Siirry pääsisältöön

karkki vai kepponen?




Vuoden virallisena bileviikonloppuna naamis täyttyy juhlijoitten valokuvista. Bileitä löytyy vauvasta vaariin, hevosia-kissoja-koiria unohtamatta. Näinpä mekin. Lauantaina. Sunnuntaina. Maanantaina – virallisena päivänä, koko rahan edestä.



Lauantaina pääsin katsomaan ulkosuomalaisia juhlia suomalaisen silmin – ainakin vähän. Perinteisesti me ollaan juhlittu semisuomalaisittain (pääosin suomalaisia) vappu ja halloween. Mutta kun meidän suomiseurat on aika kulahtaneita, jenkkivuosia on takana tuoreimmillakin toistakymmentä, konkarit kulkee jo kolmannellakymmenellä. Kun mukaan päästetään tuoretta verta on hauskaa kuulla huomioita. Me kaikki kun taidetaan tavalla tai toisella elää jossakin siellä muistojen ja nuoruuden Suomessa, oli se sitten Kallen Suomibaari tai lavatanssit siellä jossakin: ”Tota, oikeestiko te kuuntelette tällaista musiikkia?” – Joo. Tervetuloa Suomeen - silloin joskus. "Siis teidän bileruoka on ruisleipää ja munavoita?" - Nii-iiin?

tämän vuoden asu - scary clown




Sunnuntaiaamuna istuin aamukahvilla ystävän kanssa. Me puhuttiin lapsista ja Stacey puhui siitä miten hänen tyttärensä kokee huonommuutta kaiken sen yltäkylläisyyden keskellä. Heillä kun on ihan tavallinen, vähän vanhempi talo. Kaksi työtä tekevää vanhempaa, tavalliset autot ja kaikin puolin oikein kelpo elämä. Mutta mitä tehdä kun koulukavereilla on uima-altaat, niitten faijat ajelee Tesloilla ja Maserateilla, äidit Porscheilla ja Range Rovereilla. Koti on neljä kertaa oman kodin kokoinen ja äiti viettää aikaansa country clubilla ja koululla. Meilläkin tätä aihetta on joskus sivuttu.

isot on Country Clubin ovet


Iltapäivällä vien Tättiksen luokkatoverin bileisiin. Puolihuolimattomasti katson kartasta mihin ollaan menossa, syötän osoitteen navigaattoriin ja lähden ajelemaan. Löydän itseni country clubin pihalta. Kahdeksanvuotiaille tytöille on varattu klubin juhlatila. Siellä on seinänvierustalle katettu puffetti ja tarjoiluitten edustalla seisoo rivi tarjoilijoita mustissaan odottamassa tilaisuuden alkua. Jälkiruokapöydän keskipisteenä on suklaasuihkulähde. Pyöreät pöydät on katettu tilaisuuden teemaan sopivasti ja muilla seinustoilla ammattiviihdyttäjät odottavat juhlavieraita. On hennatatskoja, kasvomaalausta, tatuointeja, askartelua jos jonkinmoista. Tilaisuuden vetää ammattilainen.  Moni haaveilee tällaisista häistä. Nämä ovat kahdeksanvuotiaan tytön naamiaisjuhlat.



Maanantaina lauma juhlii koulussa. On luokkien oman bileet, ja iltapäivällä koko koulun yhteisjuhla. Illalla kun alkaa hämärtää me lähdetään satojen muitten perheitten kanssa kierrokselle. Karkki vai kepponen? Vesisateen yltyessä me palataan sisään, lauma asettuu katsomaan elokuvaa ja syömään saalistaan. Taas on selvitty yhdestä Halloweenista.

kun naapuri on rikosetsivä on koristeetkin hulppeat

karkki vai kepponen

odottamassa omaa vuoroa kummitustaloon



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi