tiistaina me tultiin eläinlääkäristä kotiin näin... kuljetuskenneli oli kakassa, koira onneksi jo pesty |
Kello soi kahdelta aamulla. Puen unisena päälle
yöpuvunhousut ja vedän virttyneen fliseen päänyli. Avaan kennelin portin ja
poimin pienen karvapalleron syliin. Se nuolaisee mun korvaa ja tuhisee
unisesti. Siinä vaiheessa kun olen kytkenyt hälyttimen pois päältä ja me
astutaan viileään autotalliin pienet terävät hampaat yrittää saada kiinni mun
korvakorusta.
Kuuntelen huuhkajan huhuilua jossakin lähipuussa ja
seuraan Martan vaaleaa selkää aamuyönhämärässä. Viidessä minuutissa Martta on
takaisin kennelissään ja mä kaivaudun untuvapeiton alle.
Musta tuntuu etten ole ehtinyt edes nukahtaa kun Fredde
tuuppii mua. Meinaan rähähtää sille että eikö täällä saa helkkarisoikoon
koskaan nukkua, mutta ennen kuin ehdin aloittaa tajuan että koko sänky
lainehtii. K joka on kömpinyt meidän väliin on pissannut sänkyyn. Kenneli pysyy
onneksi hiljaisena Fredden kantaessa nukkuvan lapsen suihkuun ja mun vaihtaessa
lakanoita, tyynyjä ja peittoja.
Seuraavan kerran havahdun vartin yli kuusi herätyskellon
soittoon. Haaveilen torkkunapista, mutta kuulen että Marttakin kuuli herätyksen
ja venyttelee. Toistan saman harjoituksen kuin yöllä. Pyjamanhousut, flisee ja
koira. Tällä kertaa koira ei ole yhtään uninen vaan on päättänyt aamuriehakkuudessaan
syödä mun nenän.
Ulos ja sisään. Ruokaa Martalle ja eväät lapsille.
Takaisin ulos. Me kävellään kadun päähän ja takaisin. Remmi kulkee taskussa
varmuudeksi mutta ei sitä mihinkään tarvitse palleron pysytellessä
lähettyvillä. Aamukävelyllä me harjoitellaan luoksetuloa, odottamista ja
istumista. Tuntuu että se oppii kaiken hetkessä. Asiaa varmasti auttaa mun
taskunpohjan herkut.
Varttia vaille seitsemän istun omalla tuolillani kahvin
kanssa. Avaan kirkolta tulleen sähköpostin ja kerään eteni korttipaketin
osoitelappuineen.
O tulee alakertaan ja ilmoittaa kuolevansa nälkään.
Suosittelen että se ottaa jääkaapista jugurtin, mutta jannu vaatii
munakokkelia. Keskeytän puuhani ja nousen laittamaan pojalle aamiaista. Kaksi
munaa, ripaus suolaa ja valmiin kokkelin päälle ketsuppia. Pojan syödessä ehdin
kirjoittamaan kortit, vastaukset rukouspyyntöihin. Tai siis ei vastauksia
rukouksiin, siihen en kykene, mutta kortti joka kertoo että rukousryhmä on
vastaanottanut rukouspyynnön.
Puolikasilta nappaan Martan kainaloon ja me käydään
herättämässä ensin K ja sit M. Ohimennessäni poimin jannuille vaatteet. M
valitkoon itse omansa. Yleensä pojatkin valkkaa omat asunsa, mutta niillä on
koulussa menossa väriviikko ja oikean väristen vaatteitten löytäminen vie
niiltä tolkuttoman paljon aikaa. Tänään nappaan mukaan kaksi violettia
teepaitaa ja kahdet niihin sopivat shortsit.
Kun kaksikolla on edessään aamiainen koppasen martan taas
kainaloon ja vien sen lähinurmikolle. Sen jälkeen kipaisen yläkertaan suihkuun
ja pukemaan. Tässä vaiheessa me lähdetään yleensä bussipysäkille, tai siis sen
jälkeen kun oon hoputtanut kaikki pukemaan ja pakkaamaan reppunsa ja harjannut
niitten hiukset ja etsinyt kadonneet kengät ja keskustellut O:n kanssa
sadetakin tarpeellisuudesta sateella. Mun mielestä se on tarpeellinen. O:n
mielestä tarpeeton.
