Tahdon Asiat

Aloitin bloggaamisen keväällä 2012, kohta neljä vuotta sitten. Näiden vuosien aikana on tapahtunut ihan valtavasti, mutta koko sen ajan olen kaivannut keinoa kertoa paikasta jossa asun. Minkälaista täällä on? Minkälainen on Yhdysvaltain luoteisrannikko – Pacific Northwest . Minkälainen on paikka, jossa koiran voi viedä niin hammaslääkäriin, sairaalaan, vaatekauppaan kuin parturiinkin? Minkälainen on paikka missä meri kohtaa lumisten tulivuorten huiput, missä pionit puskevat punaisia juurakoitaan mullasta tammikuussa ja metsä tulvii talvisin? Jokainen itsenäisyyspäivä, postaan feisbuukkiin videon Helsingistä – minun Suomestani. Tänään löysin vastaavan videon täältä, minun maailmastani, minun luonnostani, järvistä, joista ja merestä, elämästä Yhdysvaltain luoteisrannalla. Tällaista täällä on. Näissä metsissä samoilen Marttani kanssa, näiltä rannoilta poimin meritähtiä, ja näitä vuoria ihailen ajaessani töihin aamuruuhkassa. Eurooppa on meiltä kaukana ja Aasia lähellä. O:...

kuva Lääkäri marssii lounashuoneen ovesta sisään puhisten mennessään; ”On se nyt jumalauta ettei ihmiset usko että kiropraktikot tappaa...” Kysyn siltä silleen puolivarovaisesti, et kuka nyt on kuollut, ja se jatkaa puhinaansa: ”just kerroin potilaalle ettei se pysty hengittämään siks et sen kiropraktikko on manipuloinut sen pallean solmuun... Älä sä vaan perkele sano et sä käyt kiropraktikolla!!!” – Ei en käy. ”Hyvä, äläkä mene. IKINÄ” Sit se istuu mua vastapäätä syömään lounastaan, ja me puhutaan siitä mitä laittais päivälliseksi. Kumpikin meistä arvostaa hyvää ruokaa ja viiniä. Meillä on hauskat lääkärit. Musta on ihanaa kuunnella niitten lounasjuttuja ja välillä osallistua keskusteluun, niin kuin silloin kun ne hifisteli intuboinnista ja Amy totes että se ei halua käyttää mitään apuvälineitä, kun se pelkää että siltä menee tatsi jos se intuboi apuvälinein. Mä totesin, että tällainen tavis kuin mä voi rinnastaa tähän sen että mä taskuparkkeeraan aina ilman niitä tukia j...

Iltaisin tää on ihan tavallista... Jäin miettimään Salamatkustajan Sadun postauksesta sitä, että minkälaista on ihan tavallinen arki. Minkä päivän videoisin - en videoi, ikinä, mitään, tai mistä päivästä kirjoittaisin... siis jos haluaisin tavoittaa ihan vaan sen tavallisen. En tiedä. En osaa sanoa. Just nyt arki ei ainakaan ole tavallista. Koska se sitten on? Ei se ollut tavallista maanantaina, eikä se ollut tavallista eilenkään. Huomennakaan ei ole ihan tavallista. Entä ensi viikolla, tai ensi kuussa? Koska olis ihan sellaista tavallista? Ehkä sitten kun kenelläkään ei ole jalka poikki? Mut sit jollakin voi olla jotakin muuta, tai töitä liikaa tai joku muu mullistus menossa. Ei meillä taida koskaan olla – ihan sellaista tavallista. Mun mielikuvissa tavallisena päivänä kaikki herää aamulla ja pukee ja syö aamiaista ja lähtee tavallisesti töihin ja kouluun. Työpäivä ei ole erityisen tapahtumarikas, eikä tapahtumaköyhäkään. Tavallinen työpäivä olis sellainen keskimäärä...

Jos lauantaina oli aika autistista, oli sunnuntaina vuorostaan Martan päivä. Pääsi Martta toki lauantainakin lenkille, mutta sunnuntaina me mentiin pitkälle lenkille ja leikkideitille ja käytiin me koirakaupassakin sen kanssa. Martta pääsi kauppaan ostamaan herkkujaan; henkitorvia ja pikkukeksejä. Me katseltiin myös tuoretta peuransarvea ja kauriin sääriluuta. Martta kävi koirakaupan puntarissa ja painoi 19 kiloa. Sää oli keväinen ja metsässä etsin jo ensimmäisiä merkkejä tulevasta vehreydestä... Raparoosa roiskutteli kuralätäkössä. Seuraavaksi se päästeli loput höyrynsä Topin kanssa.  Kotona mä editoin kuvia ja meidän sylikoira on mukana...

