Aloitin bloggaamisen keväällä 2012, kohta neljä vuotta sitten. Näiden vuosien aikana on tapahtunut ihan valtavasti, mutta koko sen ajan olen kaivannut keinoa kertoa paikasta jossa asun. Minkälaista täällä on? Minkälainen on Yhdysvaltain luoteisrannikko – Pacific Northwest . Minkälainen on paikka, jossa koiran voi viedä niin hammaslääkäriin, sairaalaan, vaatekauppaan kuin parturiinkin? Minkälainen on paikka missä meri kohtaa lumisten tulivuorten huiput, missä pionit puskevat punaisia juurakoitaan mullasta tammikuussa ja metsä tulvii talvisin? Jokainen itsenäisyyspäivä, postaan feisbuukkiin videon Helsingistä – minun Suomestani. Tänään löysin vastaavan videon täältä, minun maailmastani, minun luonnostani, järvistä, joista ja merestä, elämästä Yhdysvaltain luoteisrannalla. Tällaista täällä on. Näissä metsissä samoilen Marttani kanssa, näiltä rannoilta poimin meritähtiä, ja näitä vuoria ihailen ajaessani töihin aamuruuhkassa. Eurooppa on meiltä kaukana ja Aasia lähellä. O:...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.