Tänään me ei kävellä pysäkille vaan mä ajan ne kouluun. K
hihkuu riemusta kun sen ei tarvitse matkustaa kamalan bussitädin kanssa. Me
ajetaan bussipysäkin ohitse, mä vilkutan tutuille vanhemmille. Varttia vaille
yhdeksän lapset saa päästää ulos autosta. Meillä on hetki aikaa ja mä
kuulustelen M:lta tänaamuisen spelling kokeen sanoja: ”foggy, plead, scurries,
language...”
Kurvaan kirkon kanssa. Juttelen pastorin kanssa
naapurinpojasta ja me järjestetään niille ateriapalvelua. Lupaan ottaa
projektin siipieni alle. Käyn ostamassa M:lle legginsejä, juon kupin kahvia
odotellessani kauppojen aukeamista. Kotimatkalla käyn ostamassa lähikaupasta
gallonan etikkaa pissan pesuun.
Yhdeltätoista olen taas kotona. Avaan alakerran ison
kennelin oven, kiikutan Martan pihalle ja sen jälkeen tarjoilen tytölle
lounasta. Vaihdan kourallisen tekstareita naapureitten kanssa... mitä ruokaa,
koska ja miten? Me lähdetään Martan kanssa taas lenkille. Lenkin jälkeen me
leikitään.
Martan simahtaessa istahdan koneelle hoitamaan kirkon
juttuja, naapurin ateriapalvelua ja kirjoittamaan blogia. Ohimennessäni
käynnistän pesukoneen kolmatta kertaa tänä aamuna, onhan mulla pestävänä
lakanoita, kaksi untuvatäkkiä, pari tyynyä ja muutama pyyhe.
Kun aloittaa aikaisin ehtii tehdä paljon puoleen päivään
mennessä.
eilen oli aurinkoista |
Hieno projekti tuo ruoka-apu naapurin pojan perheeseen!
VastaaPoistaTekee mieli vielä mainita, että koiran kakkainen kuljetuslaatikko on paljon pienempi haitta ja vaara kuin koiranpennun kuljettaminen sylissä autolla samaan aikaan ajaen. Se on varmastikin laitonta ja vaarantaa sekä kuljettajan hengen että muiden liikenteessä samaan aikaan ajavien ja kulkevien hengen. Toivon, että vasta valitset turvallisemmin!
Siinä olet ihan ehdottoman oikeassa että se on vaarallista, mutta laitonta se ei ole ja täällä näkeekin välillä jopa isoja aikuisia koiria istumassa kuljettajan sylissä ajon aikana.
PoistaMun mielesta on jarkyttavaa kun ihmiset pitaa koiria sylissa ajon aikana. Ainakin yhta vaarallista kuin kannykan raplaaminen. Ja kolarissa plats koira on turvatyynyn ja kuljettajan valissa.
PoistaKunhan kysyn - pitääkö mielestänne asiat luokitella laittomiksi, ennen kun ne koetaan vaarallisiksi? Ihmettelen vaan. Jokainen aidosti tietänee, mikä lisää riskiä siihen, että vahinkoja sattuu. Eikä kukaan tietoisesti halua olla uhri.
VastaaPoistaEikö siellä käytetä koiran turvavöitä eli valjaita, jotka saa turvavöihin kiinni? Niillä koira pysyy turvallisesti takapenkillä.
VastaaPoistaOnhan täällä valjaita ja kenneleitä ja sitä ja tätä, mutta useimmat vaan haluaa pitää koiran irrallaan autossa, oli se sitten etumatkustajanpaikalla, takapenkillä tai kuljettajan sylissä.
PoistaMeidän koirat matkustaa perinteisesti lavalla, kun sellainen meillä on ja Fredde sais slaagerin kun ottaisin mutaisen ja/tai märän koiran sisään autoon. Ei kuitenkaan irrallaan kuten monilla, vaan kennelissä joka on kiinitetty lavalle kuljetusliinoin.
Maailma muuttuu täällä hitaasti ja monista perinteistä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Valtaosassa kolereista uhreilla ei ollut päällään turvavyötä. Miksi siis kiinnittää koiraakaan?