Viikolla vetäisin hihasta autismikortin mun kullannuppuni myydessä partiolaispipareita työpaikalla. Me myytiin päälle viiskymmentä laatikollista. Kortin käyttäminen kannatti. Kannatti se muutenkin, autismi ja erityislapsikorttia heilutellessa kun oppii yleensä kaikenlaista. Tällä kertaa opin että diabeteshoitaja Lesalla on autistinen sisko, ja me puhuttiin pitkään siitä miten ympäristö piti Lesan vanhempia curlingeina ja helikoptereina, kun ihan oikeesti niitten tavoite oli lähinnä yrittää rakentaa edes jotenkin toimivaa perhe-elämää. Tänä päivänä on helpompaa. Silloin kukaan ei tiennyt miksi Lesan sisko oli toisenlainen. Nykyään jumppaopejen kanssa voi jutella, ja koulusihteerin ja... koska kaikki tietää miksi. Mä opin että jumppatunnilla on kolme luokallista lapsia; 21 + 22 + 20 = 63 pientä jumppaajaa. Muakin saattais vähän kutittaa. Fredde myi meidän kuorkin. Meillä on taas kolme autoa. Yhteen autoon mahtuu kaksi. Mun autoon mahtuu neljä, siis siinä ei oikeasti ole is...

Väestöliiton joku tyyppi oli kirjoittanut jonkun kirjoituksen jota en ole lukenut. Siihen joku toinen tyyppi kirjoitti feministien vastineen josta jaksoin lukea ehkä puolet. Riippuen kirjoittajasta puhutaan noin kärjistetysti joko suomalaisen miehen perheestä ulkoistetusta asemasta, tai vastaavasti siitä miten suomalainen nainen joutuu kantamaan kohtuuttoman vastuun ja osan perhe-elämästä ja miten epää se on. Kumpikin kirjoitus on epäilemättä kärjistetty, eikä päde kaikkiin – tietenkään. Katson asiaa suomalaisen avioparin, kolmen lapsen vanhemman, amerikkalaistuneen perhe-elämän kulttuurista. Olen jossakin välimaastossa. Tunnistan naisvalituksen myös täältä. Täälläkin naiset valittaa siitä miten äijä vaan käy töissä eikä koskaan vie edes roskia, ja jos vie roskat niin käyttäytyy kuin olis just siivonnut koko huushollin. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. En osaa naisvalittaa, koska asun perheessä jossa vois ehkä muodostaa miesvalituksen kulttuurin sillä jos mä satun viemään roska...

Mulla on ihan järkyn kiire päivä töissä, eikä sitä ainakaan auta ystävien kanssa valvottu ilta. Sivusilmällä näen että koulusta on soitettu, mutta mulla menee varmaan ainakin puolisen tuntia ennen kuin kerkiän kuuntelemaan viestin. Kun saan kuunneltua viestin, soitan koululle välittömästi. Koulusihteeri kertoo että M on käynyt kouluterveydenhoitajan huoneessa jo useampaan kertaan. M sanoo että vatsaan sattuu, että sen jalat on levottomat, eikä ne toimi ja kaikkialta kutittaa. Kuumetta sillä ei ole, mutta neiti oli heittänyt että sillä oli huono olo jo aamulla ja Fredde oli vaan pakottanut kouluun... Koulusihteeri Beth jatkaa ja sanoo että tänään on jumppapäivä, ja että M käy aika usein kouluterveydenhoitajalla jumppapäivinä, että voiskohan näillä kahdella asialla olla joku yhteys... Alkuun kiitän että se soitti. Moni olis jättänyt soittamatta, mutta Bethillä on vankka historia erityisopetuksenpuolella ja se ehkä näkee asioita joita moni muu ei huomaa. Mä sanon että kaikki...

Mitkä asiat tekevät arjesta ihanaa? Mä nyt en ylipäätään kuulu siihen ryhmittymään joka elää lomasta lomaan ja juhlasta juhlaan. Elämä on – kliseisesti ja totuudenmukaisesti – tässä ja nyt, ja ne parhaat hetket löytyy tästä ihan tavallisesta päivästä toiseen elämästä. On viikkoja jolloin kaikki karkaa käsistä ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ja sitten on toisenlaisia päiviä tai viikkojakin, niitä joina lähtee töistä hyväntuulisena, tulee kotiin ja huomaa miten puolet päivästä on vielä edessä. Sellaisina päivinä lasi on puoliksi täynnä, lapset on hyväntuulisia, kello on vasta kuusi, ja aikaa on vaikka kuinka. Tänään on sellainen päivä. Mutta mikä on sitä arjen luksusta? Mitkä on niitä pieniä-suuria asioita elämässä, joista tulee hyvälle tuulelle? Niitä joiden ansiosta kaikki on vähän paremmin myös maanantaisin... Mun listalla on ainakin nämä, eikä ne ole missään järjestyksessä: Kiireetön aamu Martan ja kahvin kanssa – olkoonkin ennen aamukuutta. Jogurttia, pe...

