lapset olis ikinä nukkumassa ennen kymmentä. Meillä ei siis kauheesti harrastella arkena. Uuvun pelkästä ajatuksesta että tää olis jokaviikkoista, saati sitten päivittäistä.

Ehkä mä oon vaan vanha. Tai sit olen laiska. Mutta arkena, iltaisin, melkein mikä tahansa tuntuu liian paljolta työpäivän jälkeen. Herään aamuisin puolikuudelta, jos illalla lähden ystävien kanssa illalliselle  venähtää nukkumaanmeno puolilleöin ja ne rakkaat ja tärkeät tunnit unta jää alle kuuteen, se syö tuottavuutta seuraavina päivinä – kyllä päivinä, ei päivänä. Uni kun on tässä perheessä muutenkin edelleen kortilla. Harvassa on ne yöt kun kukaan ei herää ja tarvitse.

Kohtelen ystäviä tasapuolisesti. Tapaan kaikkia puhelimitse tai omalla työpaikallani lounasaikaan. En harrasta joogaa, kirjoitan ja vaellan metsässä Martan kanssa aamuvarhaisella ja viikonloppuisin. Leikkaan itse hiukseni koska kampaaja vie liikaa aikaa ja siellä käyminen on rasittavaa. Haaveilen hierojasta, mutten tiedä koska menisin ja pedikyyrikin jää puheeksi viikko toisensa jälkeen. Laitan ruokaa ja avaan hyvän viinin. Pyykit makaa vuorena kodinhoitohuoneessa yläkerrassa, selvitän ne siinä vaiheessa kun valitukset käy liian äänekkäiksi, ja vaativiksi. Viikonloput annan perheelle, lapsille ja asioidenhoitamiselle. Mun oma-aika on töissä, matkoineen viitisenkymmentä tuntia viikossa. 

Lahja entiseltä esimieheltä. Sana kuvastaa mua.