Siirry pääsisältöön

aikainen lintu koiran koppaa

tiistaina me tultiin eläinlääkäristä kotiin näin... kuljetuskenneli oli kakassa, koira onneksi jo pesty


Kello soi kahdelta aamulla. Puen unisena päälle yöpuvunhousut ja vedän virttyneen fliseen päänyli. Avaan kennelin portin ja poimin pienen karvapalleron syliin. Se nuolaisee mun korvaa ja tuhisee unisesti. Siinä vaiheessa kun olen kytkenyt hälyttimen pois päältä ja me astutaan viileään autotalliin pienet terävät hampaat yrittää saada kiinni mun korvakorusta.

Kuuntelen huuhkajan huhuilua jossakin lähipuussa ja seuraan Martan vaaleaa selkää aamuyönhämärässä. Viidessä minuutissa Martta on takaisin kennelissään ja mä kaivaudun untuvapeiton alle.

Musta tuntuu etten ole ehtinyt edes nukahtaa kun Fredde tuuppii mua. Meinaan rähähtää sille että eikö täällä saa helkkarisoikoon koskaan nukkua, mutta ennen kuin ehdin aloittaa tajuan että koko sänky lainehtii. K joka on kömpinyt meidän väliin on pissannut sänkyyn. Kenneli pysyy onneksi hiljaisena Fredden kantaessa nukkuvan lapsen suihkuun ja mun vaihtaessa lakanoita, tyynyjä ja peittoja.

Seuraavan kerran havahdun vartin yli kuusi herätyskellon soittoon. Haaveilen torkkunapista, mutta kuulen että Marttakin kuuli herätyksen ja venyttelee. Toistan saman harjoituksen kuin yöllä. Pyjamanhousut, flisee ja koira. Tällä kertaa koira ei ole yhtään uninen vaan on päättänyt aamuriehakkuudessaan syödä mun nenän.

Ulos ja sisään. Ruokaa Martalle ja eväät lapsille. Takaisin ulos. Me kävellään kadun päähän ja takaisin. Remmi kulkee taskussa varmuudeksi mutta ei sitä mihinkään tarvitse palleron pysytellessä lähettyvillä. Aamukävelyllä me harjoitellaan luoksetuloa, odottamista ja istumista. Tuntuu että se oppii kaiken hetkessä. Asiaa varmasti auttaa mun taskunpohjan herkut.

Varttia vaille seitsemän istun omalla tuolillani kahvin kanssa. Avaan kirkolta tulleen sähköpostin ja kerään eteni korttipaketin osoitelappuineen.

O tulee alakertaan ja ilmoittaa kuolevansa nälkään. Suosittelen että se ottaa jääkaapista jugurtin, mutta jannu vaatii munakokkelia. Keskeytän puuhani ja nousen laittamaan pojalle aamiaista. Kaksi munaa, ripaus suolaa ja valmiin kokkelin päälle ketsuppia. Pojan syödessä ehdin kirjoittamaan kortit, vastaukset rukouspyyntöihin. Tai siis ei vastauksia rukouksiin, siihen en kykene, mutta kortti joka kertoo että rukousryhmä on vastaanottanut rukouspyynnön.

Puolikasilta nappaan Martan kainaloon ja me käydään herättämässä ensin K ja sit M. Ohimennessäni poimin jannuille vaatteet. M valitkoon itse omansa. Yleensä pojatkin valkkaa omat asunsa, mutta niillä on koulussa menossa väriviikko ja oikean väristen vaatteitten löytäminen vie niiltä tolkuttoman paljon aikaa. Tänään nappaan mukaan kaksi violettia teepaitaa ja kahdet niihin sopivat shortsit.

Kun kaksikolla on edessään aamiainen koppasen martan taas kainaloon ja vien sen lähinurmikolle. Sen jälkeen kipaisen yläkertaan suihkuun ja pukemaan. Tässä vaiheessa me lähdetään yleensä bussipysäkille, tai siis sen jälkeen kun oon hoputtanut kaikki pukemaan ja pakkaamaan reppunsa ja harjannut niitten hiukset ja etsinyt kadonneet kengät ja keskustellut O:n kanssa sadetakin tarpeellisuudesta sateella. Mun mielestä se on tarpeellinen. O:n mielestä tarpeeton.