Silloin joskus. Silloin joskus, aikana kun vielä asuin Suomessa tapahtui amerikkalaisissa lääkärisarjoissa ja lakisarjoissa kaikkea ihan käsittämätöntä, niin kuin se että lääkärin antaman diagnoosin jälkeen mentiin muualle ja kysyttiin toista mielipidettä. Kai se on Suomessakin nykyään jo arkipäivää. Sitä toista mielipidettä saattaa meillä klinikalla potilaat kysellä jo ihan klinikan sisälläkin, ja joskus haetaan kolmatta ja neljättäkin mielipidettä. Itsekin olen muutaman kerran niin tehnyt, onhan se yhden lääkärin näkemys kuitenkin vain yhden lääkärin näkemys, ja yksi on konservatiivisempi kuin toinen, ja se toinen on saattanut lukea jonkun tutkimuksen joka sillä ensimmäisellä makoilee vielä työpöydällä. Noin periaatteessa olen sitä mieltä että keskimäärin meidän terveydenhoitopalvelut on ihan kärkikastia. Niin ei ole kaikkialla Yhdysvalloissa, niin ei ole kaikissa kaupungeissa, niin ei ole edes kaikkialla tässä osavaltiossa. Me nyt satutaan asumaan metropolialuee...

Taannoin sain kirjoitukseeni muutamankin kommentin muhun itseeni liittyen. Oon jäänyt niitä hauduttelemaan taustalle ja miettinyt mitä kautta aihetta olis hyvä koskettaa, miten siitä kirjoittaa ja kuinka tavoittaisin sen mitä lukija kysyy. Mietin jopa että pyytäisin muutamaa omaa läheistä ystävää kirjoittamaan minusta ja toisaalta ajattelin että moisen rehellisyyden pyytäminen saattaisi olla liikaa vaadittu ihan keneltä tahansa, ja näin luovuin ajatuksesta. Lukijalla, oli se sitten tuttu tai tuntematon on oma mielikuvansa minusta, mun lapsista ja meidän perheestä. Tuttavalla yhdenlainen, ystävällä toisenlainen ja ventovieraalle blogin kautta välittyvä kuva taas ihan omanlaisensa. Miten itse hahmotan itseni? Hahmottaako kukaan muu minua siten kuin minä itse, vai näkeekö jokainen mut ehkä kuitenkin omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan peilaten ja samalla riippuen siitä kuinka läheinen on. Kuinka paljon oikeasti tuntee ja tietää, näkee ja kuulee. On mulla mielipiteitä, enkä ...

Sitten iski flunssa – mulle. Keskiviikon sinnittelin chiliteen voimalla töissä ja yritin olla yskimättä kauheesti puhelimessa. Torstaina kävin hoitamassa tärkeimmät ennen kuin ajelin takaisin kotiin, nappasin Martan kainaloon ja painelin pehkuihin. Heräsin ennen kolmea puhelimeen. päivälliseksi meillä oli "chicken dunmplings" Huomenna olis taas ortopedi, tiistaina alkaa jäbän fysioterapia ja sitä seuraava viikko yhtä säätöä noitten kehityskeskusteluitten kanssa ja tietty siihen lykätään vielä pari erityisopetussuunnitelmapalaveriakin. Töissä tarttis noin periaatteessa olla maanantaista perjantaihin, puoliysistä viiteen. Menee vaikeeks. Tääkin viikko on ollut yhtä säätämistä. Milloin on joku helkutin monsuunisade joka sekoittaa koko kaupungin liikenteen ja milloin kaikki nyt vaan säätää muuten vaan. Koulukuljetuksilla ei ole tarjolla yhtään bussia invahissillä ja Fredde on aika hajalla ajaessaan kolmikon ensin aamulla kouluun ja sit iltapäivällä koulus...

mahtava talviaurinko Useimpina viikonloppuina ei tapahdu oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Lauantaisin hoidetaan asioita, illalla tavataan ehkä ystäviä. Sunnuntaisin on kirkko- ja kodinhoitopäivä. Sit joskus,  vähän kuin puun takaa voi sunnuntaina todeta et olipa meillä aivan sairaan makee viikonloppu. Tämä viikonloppu oli sellainen. Se oli sellainen vaikka lauantaina unohtui antaa K:lle sen lääke ja meno oli sen mukaista. Se oli sellainen vaikka M oli vähän keskimääräistä ahdistuneempi ja purki sen tehokkaasti ympäristöönsä. Vasta sunnuntaina se sai sanottua että edellisviikolla niillä ei ollutkaan erityisopetuksen lounasryhmää - ilmankos. On sunnuntai-ilta ja olen just käynyt läpi edellisen viikon pyykit. Lauma pelaa Xboxiaan yläkerrassa, koira nukkuu kennelissään – ovi auki – ja mä kirjoitan Fredden surffatessa autoja, tottakai autoja. viikon pyykit Tänä viikonloppuna asiat jäi hoitamatta. Lauantaiaamuna ajoin M:n lelukaupan kautta luokkakaverin ...