Tänään me ei kävellä pysäkille vaan mä ajan ne kouluun. K hihkuu riemusta kun sen ei tarvitse matkustaa kamalan bussitädin kanssa. Me ajetaan bussipysäkin ohitse, mä vilkutan tutuille vanhemmille. Varttia vaille yhdeksän lapset saa päästää ulos autosta. Meillä on hetki aikaa ja mä kuulustelen M:lta tänaamuisen spelling kokeen sanoja: ”foggy, plead, scurries, language...”



Kurvaan kirkon kanssa. Juttelen pastorin kanssa naapurinpojasta ja me järjestetään niille ateriapalvelua. Lupaan ottaa projektin siipieni alle. Käyn ostamassa M:lle legginsejä, juon kupin kahvia odotellessani kauppojen aukeamista. Kotimatkalla käyn ostamassa lähikaupasta gallonan etikkaa pissan pesuun.



Yhdeltätoista olen taas kotona. Avaan alakerran ison kennelin oven, kiikutan Martan pihalle ja sen jälkeen tarjoilen tytölle lounasta. Vaihdan kourallisen tekstareita naapureitten kanssa... mitä ruokaa, koska ja miten? Me lähdetään Martan kanssa taas lenkille. Lenkin jälkeen me leikitään.

Martan simahtaessa istahdan koneelle hoitamaan kirkon juttuja, naapurin ateriapalvelua ja kirjoittamaan blogia. Ohimennessäni käynnistän pesukoneen kolmatta kertaa tänä aamuna, onhan mulla pestävänä lakanoita, kaksi untuvatäkkiä, pari tyynyä ja muutama pyyhe.


Kun aloittaa aikaisin ehtii tehdä paljon puoleen päivään mennessä. 

eilen oli aurinkoista

Kommentit

  1. Hieno projekti tuo ruoka-apu naapurin pojan perheeseen!

    Tekee mieli vielä mainita, että koiran kakkainen kuljetuslaatikko on paljon pienempi haitta ja vaara kuin koiranpennun kuljettaminen sylissä autolla samaan aikaan ajaen. Se on varmastikin laitonta ja vaarantaa sekä kuljettajan hengen että muiden liikenteessä samaan aikaan ajavien ja kulkevien hengen. Toivon, että vasta valitset turvallisemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet ihan ehdottoman oikeassa että se on vaarallista, mutta laitonta se ei ole ja täällä näkeekin välillä jopa isoja aikuisia koiria istumassa kuljettajan sylissä ajon aikana.

      Poista
    2. Mun mielesta on jarkyttavaa kun ihmiset pitaa koiria sylissa ajon aikana. Ainakin yhta vaarallista kuin kannykan raplaaminen. Ja kolarissa plats koira on turvatyynyn ja kuljettajan valissa.

      Poista
  2. Kunhan kysyn - pitääkö mielestänne asiat luokitella laittomiksi, ennen kun ne koetaan vaarallisiksi? Ihmettelen vaan. Jokainen aidosti tietänee, mikä lisää riskiä siihen, että vahinkoja sattuu. Eikä kukaan tietoisesti halua olla uhri.

    VastaaPoista
  3. Eikö siellä käytetä koiran turvavöitä eli valjaita, jotka saa turvavöihin kiinni? Niillä koira pysyy turvallisesti takapenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä valjaita ja kenneleitä ja sitä ja tätä, mutta useimmat vaan haluaa pitää koiran irrallaan autossa, oli se sitten etumatkustajanpaikalla, takapenkillä tai kuljettajan sylissä.

      Meidän koirat matkustaa perinteisesti lavalla, kun sellainen meillä on ja Fredde sais slaagerin kun ottaisin mutaisen ja/tai märän koiran sisään autoon. Ei kuitenkaan irrallaan kuten monilla, vaan kennelissä joka on kiinitetty lavalle kuljetusliinoin.

      Maailma muuttuu täällä hitaasti ja monista perinteistä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Valtaosassa kolereista uhreilla ei ollut päällään turvavyötä. Miksi siis kiinnittää koiraakaan?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi